lauantai 3. syyskuuta 2016

Seitsemän kirjaa, jotka olen viimeksi lukenut

Seitsemän ensimmäisen työpaikan esittely on vallannut sosiaalisen median. Mielenkiintoista on ihmisten urapolkuja lueskella, mutta onneksi elämässä on muitakin juttuja kuin työ. Yksi itselleni tärkeimmistä harrastuksista on lukeminen; hyvä kirja kuskaa lukijansa kokonaan toiseen maailmaan, herättää ajatuksia ja opettaa. Loistavia teoksia on maailma täynnä, vaan seuraavaksi esittelen seitsemän kirjaa, jotka olen sorkkiini viime aikoina napannut.



1, Denise Rudberg: Mellan fyra ögon

Viimeisin lukemani kirja on ruotsalaisen Denise Rudbergin dekkari, joka kurkistaa tukholmalaisen yläluokan yltäkylläisten kulissien taa; kun kullattua, koreaa kuorta vähän rapsuttaa, paljastuu alta vaikka minkälaista mätää ja tietenkin murhia. Ihan hyvät ainekset voisi olla ilmassa, mutta mitenkään ennenkuulumattoman tajunnanräjäyttävän loistelias teos ei ole kyseessä. Iltapalaksi ja unta odotellessa ihan kelvollinen lukupläjäys Mellan fyra ögon on, mutten välttämättä tartu kirjaan uudelleen. Henkilöhahmot jäävät vähän muovisiksi ja ontoiksi eikä juoni tunnu kovinkaan uskottavalta. Vähän harmittaa, että ostaa pämäytin kirjan sen kummemmin huntsimatta (huumaannuin kannen hienoista fonteista), mutta ruotsiksi lukeminen on kuitenkin aina hauskaa puuhaa. Tylsempiäkin kirjoja olen elämäni aikana joutunut lukemaan, joista pahimmat lienevät kemian tai fysiikan oppikirjat. 


2.Mari Jungstedt: Den man älskar (2014)

Kuten huomata saattaa, tykkään aika paljon dekkareista. En itse asiassa ole oikein koskaan lämmennyt chick lit- tyyppisille kirjoille, vaan esimerkiksi Bridget Jonesit, Pradaan pukeutuvat paholaiset tai ennalta arvattavasti häähumuun ja imeliin lässytyksiin päättyvät syherrykset lähinnä tympivät. Heitän aivoni narikkaan hömppädekkareita lukemalla tai brittijännäreitä töllöttimestä tapittamalla. Mari Jungstedtin romaanit ovat taattua ruotsalaista tehotuotantoa länsinaapurimme dekkareiden rakenteet noudattavat useasti samaa viihdyttävää ja kepeää kaavaa eikä Den man älskar tee poikkeusta. Mukavaa luettavaa kuitenkin romaani on, joskaan se ei hirmuisen yllätyksellinen juonenkäänteiltään ole. Parasta Jungstedtin kirjoissa on se, että lukija pääsee hetkeksi reissaamaan Gotlantiin. Helppolukuinen iltapalakirja Den man älskar on, ja on siinä kuitenkin jotain koukuttavaa. 


3. Agatha Christie: Mordet på Orientexpressen (1934, lukemani käännös peräisin vuodelta 2014)

Agatha Christie on yksi lempikirjailijoistani. Satuin löytämään kesällä Mordet på Orientexpressen- kirjan ruotsiksi muutalla hassulla eurolla, joten päätin ostaa kirjasen itselleni iltalukemiseksi. Yleensä haluan mieluusti lukea kirjat alkuperäiskielellä, mikäli kielitaitoni riittää, ja etenkin englanniksi. Englanti on mielestäni yksi kauneimmista ja vivahteikkaimmista kielistä suomen ohella, muttei ruotsissakaan mitään vikaa ole. Loppujen lopuksi ei kielellä ole väliä, kunhan pääsee hetkeksi Hercule Poirot'n mukaan kierouksia ratkomaan. Olen tainnut lukea Poirot'n, neiti Marplen sekä Tommyn ja Tuppencen seikkailut jo naurettavan moneen kertaan elämäni aikana, mutta yhtä innostunut olen jokaisella lukukerralla. Pöljyys ilmenee ihmisissä monin erilaisin tavoin. 


4. Ulla-Lena Lundberg: Is (2012)

Vuonna 2012 Finlandia-palkinnon napannnut teos kuvaa nuoren saaristolaispapin perheen vaiheita, Sotien jälkeisessä maailmassa on tehtävä paljon työtä selvitäkseen, mutta omat haasteensa pappi Kummelin ja hänen perheensä paremman elämän tavoitteluun luo ankara saariston luonto, joka lopulta koituu kohtalokkaaksi. Oman sukunsa vaiheista palasia kirjaan ammentanut Lundberg havannoi elämää varsin realistisesti mutta kuitenkin ymmärtävästi; henkilöhahmoista ei ole tehty yliluonnollisen täydellisiä olentoja, vaan heidät kuvataan tavallisina olentoina hyvine ja huonoine puolineen. Esimerkiksi nuoren papin naiivius ja lapsekas innostuneisuus kuvataan varsin todentuntuisesti mutta lempeästi. Postihemmon henkimaailman höpötyksille en oikein lämmennyt kirjaa lukiessani yliluonnolliset, turhat höpinät olisi voinut aivan hyvin jättää väliin ja jättää hahmoille lisää tilaa, 

Kirja etenee jokseenkin laahaavasti omaan makuuni. Teosta ei voi ahmaista yhden illan aikana, kuten hömppädekkarin parissa helposti käy, vaan teosta pitää makustella rauhassa ja siinä esitettyjä luontokuvauksia ja huomioita pohtia. Aivan hyvä kirja Is on, kenties toisella lukukerralla vielä parempi. Ei ehkä suosikkini, mutta maailmassa on niin paljon upeita kirjoja, että superlatiiveja saavat osakseen vain harvat ja valitut. 


5. Harry Potter- sarja

Suosikeista ja superlatiiveista pääsemmekin sujuvasti Harry Potterin maailmaan, johon uppouduin vahingossa kesän aikana niin pahasti, että pistän suosiolla listalle kaikki seitsemän Potter-kirjaa. En tykkää kirjoista, joissa muutoin vahvasti realistiseen maailmaan ujutetaan yks kaks yliluonnollisia huuhaa-elementtejä (kuten Lundbergin teoksessa), mutta selkeästi kokonaan erilaista maailmaa kuvaavat Potterit ovat oma lukunsa. Uskomattoman mielikuvitukselliset ilmiöt ja hahmot, runsas ja rikas kieli sekä yllätykselliset käänteet tempaavat inhorealistisimmankin lukijan väkisin mukaansa.

Tartuin ensimmäiseen Potteriin joskus yliopistovuosinani vitsillä ja irvaillakseni Dumbledorea ihannoivan kaverini kustannuksella, vaan köpelösti kävi. Sitten kun kasvan isoksi, aion olla naispuolinen Dumbledore. Ilman puolikuulaseja, suippokärkikenkiä ja hiippahattua tosin. 


6. Jane Austen: Jane Austen: Viisasteleva sydän

Olen kokonaisen postauksen löpissyt Jane Austenin teosten hienoudesta, mutta voisin loputtomiin jaaritella, kuinka oivaltavasti Austen kirjoissaan kuvasi aikansa sosiaalisia käytäntöjä ynnä mies- ja naisihanteita. Jos nykyajan ihmiseen kohdistuu monenlaisia paineita, ei lajimme ole välttynyt niiltä menneinä vuosisatoinakaan. En ihannoi kaikenmaailman bikiniemäntiä, jotka iltapäivälehdissä tyrkyttävät ahteriaan, maitorauhasiaan ja tyhmyyttään, vaan Elizabeth Bennet on idolini. Viisastelevan sydämen sankaritar, Anne Elliot, on kaikessa ujoudessaan ja vaatimattomuudessaan helposti lähestyttävä hahmo. Hän ei riko rajoja Elizabeth Bennetin tapaan, mutta hienostuneisuudellaan ja nöyryydellään hän on hahmo, josta moni selfie- ja belfie- maaninen mirmeli voisi ottaa opikseen.

Viisasteleva sydän on teos, joka sai minut hurahtamaan Austenin maailmaan. Olin mieltänyt Jane Austenin kirjat pelkästään romanttiseksi huttuhöpinäksi, mutta olen jo kauan sitten niellyt sanani ja myöntänyt, että Austenin maailma on ainutlaatuisen nerokas ja mukavan ironinen. Vaikka yleensä tykkään lukea austenini alkuperäiskielellä, on kirjahyllyssäni Viisasteleva sydän vain suomeksi. Vuodelta 1951 peräisin oleva käännös on edesmenneen pappani kirjahyllystä päätynyt minun haltuuni. Koska pappani oli hyvä tyyppi, haluan kunnioittaa hänen muistoaan vaalimalla häneltä minulle periytyneitä kirjoja aarteinani. Kellastuneet ovat vähitellen vuosikymmeniä vanhojen kirjojen lehdet, mutta  arvokkaat ne minulle ovat. 


7. Kirsi Vainio-Korhonen: Suomen herttuattaren arvoitus (2009)

Vain yksi asiapitoinen kirja on mahtunut fiktioromaanien joukkoon, mutta sitäkin mielenkiintoisempi teoksen aihe on: Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen kuvaa teoksessaan suomalaisnaisten elämää 1700-luvulla. Erityisen mielenkiintoiseksi kirjan tekee se, että Vainio-Korhonen on valinnut teokseensa kahdeksan erilaista naista, jotka säädyiltään ja elämänkuluiltaan poikkeavat huomattavasti toisistaan. Yhteiskuntaluokista riippumatta naisia kuitenkin yhdistää sinnikkyys, itsenäisyys, toimintakyky ja tomeliaisuus; kirjassa esitellään omia polkuja kulkeneita naisia, muun muassa omaa liiketoimintaa menestyksekkäästi luotsanneita ja koulutukseen vaikuttaneita naishahmoja. Vahvat ja oman kohtalonsa muovaavat naiset loistavat turhan usein historiankirjoissa poissaolollaan, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, etteivätkö naiset olisi osaltaan vaikuttaneet historian kulkuun. Vainio-Korhonen on tehnyt arvokasta työtä metsästäessään ympäri maailmaa asiakirjamerkintöjä teoksensa naisista.


Viimeisten vuosien aikana lukemiseni on vähentynyt roimasti teiniaikojen vimmaiseen kirjain hotkintaan, mutta nähtävästi saan yhä ajan humpsahtamaan sutjakkaasti kirjallisuuden parissa. Viime aikoina kirjavalintani ovat olleet varsin kevyitä ja helppolukuisia, mutta arjen vastapainoksi hömppähutut tekevät välillä hyvää. Kepeän kesälukemisen jälkeen mieleni tosin jo kaipaa vähän tietopainotteisempaa luettavaa, joten kirjastoon käy tieni. Kirjallisuus on liikunnan ja koiran rapsuttamisen ohella parasta lääkettä ressin ja kiireen suitsimiseen. 

Millaisia kirjoja te olette viime aikoina lukeneet?

2 kommenttia:

  1. Luetut kirjat v. 2016

    1. Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty (2005)
    2. Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (2013)
    3. Hyvä aviomies
    4. kaverille annettu kirja...
    ...
    ...

    Voi, tästä listasta piti tulla hieno, mutta kirjanpito katkesi keväällä jo ennen Irlantiin lähtöä. Kolmannen kirjan kohdalla en enää muista kirjailijan nimeä, ja neljännestä kirjasta en muista edes nimeä! (Annoin sen eteenpäin luettuani sen.) Noiden jälkeen olen lukenut sekalaisesti kaikenlaista, mutta merkinnät ovat tosiaan jääneet, ja unohdan lukemani teokset ennätyksellisen nopeasti. En unohda sentään itse tarinaa, eli jos kirja tulisi puheeksi jonkun kanssa, muistaisin kyllä siinä vaiheessa lukeneeni sen. Tykkään onneksi keskustella kirjoista, ja joskus luen kokonaisen kirjan ääneen miehelle (ja samalla toki itselleni). Ääneen lukeminen on hitaampaa, mutta muutoin kivaa, jos kirja on hyvä. Nykyään en enää anna tylsille kirjoille mahdollisuutta niin kuin ennen, vaan luovutan kohtalaisen alussa, jos tarina ei nappaa mukaansa. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että aika on liian arvokasta hukattavaksi surkeaan teokseen.

    Oma listasi on lopulta varsin monipuolinen jännityksen, laahaavuuden, fantasian, historian ja ruotsin täyttämä lukupaketti. :) Upeaa, että luet noin paljon, vaikka päiväsi ovat töitä täynnä. Kirjat ovat siitäkin jänniä, että ne sekä rauhoittavat että aktivoivat; lukeminen ei ole koskaan passiivista toimintaa, ja prosessoidakseen kaiken tarinassa täytyy koko ajan kulkea mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääneen luettu kirja on kaksinkertainen ilo. :)

      Aivoihin tulee sen verran monta kuorma-autolastillista tietoa päivittäin, ettei kaikkia lukemiaan kirjoja pysty välillä edes muistamaan! Huomaan itse tukeutuvani samoihin kirjoihin uudestaan ja uudestaan - uudelle kirjalle mahdollisuuden antaminen tuntuu toisinaan jopa oudolta puuhalta. Maailmassa on silti loputtomiin hyviä kirjoja, joihin pitäisi tarttua rohkeasti ja avartaa lukumaailmaansa muiden kuin hyväksi havaittujen lempiteosten lisäksi.

      Mulla on nykyään samanlainen lukutaktiikka kuin sulla; jos kirja ei nappaa alkumetreillä mukaansa, ei ole syytä hakata päätään seinään ja vängän väkisin yrittää saada huonoon kirjaan tolkkua. Sama juttu tosin pätee kohdallani muuhunkin toimintaan, olipa sitten kyseessä vaikkapa elokuva, sarja, blogi tai aikakauslehti. Teoksen pitää koukuttaa, herättää ajatuksia ja innostaa.

      Kirjalistalleni päätyvät teokset ovat sen verran helppolukuisia, että muutamassa illassa ne saa kahlattua läpi. Nyt mulla ei ole tällä hetkellä yhtään kirjaa listalla, joten iltaisin on orpo olo, kun ei ole kirjaa nakkisormissa. Kirjastoon siis täytyy hetimmiten suunnata, sillä kuten jo oivallisesti tiivistit, kirjat sekä rauhoittavat että aktivoivat.

      Poista