tiistai 12. heinäkuuta 2016

Havaintoja jalkapallon EM-kisoista

Niin on EM-kisahuuma jälleen päättynyt yhdeltä vuodelta. Vaikka kisoja olisin voinut mielelläni seurata pitempään, on aika tehdä tilaa muille urheilulajeille ja vouhotuksille. Sitä paitsi koirakin on jo hurjan kitansa sijaan alkanut pökkiä palloa tassuillaan - syvemmälle futissuohon ei voi enää yksikään sielu upota. Olympiakuumeen noustessa se varmaan rupeaa lenkillä loikkimaan kolmen askeleen sarjassa tai hyppäämään seipään avustuksella sänkyyn. 

EM-kisarupeama on yhtä kuin aarrearkku kaiken maailman ihmeellisyyksien pohdintaan, joskin tärkeintä on se, että Portugali, joukkueista parhain, taisteli tiensä finaaliin asti ja kaappasi himoitun pokaalin itselleen. Olen kaksitoista pitkää ja karvasta vuotta odottanut Portugalin revanssia Kreikan oikeusmurhavoiton musertamana ja kaihonnut punavihreänuttuisten pelaajien nousevan viimein voittajiksi. Olen keksinyt, että Portugalin jalkapallomaajoukkueella ja Suomen jääkiekkotiimillä on paljon yhteistä. Tai ainakin se, että viimein voiton napsahdettua kohdalle vuosien tappiot ja vaikeudet unhoittuvat ja hetken tie on kevyt kulkea. Portugali oli kerrankin joukkue, ei Ronaldon ympärille kerätty poppoo.

Eder ja Portugalin joukkue juhlivat EM-finaalin voittomaalia.
En sentään sännännyt itse paikan päälle, vaan ongin kuvan Ylen sivulta
Jokunen muukin sykähdyttävän säväyttävä huomio mieleeni juolahti, kun illat telkkarin äärellä röhnötin. Tssäpä muutama huomio vuoden 2016 pallonpyörityskoitoksesta.

Kisoissa oli kaksi ehdotonta hyvää puolta: Islanti ja Wales. En yhtään ihmettele, miksi molemmat joukkueet ovat hurmanneet suurin piirtein koko Euroopan ja jotkut ovat ruvenneet opiskelemaan jopa kymriä. 

Vaikka Irlannista ja Walesista tuli kisjoen kaksi ilmiötä, kaikkien aikojen hienoimmasta urheiluoodista kunnia kuuluu tosin Pohjois-Irlannille. Onko oikeasti maailmassa ollut mitään tolkkua ennen kuin joku on keksinyt laulaa, kuinka Will Griggs tykittää kaikki maalit? Eritoten kohta Will will score just more and more ynnä sangen tarttuva kertosäe Will Griggs' on fire, your defence is terrified ovat kuin raikkaita tuulahduksia maailmankaikkeudessa. Kerrassaan upeaa lyriikkataiturointia ja sukkelaa nokkeluutta.

Kisojen koomisimman hetken tarjosi Simone Zaza villeine rankkaritansseineen, joskin on harmillista, ettei muutoin pirtsakasti pelannut Italia rankkareista eteen päin selvinnyt. Espanjankin heikot otteet harmittivat, mutta onpa toisaalta joukkue viime vuosina saavuttanut kaiken mahdollisen. Onneksi Saksa ei voita aina ja Englanti jatkaa kömpelöä kisataivallustaan.

Ylen kisastudio on ollut oikeasti hauska. Välikommentit ja huomiot eivät ole maistuneet viiteen kertaan lämmitetyltä pottumuusilta, vaan ovat olleet jopa aidosti huvittavia. Litti on kuningas, vaan Erkasta on tullut uusi lempiasiantuntijani leppoisine juttuineen ja miljoonine paidannappeineen.

Jalkapalloilijoilla on vissiin aika paljon luppoaikaa käytössään moninaisten tukka- ja partatyylien perusteella. Äkkiseltään en hoksaa, minkä muun lajin miesedustajilla on huolitellumpi kulmakarvaosasto kuin minulla.

Kentällä hääräävien palloilijoiden peliasut ovat olleet ihan omituisia. Näin menneisyyspuolueen vankkumattomana kannattajana en ole meinannut tunnistaa joukkueita, sillä kovin on värimaailma muuttunut jopa parin vuoden takaisesta meiningistä. Esimerkiksi Portugalin vieraspuku on ollut kummallisen mintunvihreä, vaikka ennen muinoin joukkueen väriskaala on koostunut turvallisesti viininpunaisesta ja syvänvihreästä. Mikä tässä maailmassa on pysyvää, jos peliasuja muokataan suuntaan ja toiseen?

En luonnollisestikaan malta olla kommentoimatta, että yöperhoset ovat kiehtovia ja sangen ironisia otuksia. Niillä on draamantajua.

Lisäksi on sanottava, että jalkapallo on hieno laji. Ei ehkä yhtä hieno kuin jääkiekko, mutta parhaimillaan pallonpotkijat tekevät taidetta, herättävät tunteita ja onnistumisen hetkillä luovat katsojille ja kannattajille uskon parempaan huomiseen.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti