sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Tavallinen viikko


Kuluvalla viikolla olen nakkonut piskin kuolaista ja kulahtanutta tennispalloa pitkin huushollia, todistanut perhosten parittelua, läkähtynyt auringonpaisteessa, bongannut monenlaisia sieniä, syönyt hyvää jätskiä sekä taapertanut metsissä ja keskustassa. Olen parantanut maailmaa Marin kanssa, suunnitellut ohjelmaa loppukesälle ja miettinyt, mitä kaikkea syksy mahtaa tuoda tullessaan. Vielä en sentään ole joululauluja ruvennut jollottelemaan tai pianolla rämpyttämään, mutta luonto on jo ruvennut verhoamaan itsensä kovin loppukesämäiseen asuun eli syksyn odottelu on täysin ajankohtainen ilmiö. On ollut vähän ressiä, mutta ajatukset kirkastuvat ainakin hetkiseksi, kun seuraa upean nokkosperhosen liitelyä apilasta toiseen.

Olen todennut, että minusta ei ole vedonlyöjäksi: olen täysin ruosteessa meneillään olevien EM-kisojen tulosspekulaation suhteen. Välierien alla miehen ja minun keskinäinen vedonlyöntitilasto näytti minun kannaltani karulta; miehen etumatka näytti mahdottomalta kurottavalta. Ja vielä pahemmaksi minun näkökulmastani tarkasteltuna saldo näyttää nykyään. Parin vuoden takaisissa MM-karkeloissa sentään arvioini osuivat aika hyvin nappiin ja päihtin tilastonikkarin, mutta tänä vuonna olen menettänyt tyystin otteeni. Samapa toisaalta höpinöilleni, kunhan suosikkini lusitaanipoppoo murskaa Gallian kukot. Força Portugal!


Jokaviikkoiseen tapaani olen myös äimistellyt sangen hämmentyneenä ajan vilkasta kulkua. Koska vuorokauden tunnit, minuutit ja sekunnit tuppaavat humpsahtamaan ihan järjettömän nopeasti hukkaan, päätin keskiviikon kunniaksi konkreettisesti listata, mihin mystinen käsite nimeltä aika oikein hupenee (listojen laatiminen on sivumennen sanoen erittäin hauskaa ajanvietettä). Listaukseni perusteella aikani kulkee harvinaislaatuisen jännittävissä ja hurjissa merkeissä. Ja näin etenee tavisnaisen hurja tavispäivä:

Lähdin aamusella kaksikymmentä yli seitsemän veivaamaan työmaalle ja palasin kotiin puoli viiden paikkeilla. Lähdin saman tien lenkille lönkyttelemään koirastoliitton johtavan ja samalla ainoan jäsenen kanssa ja reipastahtiseen köpöttelyyn vierähti reilu tunti. 

Lenkin jälkeen oli punttien heiluttelun aika ja lihaskunnon ylläpidossa vierähti myös toinen tuntimokoma. 

Romahdin väsyneenä minuutiksi sohvalle ja mussutin pahimpaan nälkää hedelmää, vaan ruoanlaittoon oli riennettävä. Sapuskan väsäämisessä ja keittiötä järjestellessä aikaa hujahti yli tunnin verran, mutta kaiken ahkeroinnin päätteeksi ruoan puputus tuntui taivaalliselta. Ruoanlaiton lomassa lauleskelin kämppisten suureksi iloksi kaikkea kaunista. 

Kahdeksan paikkeilla lysähdin läppärin ääreen kaikkeni antaneena ja rupesin yleisurheilun seurannan ohella hetkeksi laatimaan sepustuksia blogiin. Ennen jalkkismatsin alkua piti vielä suihku- ja iltatoimet saada alta pois, mutta peliä en jaksanut ensimmäistä puoliaikaa pitempään seurata ennen kuin uni korjasi minut mukaansa.

Niin että jos joku voisi oikeasti keksiä keinon, jolla saisi ämpättyä lisäaikaa hoppuisasti hupenevaan vuorokauteen, olisin syvästi kiitollinen. Vuorokauteen kun pitää yrittää survoa mahdollisimman paljon kaikkea tuiki tärkeää tekemistä. Mutta ainakin tennispallon viskely on toimintamuoto, josta ei voi luopua yleisen järjestyksen ja sovun ylläpitämiseksi, sillä mikään ei ole yhtä kamalaa kuin pahasti mulkoileva ja närkästyneesti tuhiseva terrieri. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti