torstai 14. heinäkuuta 2016

Aurajoki kesäpuvussa



Aurajoen reunamat ovat varsin täyteläiset heinäkuun helteillä. Värikirjo on hätkähdyttävän runsas; voimakkaan vihreän valtameren keskellä on pieniä violetin, keltaisen, valkoisen ja sinisen pilkahduksia, joita myös kukkasiksi kutsutaan, mutta lisäksi villisti vipattavat perhoset lumoavat herkkyydellään. Aurajoki on pukenut kesäkamppeet niskaansa. 



Viime viikonlopun tienoilla uhmasimme pelottavan korkeiksi nousseita lämpöasteita ja lontsimme Aurajoen vartta pitkin. Sujahdimme Halistenkosken tienoilta alkavalle kalatielle ja sukelsimme vehreyden keskelle.

Halistenkoskesta olen kirjoitellut mmuutamaan otteeseen ennenkin (olen kuvannut marraskuisia tunnelmia ja kesäisiä havaintoja), mutta vuodenaikojen ynnä vuosien vaihtelu saavat maiseman muuttumaan kovin erilaiseksi. Tämän vuoden heinäkuussa koski pauhasi varsin hentoisesti, vaan viileämpinä vuodenaikoina ei edes omia hataria ajatuksiaan kuule kosken meuhkatessa raivoisasti. Kalastajille kesä lienee antoisaa aikaa runsaiden apajain äärellä.



Hiljaisesti solahtelevalta koskialueelta astuimme historiaan. Halisten kylämäen pytingit, joista iso osa on peräisin 1800- ja 1900-luvuilta, pönöttivät uljaina auringonpaisteessa ja tervehtivät kulkijoita arvokkaasti ja sopivalla ylpeydellä. Kylämäen likeisellä pellolla ruukaa monesti olla mielenkiintoista tilataidetta  joskus pellolle on pykätty muun muassa jättikokoisia haarukoita tai mitä lie mystiset vekottimet ovat symboloineetkaan  eikä tälläkään kerralla verkkokalvomme välttyneet erikoisten havaintojen muodostamiselta. Tosin luonto se vasta todellinen ympäri vuoden toimiva, alati muuttuva tilataideteos on.


Historian siipien havina jatkui syöksyessämme lähestulkoon kirjaimellisesti päin pöpelikköä. Aurajoen mutkittelevaa vartta mukailevan Virnamäen luontopolun varrella on muun muassa muinaisia kuppikiviä, joita esivanhempamme ovat käyttäneet uskonnollisissa toimituksissaan uhrikivinä ja myös sairauksien hoidossa. Jokilaakson suojissa on asutusta ollut jo rautakaudelta lähtien, mistä muistona ovat kuppikivien lisäksi muinaisten asuinpaikkojen jäänteet ynnä polttokalmistot. 



Paikoitellen rehut olivat venähtäneet lähes parin metrin pituisiksi ja hernepellolla oli sen verran sankka tunnelma, että väkisinkin rupeaa miettimään, onko tiheästi kylki kyljessä kasvavilla rehuilla mahdollisuutta nähdä päivänvaloa lainkaan. Perhoset parveilivat pellon tuntumassa esitellen hienoja lentotaitojaan. 


Heinäkuu on kenties suosiollisin kesäkuukausi kasvihavaintojen tekoon ja uusiin lajeihin tutustumiseen.  Olin tunnistavinani muun muassa hiirenvirnan ja kirjopillikkeen, joka hehkuu hennonkeltaisen ja pehmeän lila sävyissä. Onneksi on olemassa ilmiöitä, kuten kasvikirjat ja atk, joiden avulla voi vakuuttua omasta kasvitiedottomuudestaan. Miten Varsinais-Suomessa voi olla suurin piirtein ainakin tsiljoona eri rehulajia, joiden nimiä on mahdoton muistaa?




Vaan mitä lajia alla olevan kuvan omituiset pallohattivatit edustavat? Olen yrittänyt selvittää kasvin nimeä jo jonkin aikaa tuloksetta. 


Hemulina pusikoissa lusmuamisen lisäksi tutkimuksen kohteiksi joutuivat monenlaiset viipottajat; Aurajoen reunamat itselleen ovat vallanneet leppoisat leppäkertut, vilkkaat lanttuperhoset ja sympaattiset kimalaiset, joita kasvit suorastaan tursusivat. Eritoten perhoset olivat sangen vilkkaalla ja uteliaalla tuulella. Hienoa oli tarkkailla pienten öttiäisen kesäpuuhastelua, joskin perhospariskunnan parittelun todistaminen oli oudolla tavalla hieno hetki. Ehkä jokseenkin kiusallista, mutta samalla myös aika hienoa.



Mies tunnisti pienen mutta kokoansa nähden tulisemman punertavan perhosen lauhahiipijäksi. 



Apilan päälle istahti maailman kaunein nokkosperhonen, vaan mies ilahtui valtavan matarakiitäjän toukan nähdessään, mutta minun on myönnettävä, että saatoin pikkaisen kavahtaa muhkean lieron nähdessäni. Vajaan kymmenen sentin mittainen paksu lyllertäjä oli melkein käärmemäinen kaikessa luikertelevaisuudessaan. 



Kelobongari havaitsi luonnollisesti myös nokalleen rämähtäneen karahkan, joka näytti lähes epäsopivalta muutoin kovin rehevään ja lohikäärmeen vihreänä loimuavaan maisemaan. Aivan kuin joku olisi ensin leikannut karahkan jostain muusta kuvasta ja liittänyt sen niin erilaiseen miljööseen kuin vain suinkin on mahdollista. 

  
Mitä pitemmälle Aurajokea seuraa, sitä idyllisemmäksi peltopainotteiseksi maisemaksi ympäristö käy.  Vaikka metsien ja tunturimaaston kasvattina arvostan karua luontoa, kyllä sininen taivas, kellertävään taittuvat rehut ja ties kuinka monen tuhannen sortin kasvit ovat osa suomalaista kansallismaisemaa.  





Hilpaisimme Orikedon laitamilla metsän suojiin  tällä kertaa emme tähdänneet Ravattulan Ristimäelle saati Kieterimäelle saakka, vaan paahteen vuoksi kaipasimme armoa ankaralta auringolta eli suojaa voimakkaalta porotukselta. Ja kas, yhtäkkiä rehevä ja valoisa jokivarsi muuttui korkeiden kuusien ja mäntyjen muodostamaksi metsiköksi, joka takuuvarmasti on monen mörrimöykyn ja menninkäisen koti. Bongasimme muun muassa ihan kalan näköisen kävyn, jykeviä ja kunniotettavan isoiksi  kasvaa pamahtaneita siirtolohkareita, koppakaupalla jo muhkeiksi kasvaneita sieniä ja komeita, kirkkaan valkoisia pilviä.



Edellä mainitsemani kalakäpy voisi toisaalta olla myös merenneidon kadonnut pyrstö.



En havainnut vielä kärpässieniä, mutta yhden kärpäsen sienen kylläkin bongasin. 



Päädyimme lopulta Hamarovuoren tienoille, kunnes totesimme reissun olleen aivan riittävän pituinen ja päätimme ruveta talsimaan kotia kohti. Liedon upealle Vanhalinnan linnavuorelle asti emme jalkapatikalla jaksaneet löntystää auringon alaisina, mutta paljon oli reissullamme ihmettelemistä. Muutama tunti köpötellessä vierähti, mutta kaupunkialueen luontokohteiden perässä jolkottelu ei ole pössömpi tapa viettää elämää. 

2 kommenttia:

  1. Olipa tuttuja maisemia! Mutta lähinnä tulin kommentoimaan hattivattikasveja. :)

    Takiaisiahan ne ovat:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Takiaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos infosta! :) Hah, olisihan se pitänyt arvata, että ratkaisu on yllättävän yksinkertainen, kuten yleensä ruukaa käydä.

      Poista