sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Mustikkatassun turinoita

On koittanut se aika vuodesta, jolloin iskee kuume, jonka seurauksena elimistön lämpötila ei välttämättä nouse hälyttäviin lukemiin, mutta levottomista jaloista, jotka täytyy sunnata rivakasti mettään, sairastava kärsii. Lisäksi ominaista kuumeelle  on näkökenttään ilmestyvät eriskummalliset siniset pisteet, jotka potilas näkee jopa silmänsä sulkiessaan. Kyseessä on tietenkin mustikkakuuume, febris vaccinium myrtillus, jonka oireita ovat myös kyvyttömyys puhua muusta kuin mustikoista, mustikka-apajista ja menneiden vuosien sadoista, sekä pakkomielle haalia pakastimeen marjoja, vaikkei tilaa edes olisi. Kuume puhkeaa henkilöillle, jotka ovat alttiita vouhottamiselle, hörhöilylle sekä metsäaktiviteeteille, mahdollisesti aikuisuuden tai viimeistään keski-iän kynnyksellä.

Olen kuvitellut olevani moisen keski-ikäisen hömpötyksen yläpuolella, mutta niin vain olen kauhukseni huomannut ottaneeni osaa aikuistumisriiteistä hurjimpaan ja läpäissyt sen kirkkain arvosanoin. Järkytyksekseni joudun myöntämään (ÄITI, LOPETA LUKEMINEN VÄLITTÖMÄSTI!), että vuosikausien itsepintaisista vastaväitteistä huolimatta taidan tykätä mustikkasavotasta aika paljon. Maiset murheet unohtuvat kauas selän taa, kun hullu marjastaja keskittyy sinkoamaan itsensä marjamättäältä toiselle ja rohmuaa marjapalluraisia sankkoonsa mielipuolista tahtia. Sitä paitsi on varsin miellyttävää ripsautella ihan ite kerättyjä mustikoita  aamupuuron päälle talviaamuina, jolloin ikkunat natisevat, kun kylmä puhuri puhaltaa ja pakkaset purevat. 

Nyt ymmärrän äitiäni, joka ei meinaa millään malttaa mustikka-apajilta siirtyä kotia kohti. Herranjestas, tästä se alamäki alkaa. Kuvallista todistusaineistoa mustikkahulluudestani ei ole (sillä eihän mustikkamettään kuvaamaan mennä, vaan ihan poimimaan mustikoita), mutta kuvitelkaa mielessänne lippalakki päässä liuhottava nainen, joka mustikankiilto silmissään ryntää sekopäisen näköisesti mettässä. Ei ole kaunis näky.


Mustikoiden perässä laukottuani ja vouhotettuani leivoin äiteeni ohjetta mukaillen pannaria. Kylläpä muutaman tunnin mönkimisen jälkeen pannari ynnä tuoreet mustikat maistuivat aika lailla taivaalliselta yhdistelmältä. 

Muutenkin viikko on ollut aika mukava. On vettä sadellut, piski on lutuinen ja mikä tärkeintä, meillä on ollut mahtava vieras: lapsuudenkaverini on käynyt meillä kylässä. Kaksi revontulten reiteillä varttunutta emäntää kun kohtaavat, on miesparalla tekemistä, sillä kälätyksen, loistavien juttujen ja hihittelyn määrät ovat aina vakiot. Tällä kertaa emme juorunneet ihan koko yötä, kuten melkein on joskus käynyt, vaan maltoimme pistää suumme suppuun jo yhden maissa. Paljon oli tärkeää jutusteltavaa. Kiitos siis, ystäväin, että ennätit käymään matalassa majassamme!

Kaverin saapumiseksi leivoin pitkästä aikaa sämpylöitä. Joka kerta, kun taikinaa mälskään, ihmettelen kovasti, miksi en väsää sämpylöitä useamminkin. Loppujen lopuksi taikinan tekeminen ei ole kovinkaan aikaa vievää saati haastavaa, mutta aivan liian harvoin tulee taikinaa mätkittyä. Sämpylöiden ohjeen olen julkaissut muutama kuukausi takaperin, mutta tällä kertaa käytin mielivaltaisessa suhteessa speltti- ja kaurajauhoja sekä hitusen rouheista sämpyläjauhosekoitusta. Vähän tiiviimpiä pulleroita tällä kertaa tuli, mutta maku oli vissiin syöjien mielestä kohdillaan. 

Tästä se alkoi...


... ja tässä on lopputulos. Speltti saa sämplyäkekoset nätin kullertavaksi. 


Tekstiä kirjoittaessani nakkipötkyläsormeni hyökkäävät rytmikkäästi näppäimistön kimppuunn hyvän musiikin (In Flamesin Dialogue with the Stars) tahdissa. Seuraavaksi lienee aika huntsia lenkkihommia ja mahdollisesti jatkaa mustikkavouhotusta eli jälleen kerran yksi varsin arkinen mutta mukava viikko on kohta paketissa. Soon sitte yksi viikko vähempänä syksyyn ja talveen! 

2 kommenttia:

  1. Pannaria + mustikoita ja sämpylöitä , nam...
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se niin mene, että hyvä ruoka, parempi mieli? Tai oikeastaan sämpylöitä, pannaria ja mustikoita kun pöydässä piisaa, ei voi olla muuta kuin suorastaan onnellinen. :)

      Poista