tiistai 6. syyskuuta 2016

Päivämuki Ukiin


Sunnuntaina käväisimme päivämukin eli päivän (ei vuorokauden) mittaisen visiitin Uudessakaupungissa. Hyppäsimme rannikkokaupunkia kohti köröttelevän linja-auton kyytiin, istutimme ahterimme pehmeille penkeille ja matkasimme lähipitäjien halki. Aamujuoksun uuvuttamana nuokuin välillä, mutta välillä piti lurpsuvista luomista huolimatta sinnitellä ja tihrustaa bussin ikkunan läpi vehreitä ja keltaisia peltoja, uljaita hevosia ja mahtavia nautaelukoita, jotka tien reunamilla heinää mussuttivat hännät huiskien. Ehkä hitusen hihittelin varsinaissuomalaisia paikannimiä tiekylteistä havaitessani - monesti olen kuullut ihmettelyä kotiseutujeni nimistöstä, mutta ei meillä päin Suomea sentään Lemusta puhuta. Odotin kovasti bongaavani hirviä tai kettuja peltomaisemissa, mutta karvamönkijät pysyivät visusti piilossa, tosin taivaalla liiteli valtavia muuttoparvia tyylikkäissä muodostelmissa, Vaikka Uuteenkaupunkiin ei Turusta ole kuin reilun tunnin bussimatka, ehtii matkan varrella näkökenttään hiipiä monenlaisia juttuja. 

Välillä satoi vettä kuin Esterin eräästä ruumiinosasta, mutta julkisen menopelin kyydissä matkustaminen oli varsin huoletonta puuhaa. Mikäs sitä paitsi lähiseuduilla reissatessa, kun sylissä on muhkea hortensiapuska - olimme saaneet kutsun syntymäpäiviä viettämään, joten piti tietenkin jotain viemisiksi ottaa. Me päädyimme muhkeaan hortensiaan, joka hehkui nätisti syksyyn sopivasti luumunpunaa. 


Kävimme kylässä vetaisemassa kunnon kakkuähkyt ja nauttimassa piiraspidoista. Välttelimme hepuloivia hurttia, jotka juoksivat pitkin pirttiä omituisia ääniä päästellen ja pussailivat innokkaasti lähelle osuvia ihmispoloja. Ennen paluumatkalle säntäämistä saimme käydä luvallisesti anastamassa pussillisen omenoita ja luumujakin mukaan.

Ennen kuin kotiin palasimme, kävimme kiertelemässä vähän merikaupungin keskustassa ja satamassa ennen bussin kyytiin loikkaamista. Synkät pilvet purjehtivat taivaalla, mutta vesipisaroita ei kyläluutien niskoihin ropissut. Kaupunginlahti, jota nimitetään myös vähän rujommalla tavalla, laitamineen oli kovin hiljainen; muutama koirantaluttaja kulki pitkin kylänraittia, mutta muuten olimme melkein yksin maailmassa. Kesällä ei takuulla yhtä rauhallista ole, mutta sateen uhkan leijuessa ilmassa eivät ihmiset mönkineet sunnuntaina kartanoistaan ulos.

Vanhaa kirkkoa kiertävän aidan päällä istua pönötti nalle-rukka, joka tuijotti apeana kaukaisuuteen. Toivottavasti se löytää takaisin kotiinsa mahdollisimman pian. 




Uusikaupunki on aivan mukava päiväreissun kohde; ruutukaavoituksen mukaisesti rakennetut puutalot ovat nättejä kuin piparkakkutalot ja nätteine väreineen ne koristavat ynnä piristävät maisemaa. Kaupungin kaksi kirkkoa, joista vanhempi pistettiin pystyyn 1600-luvun alkuvuosikymmeninä ja tuoreempi parisen vuosisataa myöhemmin, ovat myös molemmat varsin kauniita. Meren läheisyys on luonnollisesti rannikkokaupungissa vahvasti läsnä olipa vuodenaika mikä tahansa. Syksyn kiriessä kesän ohi on tunnelma kauniilla tavalla haikea.

Kotimatkalla vatsamme pullottivat mukavasti herkuttelun johdosta, näimme komean sateenkaaren ja miehellä oli hienoja oivalluksia elämästä ja historiallisia havaintoja Uudestakaupungista. Oli kertakaikkisesti mukava ja onnistunut reissu. Hyvän viikonlopun jälkeen useasti jopa jokseenkin nihkeän tahmeasti etenevä maanantai sujui ilman äkillistä tarvetta hakata päätä seinään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti