perjantai 2. syyskuuta 2016

Brinkhallin kartanon liepeillä ja Kakskerrassa



Joskus varhaisteini-ikäisenä olin melkoinen historianörtti; ahmin kaikki mahdolliset historialliset romaanit, jotka kotikuntani kirjastosta löysin, tapitin innokkaasti ammoisista ajoista kertovia dokumentteja ja pohdin mielelläni, millaista esivanhempiemme elämät eri ajanjaksoilla mahtoivat olla. Jos näköradiosta tuli vähänkin historian humua sisältäviä elokuvia tai sarjoja, oli niitä pakko seurata. Esimerkiksi Jane Austenin maailmaan uppouduin (ja uppoudun yhä) kertaheitolla, mutta vahtasin silmät pyöreinä myös Hovimäkeä.

Hovimäkeä kuvattiin joskus valovuosi sitten Brinkhallin kartanossa, joka television välityksellä näytti vallan upealta pytingiltä ja sai mielikuvitukseni laukkaamaan hurjaa kyytiä. Millaista elämää rakennuksessa on vietetty? Mikä mahtaa olla kartanon tarina?




Koska minulla eivät aivoissani kulkevat piuhat meinaa aina yhdistyä, oivalsin vasta Turkuun muutettuani, että Hovimäestä tuttu kartano sijaitsee Turun Kakskerrassa ja että sarjan tapahtumat sijoitettiin Varsinais-Suomeen. Muutama vuosi sitten ollessani pyöräretkellä ja kierrellessäni Kakskerran saarta ympäri osuivat silmäni ensin kylttiin, jossa mainittiin Brinkhallin kartano, ja myöhemmin hämmentävästi tutun näköiseen rakennukseen. Onneksi hyvä ystäväni Google tiesi kertoa, että pyörän kyydissä havaitsemani uljas pytinki sattui olemaan juurikin sama paikka kuin joskus kauan sitten toljottamassani ohjelmassa näkemäni huusholli. 

Muutama vuosi pääsi vierähtämään ennen kuin pääsin tutustumaan kartanoon. Joku vähän tehokkaammilla piuhoilla varustettu ihminen olisi voinut ennen kartanon maille ryntäämistä ottaa selvää, milloin pirttiin pääsee ihan sisälle asti aistimaan menneen maailmaan tunnelmaa. Minä en sen sijaan aivan niin fiksu ole - Brinkhallin kartano on tavoitettavissa lähinnä kesäkuukausina, mutta loppusuoralle hätiköineen elokuun tietämillä ovet olivat säpissä ja pihamaalla pönöttävä kahvilakin pistänyt luukun kiinni tältä vuodelta. Sisälle emme siis päässeet, mutta saarella ja kartanon liepeillä oli sen verran tutkittavaa, että eräs aamupäivä humpsahti mennä suhteellisen nopeasti. 




Ensinnäkin bussimatka Kakskertaan oli varsin mielenkiintoinen. Matka kesti noin puolet elämästä - aloitimme keskustasta, hyppäsimme Hirvensalon kautta mutkittelevasti painelevan bussin kyytiin ja lopulta pääsimme kaikenmaailman pikkuteiden kautta koukkaavien kulkuvälineen avulla aivan kartanon eteen. Havaitsimme, että Kakskerta taitaa olla vivahteikas paikka; alkupäässä tiet ovat leveitä, Brinkhallin tuntumassa koin olevani suhaamassa Ylläksen kupeessä mutkittelevia kapeita shikaanireittejä.

Brinkhallin kartanosta on mainintaa historiankirjoissa jo 1500-luvulta, jolloin alueella oli ajalle harvinainen kivirakennus. Nykyinen maja valmistui vuonna 1793, kun Brinkhallin haltijaksi ruvennut Gabriel Bonsdorff, arkkitehtuurin ystävä, halusi vakuuttavamman tönön entisen tilalle. Vanhaa materiaalia tosin hyödynnettiin uuden uusantiikkia edustavan kartanon rakennuspuuhissa.

Vuosisatain kuluessa kartano on joutunut hunningolle, mutta Turun taudin riivaamat päättäjät eivät sentään loistoaikoinaan ennättäneet pistämään kartanoa maan tasalle. Monien vaiheiden jälkeen kartano on nykyään Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön hallussa, ja kunnostustyöt arvokkaan kohteen säilyttämiseksi on aloitettu. Kartanon vivahteikkaasta historiasta voi lukaista tönön omilta sivuilta.




Aikamme historiallista rakennusta ihastellessamme löysimme kartanon liepeiltä metsään johdattavan luontopolun, jonka varrella ihmettelimme alueen monipuolisuutta. Kartanon mailla rehevän ja yltäkylläisen hedelmätarhan omenapuut hallitsevat maisemaa siinä missä luontopolulle siirryttyämme pääsimme perin varsinaissuomalaiseen metsään, jossa männyt, kuuset ja jykevät kalliot ynnä siirtolohkareet kohosivat jäkäläisestä ja turpeisesta maastosta. Kartanon tuntumassa kasvaa myös viinirypäleitä: saaren leuto ilmasto suo otolliset puitteet monenlaisen ja jopa harvinaiseksi laskettavan rehun kasvupyrkimyksille. 

Polulta hyökkäsimme maantien yli kohti tuntematonta. Autoja ei pahemmin liikkunut, mutta vinhaa vauhtia eteneviä pyöräilijöitä oli sen verran paljon liikenteessä, että olisi voinut jonkin urheilutapahtuman olevan meneillään. 

Päädyimme Brinkhallin uimarannalle aistimaan loppukesän tai pikemminkin alkusyksyn kaihoisaa tunnelmaa. Ei kuulunut polskuttelua, riemun kiljahduksia tahi hekottelua. Ei näkynyt itseään auringossa grillaavia saati jorpakossa kelluvia, vaan hiljaisuus oli lähes rikkumaton. Vesi tuntui vielä lämpimältä, mutta rantaa reunustavien puiden lehdissä oli jo ripaus keltaa. 





Rantakallioilta avautuvat näkymät Kakskerranjärvelle, joka oli tyyni kuin pitkän lenkin jälkeen lattialle romahtava terrieri, ja rannalle, joka ei kovinkaan suuri ole. Voisi kuvitella, että kuumana ja aurinkoisena kesäpäivänä väkeä pukkaa piskuiselle hietikolle hellettä pitämään. 



Lempeä oli Kakskerran ilmassa havaittavissa päätellen pussailevista puiden jäänteistä.


Kakskerta on saari, jossa on järvi, jossa on kaksi pientä saarta, ja muutoinkin luonto on paikoitellen varsin näyttävää. Myös historia on olennaisesti läsnä: Brinkhallin lisäksi mainittakoon 1700-luvun puolivälissä pystyyn pistetty kivikirkko. Puttaamisesta kiinnostuvat käyvät golfaamassa Harjattulan viheriöillä, joskin minulle golf tarkoittaa joko elämisen mahdollistavaa virtaa tai Volkkaria. 

Pienelle saarelle on kasaantunut paljon hienoja juttuja. On nätti ja monipuolinen luonto, historiaa ja rauhallisuutta. Parasta antia Kakskerran kierroksessamme oli ehdottomasti hiljaisuus, jonka tavoitimme rantakallioilla, ja tyyni järvimaisema. 

2 kommenttia:

  1. Voi että! Tuolla pitää päästä käymään ensi kesänä. Minäkin tunnen suurta mieltymystä kartanoihin ja historiaan. Kiitos postauksestasi. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! :) Mahtavaa kuulla, että kartano- ja historiaihmisiä löytyy! Ehdottomasti kannattaa käydä tutustumassa maamme historiaan, mutta juurikin kesäaikaan, jotta pääsee pirttiin peremmälle. Kyllä mielikuvitus lähtee väkisinkin laukkaamaan mahdotonta kyytiä, kun historiallisten kartanoiden liepeillä liikuskelee.

    VastaaPoista