keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Kyssäkaali


Mummoni oli varsinainen viherpeukalo, jonka hellissä hyppysissä mikä tahansa rehu eli hyvän, runsaan ja rikkaan elämän. Jostain kumman syystä viherpeukalon sijaan minulle geeniperimässä on siirtynyt mummoltani lähinnä jästipäisyys ja omintakeinen huumorintaju, mutta onneksi maailmassa on muitakin kauniita juttuja kuin kukkaset. Ostin eräänä päivänä kaupasta kyssäkaalipyöryläisen, joka oli sen verran nätti, että nostin sen pöydälle ja totesin miehelle löytäneeni meidän pieneen pirttiimme vallan soveliaan kukan, jota en takuuvaarmasti kömpelyyksissäni listisi parissa päivässä.

Kyssäkaali sai armonaikaa muutaman päivän ja kurkistella ruokapöydällä koristeena ennen kuin se joutui sosekeittoon ja lopulta ahnaan juureshirmun pötsin täytteeksi. Kyssäkaali on näet muutakin kuin pelkästään epämääräisen ja hauskan näköinen viritelmä: siitä saa hyvää ruokaa.

Kyssäkaali eli toiselta nimeltään kaalirapi on oikea C-vitamiinipommi ja jopa 80 prosenttia keskivertohemmon päivittäisestä saantisuostusesta täyttyy, kun popsii maukasta varsimukulaa sadan gramman verran. Kysssäkaalista saa myös muun muassa kaliumia, kalsiumia ynnä muita hivenaineita, ja lisäksi kuoressa on karotenoideja eli elimistön hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä rasvaliukoisia antioksidantteja. Väriltään kyssäkaali voi olla joko kellertävä tai violettiin vivahtava, mutta malta on aina vaalean keltainen.


Kaaliperheeseen kuuluvan klöntin tiedetään kuuluneen keskieurooppalaiseen, eritoten saksalaiseen, viljelylajistoon ainakin 1500-luvulta lähtien. Nykyään harmillisen aliarvostettu kyssäkaali ei kovinkaan suurta myllerrystä ihmiskunnassa aiheuta saati suosiota nauti, vaikka pallukka on aineluetteloltaan verraton ja passaa todella moneen pöperöön. Kyssäkaali on sopivan mieto käytettäväksi raakana raasteessa, mutta se suo mukavan vivahteen niin muhennoksiin, patamössöihin kuin keittiohinkin. Pallurainen sopii myös vallan hyvin uunijuurekseksi, ja siitä voi valmistaa myös kielen mennessään sieppaavia sipsejä. Gratiinista pitävät saavat kyssäkaalista luotettavan ystävän. Kyssäkaali on mainio mussutettava ihan sellaisenaan lisukkeena, mutta kyssäkaaliraasteesta väsätyt lätyt maittavat nekin. 

Survaiseepa kyssäkaalta mihin tahansa ruokaan mukaan, ei kokkaajan tarvitse muuta kuin kuoria mukula ja pilkkoa siitä sopivan kokoisia paloja tai viipaleita, jotka kypsennetään uunissa tai kattilassa sopivan pehmeiksi tai rapsakoiksi riippuen siitä, mistä makunystyrät tykkäävät. Jos uuniin kyssäkaalilohkot nakkaa, kannattaa toki valella pintaan öljyä (ja halutesaan voi ripsautella hitusen suolaa ja vaikkapa pippuria). 

Kyssäkaali on rujolla tavalla yksi näteimmistä rehuista, jonka tiedän maan tuottavan. Jos kyssäkaali on jäänyt vieraaksi, kannattaa tutustua siihen just nyt, sillä satokausi on parhaimmillaan. 

Tietoja ongin Kotimaiset kasvikset- ja Satokausikalenteri- sivustoilta. Ravintotietoa saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta Finelistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti