sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Kehonkoostumusmittausta ja syksyn ihastelua


Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes mahdoton ressaaminen ja vouhottaminen. Sitä voisi kuvitella, että melkein kolmekymmentä kesää nähnyt emäntä osaisi tulkita ruhonsa signaalit ja tajuaisi, milloin elimistöllä on meneillään korkeapaineen aikakausi ja milloin puolestaan matalapainetta on ilmassa. Viime viikkoista olemustani kuvannee parhaiten tikittävä, kävelevä aikapommi, joka säntäilee paikasta toiseen hätäisesti ja räjähtämispisteessä, sillä työt aiheuttivat ressiä. Vaan enpä muistanut katsoa almanakkaan. Jos olisin vähän paremmin ollut päivämäärien suhteen maailmankartalla, olisin kenties hoksannut, että oman lisänsä sekopään toilailuihin toi tietenkin joka kuukausi naisparan valtaansa ottava hormoniryöpsähdys, jonka seurauksena tavallisesti vain silloin tällöin räiskähtelevä pappatti muuttuu vähän enemmän pamahtelevaksi pommiksi.

Onneksi kevyen melankolian ja tavallista isomman väsymyksen joka kuukausi koittava riemuvoitto kestää vain muutaman päivän kerrallaan, ja energiatasot ovatkin palailleet pikku hiljaa säädylliselle tasolle. Ei ole miehellä helppoa joutuessaan elämään talossa, johon hormonihulina saapuu odotetusti, joskin aina yhtä kutsumatta, kylään kuukausittain.





Kuluneet päivät ovat onneksi edenneet huomattavasti ihmisystävällisempää tahtia viime viikkoon verrattuna. Oravanpyörän kyydissä roikkuminen pakkaa välillä hitusen ahdistamaan ja itsenäisyydenkaipuu nostamaan päätään, mutta eipä pöytään ilmesty sapuskaa itsestään tai huushollin kulut katoa haltiakummin taikasauvan heilautuksella.

Kuluneen viikon merkittävin tapahtuma ei suinkaan ole kuitenkaan hormonivaikutusten tai oravanpyörän analysointi, vaan kuntotesti ja kehon koostumuksen mittaus, joihin pääsin tai oikeastaan jouduin työpaikan kautta. Tulosten mukaan ruhoni rasvaprosentti voisi olla hitusen pienempi, mutta vyötärö-lantio-suhteeni on yllätyksekseni jopa ihanteellinen ja lisäksi kuntoni on terästä  nakutin sekä kestävyys- että lihaskunto-osioista erinomaiset tulokset. Kissan on oma häntä nostettava.


Herkut ovat kyllä eittämättä muutaman kuukauden ajan maittaneet, mikä vaikuttanee mittaustuloksiin, mutta kunhan työn ja muun elämän ynnä unirytmin saan joissain määrin tasapainoon, ei ole tarvetta tankata lisäenergiaa herkuista. Sen kummemmin en aio erikseen mitään fitness-buumia viritellä, sillä hyvinvointini ei ole kiinni ulkonäöstä ja toisaalta ylimääräinen herkkujen puputtaminen on kohdallani vain kausittainen eli ressisidonnainen ilmiö. Olen kuitenkin terve ja lukemani ovat täysin normaalit, joten miksi ihmeessä rupeaisin vouhottamaan?

Onnellisuuteni ja terveyteni ei todellakaan ole suoraan verrannollinen timanttiseen pyykkilautavatsaan, vaan siihen, että arvot ovat kohdillaan ynnä kehoni on kuitenkin terve ja jaksaa kuljettaa minua niin vauhtilenkeillä kuin patikkareissuilla. Olen siis tyytyväinen ja ehkä aika ylpeäkin tuloksistani.


Onneksi on syksy. Kuinka kaunis luonto onkaan, kun oranssina loimuavat vaahterat kultaisen pukuun verhoutuneet koivut valssaavat syksyisen tuulen mukana. Aamut ovat mukavan kirpeitä ja kuulaita, illat taianomaisen kauniita. Auringonlaskun aikaan maailma on äärimmäisen hieno paikka. Syksy on ehdottomasti parasta aikaa luonnossa talsimiseen ja raikkaasta ilmanalasta nauttimiseen.

Syksy on kertakaikkisen kaunis vuodenaika, mutta minulle syksy on myös uusien mahdollisuuksien ja alkujen ihmeellistä aikaa. Olen tehokkaampi ja aikaansaavampi viileinä vuodenaikoina, ja alkavan syksyn kunniaksi olen päättänyt aloittaa uuden projektin: aion opetella olemaan rohkeampi ja tähtäämään rohkeasti omia unelmiani kohti. Elämä on liian lyhyt turhien asioiden ressaamiseen ja haaveiden unohtamiseen. 

Ensi viikolla on odotettavissa jonkin verran ressiä aiheuttavia hommia, mutta mieluummin keskityn huntsimaan mukavia juttuja, joita myös horisontissa näkyy. Kaveriaikaa, kylästelyä ja pikainen suhahdus Helsingin suuntaan. Ja tietenkin metsissä samoilua, sillä syyskuu on kauneimmillaan just  nyt. 

2 kommenttia: