sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Tunturisopuli

Parin vuorokauden aikana olen valloittanut kaksi tunturia, mönkinyt kotimetsissä, kiipeillyt jyrkkäreunaisen saivojärven tietämillä, kehittänyt pienen maastopyöräilykuumeen, kuunnellut hiljaisuutta, tutustunut uusiin perhosiin, ihmetellyt kitukatajia ja patikoinut niin paljon, että reiteni ovat kuin kaksi puupökkelöä, joita yritän raahata väkisin mukanani. 

Olen todennut, että isoveli on aina isoveli, vaikka pikkusisko olisi melkein kolmekymppinen. Olen oivaltanut, että äiti on kaikessa hössöttämisessään yhtä ihana kuin ennenkin ja leipoo maailman parhaimmat herkut. 

Olen ottanut ihan naurettavan paljon kuvia upeista maisemista, mutta olen myös joutunut puhelinräpsimisen kohteeksi. Olen havainnut, että yläviisto ei ole vahvin puoleni. 


Olen leutunnut mettissä ilman meikkiä kulahtaneissa kalsareissa hiukset harjaamattomina, sillä sole nii justhiinsa. Olen puhunut äidinkieltäni ja käyttänyt hienoja termejä, kuten havillinen ja raajiminen. ja tullut ymmärretyksi. 

Olen tehnyt liian läheistä tuttavuutta todennäköisesti lintukärpäsen kanssa. Olen kuunnellut vähän sääskien ininää ja enemmän kitaran pehmeitä sointuja. Olen huntsinut elämää suurempia asioita (ottaisinko kolmannen hillajuustokakun palasen vaiko rinkelin). 

Olen ymmärtänyt, että Pohjois-Kolarissa kelpaa juntin olla möllöttää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti