sunnuntai 14. elokuuta 2016

Eteen päin, vaikka polvet ruvella


Kuinka olenkaan kaivannut syksyä! Lämpötilojen pudotessa alle kuudentoista asteen ja sateen raikastaessa ilmaa on olo paljon energisempi ja nainen tarmokkaampi. Lisäksi on tunnelmallista nukahtaa syksyisen vesisateen pehmeään unilauluun. Uskaltanen melkein julistaa kesän viimeisen viikon alkaneen tai ainakin vakaasti näin haluan uskoa asianlaidan olevan. 

Olen ollut todella aikaansaava kuluneella viikolla. Perjantain hienoista koukeroista olen jo rustannut. Olen myös muun muassa keksinyt kotimme karvaisimmasta söheltäjästä oman terrieriräpin, syönyt suklaata, täyttänyt muutamaan otteeseen tiskikoneen ja lukenut dekkareita. Lisäksi olen mutustellut mustikoita ja odotellut puolukoiden kypsymistä. Toki olen myös käynyt lenkillä ja nostellut puntteja, mutta eipä se nyt kovin merkittävä tietopläjäys liene.

Pohjoisen visiitistä muistona olen siippaa ilahduttaakseni hoilannut noin kaksi viikkoa putkeen vuosisadan nolointa korvamatoa Eldankajärven jää on taakse jäänyttä elämää. En tiedä yhtään, mistä olen kyseisen humppahelmen oikein päähäni napannut. Kaipa muinaisjäänne, myös isäksi kutsuttu hahmo, sitä parin viikon takaisella Kolarin reissullani lauleskeli sen verran tiuhaan, että tyttärellekin jäi levy päälle. Mies ei renkutuksesta ollut koskaan kuullukaan, mutta kai tässä maailmassa joku sentään tietää taakse jääneen järven muistelon?


Olen onnistunut rikkomaan kolmannet juoksukalsarit vuoden sisään. Jokaisella kolmella resuamiskerralla pöksyt ovat revenneet polvista ihan vaan sen vuoksi, etten osaa pysyä pystyssä. Niin että suurimmassa kaatumisriskissä eivät ole iäkkäät ihmiset, vaan eräs alle kolmekymppinen kolho. Edellisen kerran kompuroin lenkillä juhannuksena ja polveni ovat nippa nappa toipuneet mojovasta tällistä, jonka komea ilmalentoni niihin tuotti, vaan nyt minulla on ilo ja kunnia kantaa entistä hurjempia taisteluarpia kintuissani. Minulla ei ole koskaan ollut mottoa, mutta eteen päin, vaikka polvet ruvella ja housut rikki voisi olla aika likellä minua kuvaavaa hokemaa.  

Empiirisen tutkimustyöni perusteella olen havainnut, että lähes kymmenen vuotta vanhat Henkkamaukan juoksupöksyt ovat olleet vankinta tekoa siinä missä kakkossijan kestävyydessä suon Niken muutaman kuukauden sinnitelleille kalsongeille. Asicsit sen sijaan eivät kestäneet kaatuilevaa kahjoa kuin muutaman hassun viikon. Tutkielmani tieteellisyys on lukijan päätettävissä. 

Viikon herttaisin luontohavainto on tehty töllöttimen välityksellä. Orvon Doran orankikoulutusta on mukava seurata, mutta Avaran luonnon kolmiosainen Kädelliset sukulaisemme- kokonaisuus on muutenkin verratonta ja opettavaista katseltavaa. Viimeinen osa on löydettävissä vielä Areenasta


Ei liene mikään suurempi yllätys, että penkkiurheilu on ollut huushollissamme vallan isossa roolissa. En ole tiennytkään, kuinka mielenkiintoista esimerkiksi maastoratsastuksen (vai mikä oikea termi nyt onkaan), pöytätenniksen ja soutuhommien toljottaminen on, joskin yleisurheilua olen odottanut yhtä innokkaasti kuin kesän taipumista syksyyn. Ylen panostus kisoihin on oivallinen, joskin eräs arvoisa toimittaja, jonka suusta on kuultu ensimmäisen päivän kunniaksi järkevä lausahdus "mä en pidä tosta slangista yhtään" kollegansa puheenparteen liittyen, joutaisi mennä suunpesuun. Muut toimittajat vaikuttavat asiallisilta, mutta yhden tunneälyttömän huuhentaalin lauseita toisinaan ihmettelen. Helppo on tietty kotikatsomossa huudella, kun ei itse tarvitse keksiä pyörää uudelleen ja kysyä samoja kysymyksiä vuodesta toiseen.

Ensi viikosta povaan tasan yhtä jännittävää kuin kuluneesta seitsemän vuorokauden koitoksesta, mutta yritän ainakin pysyä pystyssä ja ryhdistäytyä. Koska oikeasti, hoilaan Eldankajärven jäästä tehtyä viisua. MIKSI!

3 kommenttia:

  1. Odotan kuulevani viikonloppuna a) ärrieriräpin ja b) Eldankajoikuja.

    Saavun perjantaina viiden jälkeen, joten vielä ehtii reenata :D

    VastaaPoista
  2. Niin ja ps. Se XXL-seikkailu kuulosti just aivohalvausmaiselta, otetaan jotain sellasta myös.

    VastaaPoista
  3. KÄÄK, nyt pukkaa suorituspaineita. :D Terrieriräp oli ainutlaatuinen kokemus, mutta Eldankajärven lupaan laulaa luikauttaa teille ihan vaikka ilmatteeksi.

    Kieltämättä muutaman äksän putiikissa olo oli jotenki vajaa (siis muutenki ku vain henkisesti), koska sie et ollu paikalla. Eiköhän me jotain yhtä mahtipontista keksitä. :P

    VastaaPoista