sunnuntai 21. elokuuta 2016

Herkkuhiiren viikko

Joskus saattaa käydä niin, että epähuomiossa luulee elävänsä kutakuinkin viikon puoliväliä, vaikka viikonloppu on jo ehtinyt alkaa tai pahimmassa tapuksessa melkein jo päättynyt ja seuraava viikko alkaa. Elokuinen viikko on ollut harvinaislaatuisen paljon täynnä tapahtumia ja sattumia, mutta ihmettelen vaan, mihin elämä oikein katoaa? Miksei aika voi kulua vähän rauhallisempaa tahtia etenkin silloin, kun on mukavia juttuja meneillään?

Miesflunssa on tunnetusti maailmankaikkeuden vakavin ja kamalin vitsaus, jota potevat poloiset kärsivät pahemmin kuin minkään muun taudin kourissa, mutta sydäntä raastavinta on joutua seuraamaan vierestä piskipipiä. Hurtalla on ollut tassun kanssa vähän ongelmia, minkä seurauksena koiraparka on julistettu kahden viikon lenkki- ja leikkikieltoon. Murre ei saa edes kulkea portaissa, vaan se pitää kantaa (on aika mielenkiintoista yrittää kahmaista käsivarsille keskikokoinen terrieri, joka ei kovinkaan mieluusti sylissä vietä aikaa). Piski, joka on aina valmis lähtemään vaikka kuinka pitkälle ja tehokkaalle lenkille tahansa, on ollut kovin väsynyt ja apea, mutta toivon mukaan lepo auttaa mustipoloisen vaivoihin ja ilo palaa takaisin nyt harvinaisen surullisesti mollottaviin ruskeisiin silmiin. Karhunpoika sairastaa, häntä hellii kääkkä

Olen tietenkin koiran piristämiseksi keksinyt järisyttävän hyviä lauluja ja samalla parrakasta ihmisseuralaistakin viihdyttänyt. Etenkin iltakoivennosto on teema, joka saa runosuoneni suorastaan pulppuamaan vallattomasti ja uskomattoman nerokkaita sanoituksia pukkaa häkellyttävän tiivistä tahtia. Esimerkiksi elämältä sinut sain, pissalle sut vien kun ilta koittaa on hittitehtaani yksi merkittävimmistä tuotoksista tällä viikolla. Olen saanut luikutuksistani yhtä paljon suitsutusta ja kiitosta osakseni kuin Trubadurix konsanaan. 


Piskin tilanne on luonnollisesti aiheuttanut huolta ja hämmennystä, mutta onpa kulunut viikko muutenkin aika haipakkaa: viime päivät ovat sujahtaneet kuin pikakelauksella naamani edestä. Vaikka olen ennen muuta ehta kotihiiri, joka nököttäisi illat mieluiten oman pirtin lämmössä, olen lusmuillut pitkin kyliä suurin piirtein joka ilta eli päivät ovat venähtäneet pitkiksi. On ollut jos vaikka minkälaista työhässäkkää, vaan olen myös erittäin introvertiksi määriteltäväksi henkilöksi ollut jopa sosiaalinen. Erään työpäivän päätteeksi kävin kaverin kanssa hörppimässä kaakaota ja puputtamassa pullaa ynnä tietenkin paheksumassa ja ihmettelemässä nykyajan menoa. Ei sillä, että ennen asiat olisivat olleet yhtään paremmin, mutta joskus ihmisillä oli muutakin elämää kuin esimerkiksi älypuhelimet ja niin edelleen. 

Onpa ohjelmassa ollut myös yhteistä aikaa Marin ja Ticin kanssa, Perjantaina kävimme kahvilla (olimme sekä kirjaimellisesti että kuvannollisesti kahvilla) ja samalla reissulla minua opastettiin, millä alueilla harjoitetaan pesistä ja mitkä kunnat ovat puolestaan painipitäjiä. Löysimme kiinatrikoosta meitä kuvaavat paidat Trouble Maker, Whatever ja No Photos (minua, somekuvailun välttelijää, kuulemma kuvastaa parhaiten viimeinen versio). Lauantaikin suljahti tyärten kanssa sangen sivistyneesti ja älykkäissä merkeissä, kuten yleensä tapana on, kun viisaat päähän yhteen lyödään.


Joskus sitä tulee mässyttäneeksi koko viikon ajan niin epäterveellisesti, että melkein rupeaa jo etomaan. Koska olen viikon ajan painanut tukka putkella johonkin suuntaan, en ole oikein kerennyt tehdä kunnon kotiruokaa evääksi, vaan tavallisen kotiruoan sijaan pötsiini on humpsahtanut aika kiitollista kyytiä irtokarkkeja, juustokakkua, pitsaa, keksejä... Kaiken mässyn luetteleminen saattaisi hävettää, ellen olisi jo myöntänyt tappioni ja julistanut puoliylpeästi itseni parantumattomaksi herkkuhirmuksi. En jaksa uskoa, että yksi ruokahommissa kehnosti mennyt viikko romahduttaa elimistöni toiminnan, kunhan vain ei jokaviikkoiseksi samanlainen mättöharrastus kehity.

Myönnän kyllä, että välillä sisimmissäni lymyävä omantunnon ääni syytää moaalisaarnoja suuntaani huonosti syödessäni ja huttusapuskan täyttäessä pötsini, mutta olen vuosien varella oppinut aika lahjakkaaksi tekosyiden ja selitysten keksimisessä sekä herkkubakkanaalien oikeuttamisessa. Ainahan voi sitä paitsi väittää, että on massankeräysviikko menossa.

Sosiaalisen kanssakäymisen ja hervottoman herkuttelun lisäksi olen kulkenut vähän väliä katse suunnattuna taivaalle. Syksyn hehkuvat kellan ja punan sävyt eivät vielä maisemaa hallitse, mutta luontoäiti on ollut varsin leikkisällä tuulella taivaan värimaailman suhteen. Eriskumallisen muotoiset ja väriset pilvet ovat lipuneet sinistä pohjaa vasten, ja eräänä iltana taivaankannen halkaisi komea ja harvinaisen symmetrinen sateenkaari. Piti ihan pysähtyä puhelin kädessä ottamaan räpsyjä ja huokailemaan vieressä kulkeneelle mösjöölle, kuinka upean ilmiön onistuimme todistamaan. Välillä koen olevani aika pöljä tapaus. 

On ollut todella mukava voida viettää laatuaikaa hyvien tyyppien kanssa, mutta ensi viikolla on toivon mukaan hitusen rauhallisempi tahti ja enemmän aikaa luontohiippailulle. Tänään aion väkertää tortilloja, lukea Luonto-lehteä, vahdata olympialaisia ja kerrankin vain olla. Tekisi kovasti mieli läksiä valloittamaan joku tunturi, mutta valitettavasti se ei taida ihan onnistua. Siispä aion ottaa ihan lunkisti ja toivoa, että koirapoika tokenisi entiselleen mahdollisimman pian. Ottakaa tekin rennosti. 

2 kommenttia:

  1. Paljon paranemista pipille karvakuonolle! Ajatella, miten se ilahtuu, kun lopulta pääsee taas metsiä koluamaan. :)

    Kiire ja herkut kulkevat usein käsi kädessä, tosin niin kulkevat myös rauhallisempi kotoilu ja herkut! Kiva silti, että pääset toivon mukaan vähän rauhoittumaan. Itselleni hoen aina, että herkut maistuisivat niin paljon paremmilta, jos niitä ei söisi yhtenään, mutta ei se oikein tunnu auttavan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän kirsutyypin puolesta! Ei se onneksi koskaan malta kovinkaan monta päivää sairastella, vaan resuaminen vie lopulta voiton eli puoliluppakorvan silmissä on jo iloa. :)

      Omaan rauhaan vetäytyminen ja rentoutuminen ihan vain kotipuuhien äärellä on äärimmäisen tärkeää jaksamisen kannalta etenkin hässäkkäpäivien jälkeen. Vielä kun saisi unirytmin fiksattua, eivät herkutkaan välttämättä yhtä paljon houkuttelisi.

      Tietenkin herkkuja saa syödä, kunhan jonkinlainen roti on - mulla on viime aikoina itsekuri ollut väsymyksen ja kiireen yhdistelmän vuoksi hivenen hukassa. Yleensä kyllä nautin jotain hyvää joka päivä, tosin lasken esimerkiksi Alpron soijapohjaiset jogurtit makeutensa vuoksi herkkukastiin. Tylsähän elämästä tulisi, jos kieltäisi itseltään herkkujen puputtamisen, mutta kun vaan muistaisi kohtuuden (se itsellä on välillä hukassa). :)

      Poista