tiistai 5. heinäkuuta 2016

Värikäs heinäkuu

Kesä on viipottanut tänä vuonna ihan tolkutonta vauhtia eteen päin. Eipä luonnon kiirehtiminen mikään ihme ole, sillä aurinko on esiintynyt tänä kesänä sangen usein, mutta kesäkuun salakavala vaihtuminen heinäkuuksi menee silti yli hilseen. Eikös vasta ollut vappu? Vaikka syksyihminen olen, voisi kai luontoäiti vähän hidastaa tahtia, jotta eliökunta ehtisi tutkailla kesän ihmeitä.



Pienet tummansiniset mustikan marjat kurkistelevat varpupusikoista. Vaikka Turku on muutaman vudon ajan asuinkaupunkinin ollut, hätkähdän marjojen aikaista putkahtamista metsiköissä  meillä pohjoisessa päin mustikoiden kypsymistä saa vartoa vielä kuukauden päivät. Ja toki marjastajien harhautukseksi myös juolukkapensaat pikku hiljaa tursuavat syvänsinisiä palluraisia. 

Vielä kesäkuun puolella kukkeasti koreilleet pehmeänvalkoiset koiranputket sekä miljoonat muutkin putkilohkoon kuuluvat rehut ynnä violetit lupiinit alkavat vähitellen esittää nuutumisen merkkejä siinä missä esimerkiksi laventelinsinisinä hehkuvat kurjenkellot ovat pompsahtaneet vasta esiin. Silmiinpistävän kirkkaan fuksiaa hohtavat rusopajuangervot ovat miehittäneet teiden reunustat ja kinttupolkujen varret. Vaan niittyjen heinät alkavat paikoitellen hehkua jo kullan sävyissä, vaikka vasta ne olivat keväisen vihreät.


Maailma on täynnä pikkulintujen sirkutusta, monen vihreän sävyisiä kasvinvarsia pitkin sitkeäsit lyllertäviä perhosen toukkia, muhkeita matoja (jotka päätyvät ahnaiden mustarastaiden nokkiin) ja mitä omituisempia mönkijäisiä ja olioita, joiden lajista ei kuvaajalla ole harmainta haisua. Helakanpunainen leppäkerttu sentään on helposti tunnistettavissa. 



Hemulina pyöriminen ja puskissa kameran kanssa heiluminen ovat varsin hauskoja puuhia, joskaan en todellakaan ole mikään suuri kasvituntija. Kouluaikoinani keskityin biologian tunneilla kaikkeen muuhun kuin opiskeluun ja arvosanani olivat kaukana erinomaisista, vaikka metsissä mönkiminen on aina ollut varsin olennainen osa elelyäni. Turuun muutettuani kasvibongailu on väkisinkin kohonnut uusiin lukemiin; siinä missä kotikonnuillani pohjoisnavalla kasvisto on sangen karua ja vähemmän rehevää (mutta se on minun sielunmaisemani) ovat varsinaissuomalaiset metsät, kedot, niityt ja rannat runsaudensarvia erilaisten rehujen opetteluun. Valovuosi on vielä minulla matkaa, jotta voisin sanoa tietäväni rehuista yhtään mitään, mutta uuden opiskelu on aika hauskaa hommaa.

On hienoa, että Suomessa on neljä vuodenaikaa, joista jokainen tuo maailmankaikkeuden näyttämölle uutta ihmeteltävää joka kerta mukanaan. Kesän värikirjo on hurmaavan kaunis.

4 kommenttia:

  1. Onpa sielä vain jo kesä pitkälä, kun mustikat alkavat olemaan lähes valmiita. Leppäkertut ovat kyllä harvinaisen ihania yllätyksiä luonnossa. :) Aika harvoista hyönteisistä tulee muuten tykättyä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, että kommentoit! :) Kesän käsittämättömän nopea tahti Turunmaalla hätkähdyttää vuodesta ja kesästä toiseen, vaikka pitäis vissiin jo pikku hiljaa osata hahmottaa noin tuhannen kilometrin vaikutus ilmastoon. :) Leppäkertun bongaaminen saapi aina rohki hyvälle mielelle - mieluummin leppäkerttu kuin lude, karvainen hämähäkki tai joku muu vähemmän kiva otus. :D

      Poista
  2. Aivan upeita kuvia! Minulla lensi viimeksi Corkissa jokin ötökkä poskelle, ja sain napattua sen kiinni sen sijaan, että olisin läppäissyt sen pois. Se paljastui leppäkertuksi, joka kulki pitkän matkan mukanani kämmenen päällä. Lopulta jouduin itse viemään sen maahan, kun se ei halunnut itse lentää pois. Ties millaisen kaverin siitä olisi saanut Suomeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Irlantilainen leppäkerttukämppis Suomessa olisi ollut aikas mielenkiintoinen tarina. :) Leppäkertut ovat todella kiehtovia otuksia, joiden mönkimistä on kiva seurata - eivät ne juurikaan ihmisestä välitä, vaan etenevät rauhallisesti omaan tahtiinsa kohti päämääriään, mitkä ne sitten ikinä ovatkaan.

      Poista