torstai 22. syyskuuta 2016

Syksyisiä rompehaaveita

Jos joku ei ole vielä hoksannut, niin nyt on kuulkaas syksy. On se aika vuodesta, kun siippa ei naureskele ehtoisen emäntänsä villasukissa hipsuttelua, ulkona voi käyttää takkia ja neuleisiin vuorautuminen ei ole enää kaukaiselta toiveajattelulta vaikuttava juttu. Syksy, lämmön, kauniiden sävyjen ja pehmeyden aikakausi on viimein astunut luonnon näyttämölle ja tyrkännyt ihan tarpeeksi monta esitystä suorittaneen kesän vuodeksi syrjään. 

Ja koska syksy on saapunut, on myös mitä luultavimmin talvikin jossain vaiheessa saapuva eli on aika suunnata aatokset lämpimiin ja käytännöllisiin rompejuttuihin. Viime vuoden puolella vinguin vedenpitävien rytkyjen sekä talvitamineiden perään ja löysinkin täydellisen toppatakin, täydellisen neuleen ja täydelliset maiharit. Villasukka- ja pipotilanteeni on niinikään mainio, kiitos äiteeni ja mummoni. Hyvin on vaate- ja asustekaapissani asiat, mutta muutaman jutun olen huomannut rompeosastoltani uupuvan: retkivarusteita mieleni kaihoaa. Yhtä tyylikkäällä ja muodikkaalla linjalla neiti junttijäkälä on kuin viime vuonna gore-texistä löpistessään.

Vaelluskengät. En ole koskaan omistanut tukevia, kunnollisia, pitäviä ja hyvälaatuisia vaelluskenkiä, vaan olen jolkotellut tuntureilla ja patikkaretkillä peruslenkkarit räpylöissäni. Vissiin lähestyvä ikääntymisen irvokas vuosipäivä pistää nössön entistä turvallisuudenhakuisemmaksi ja varovaiseksi, sillä olen salaa ruvennut haaveilemaan kunnollisista vaellusklopottimista, jotka kestäisivät noin ikuisuuden ja joilla voisin valloittaa vaikka unelmieni matkakohteen eli Kovddoskaisin. Toiveissani on löytää rehellisen pitäväpohjaiset jalkineet, jotka myös tukevat kömpelön ihmispolon nilkkoja haastavissakin maastoissa. Ulkomuodolla ei ole väliä, vaan lestillä, pitävyydellä ja mukavuudella.  Se vaan, että tilini saldo miinus vaelluskenkien hintaluokka on yhtä kuin mahdoton yhtälö. Kyllähän esimerkiksi Meindlin popot vaikuttavat varsin kelvollisilta, mutta hintaakin niillä aika mojovasti on, joten taidanpa odotella lottovoittoa tahi rikkaan yllätystädin, joka viettää auvoisia eläkepäiviä Reunionin saarella, pelmahtamista elämääni. Muutamia malleja olen varovaisesti kurkistellut sillä silmällä ja jopa hurjana intoutunut testaamaankin raskimatta ruveta törsäilemään (linkit eivät muuten todellakaan ole kaupallisia enkä tee yhteistyötä minkään tahon kanssa):



Patikointiin sopiva reppu. Patikointikinttua kun vipattaa, alkaa alaselkääni jomottaa - minulla on retkillä käytössäni vanha lötkö reppu, joka ei tue mistään ilmansuunnasta, vaan paino asettuu suoraan ristiselkääni. Pirunkirkon patikoinnin aikana testasin patikkakaverin tukevaa, retkeilyyn suunniteltua reppua ja koin ahaa-elämyksen: tällaista elämän pitäisi olla! Ei ollut illalla selkä kipeä eivätkä niskat tönkissä, kun repun paino oli päiväjolkottelun ajan jakautunut tasaisesti. Koska talvi on vastassa, ei repun kanssa ole kiirettä, mutten pistäisi pahakseni hyvän repun löytämistä ensi kesäksi. Toivoisin saavani joskus hyppysiini tukevan ja käyttöä kestäväksi valmistetun repun, johon mahtuu vaellusretken tavarat. 

Patikointipöksyt. Ruukaan luuhata metsissä lähinnä juoksukalsareissa, joskin olen käsittämättömän lahjakas kolhoamaan ja rikkomaan pöksyt suurin piirtein ajatuksen voimalla. Olen muutaman vuoden ajan huntsinut hankkivani gore-tex- kalvolla varustetut ulkoiluhouusut, jotka sopisivat vähän kaikkeen. Materiaalin pitäisi olla mahdollisimman kestävä, jotta en kävelevänä ryhmynä onnistuisi hajottamaan niitä saman tien, sillä liian heppoiset rievut hajoavat tai kuluvat hiuki heti kun olen varpaani tunkenut lahkeesta sisään. Toisaalta ehdat vaellushousutkin kiehtovat, sillä mielikuvissani retkeilyvatteet ovat jämäkästä, kulutusta kestävästä materiaalista valmistetut ja kuivuvat sateen yllättäessä nopsaan. Eritoten minua viehättää vaellusriepujen loputon taskusuma. (pitäähän patikoidessa saada ujutettua mahdollisimman paljon kaikkea tärkeää tavaaa, kuten suklaata, mukaan). 

Kolhon käyttöä kestävät, laadukkaat, monikäyttöiset ja siistit pöksyt ovat siis juntilla hakusessa. Ilmeisesti silmääni miellyttävät mallit, jotka näyttävät suoraan isäni vaatekaapista pöllityiltä. En ole valmis hankkimaan kaksia housuja, joten olen kahden vaiheilla, toivoisinko löytäväni vedenpitävät vaiko retkeilyhousut. Vinkkejä? 



Juoksukalsarit sitten joskus. Juoksukalsareista puheen ollen olen onnistunut hajottamaan kolmet juoksurievut vajaan vuoden sisään, koska olen kömpelyyksissäni hieroskellut tuttavuutta asfaltin kanssa. Kynnykseni ostaa uudet versiot on kivunnut aikamoisen korkealle. Onneksi kalsareiden aika alkaa pikku hiljaa olla ohitse, mutta ehkäpä pidän alennusmyyntien aikoihin silmäni auki ja katselen varovasti pöksyvalikoimaa. Todennäköisesti kallistun tylsien mustien kalsareiden suuntaan, joskin ehkä hitusen houkuttelisi hankkia älyttömän kuviolliset tai sirkusmaisen värikkäät kalsongit. Vaihtelu virkistää, ja riemunkirjavat värioksennuspöksyt sopisivat erityisen hyvin couperosaattisen pärstän kanssa.

Lämmin neule tai neuletakki. Tottahan toki syksyn tullen kuuluu haaveilla lämpimästä neuleesta, jonka uumeniin voi kääriytyä viileinä päivinä tai talvi-iltoina pakkasen paukkuessa. Neuletakki olisi aika käytännöllinen kapistus työmaalla, jolla puhaltavat varsin antarktiset ilmastoinnin tuulet. En halua tekokuituista kammotusta, vaan mahdollisimman lämpimän ja laadukkaan rytkyn, jonka hinnassa ei maksaisi merkki, epäeettisyys tai ilma. Se vaan, ettäa ainakin nettikaupat tuntuavat tuputtavan joko rumia laatikoita, muodottomia säkkejä tai surullisesti roikkuvia löppänöitä. Vaikka neuleelta kaipaan turvaa ja lämpöä, en silti tahdo näyttää pökkelöltä. En osaa yhtään sanoa, minkälaisen lirpakkeen halajan, mutta ainakin tiedän, ettei se saa olla mikään aamutakin näköinen ruotku tai Severus Kalkaroksen garderobista kadonnut pitkä liuhuke.

Plus yksi juttu: haluan hupparin. Sellaisen, jossa on vetoketju. Materiaaliltaan pehmeän ja malliltaan sen verran pitkän, etteivät munuaiset jäädy heti vilupäivinä. Tykkään kotona käyttää huppareita ja myös lämpimähkönä päivänä lenkillä koiran kanssa, mutta nykyinen yksilöni alkaa olla jo aika heikossa hapessa - urhea vihreä hupparini on palvellut käytössäni noin kymmenen vuotta. Sävyltään neutraali huppari, johon ei olisi tungettu mitään typeriä tekstejä, olisi mieleeni. 

Halun ja tarpeen rajamaasto on välillä häilyväinen. Hyvin olen tähänkin mennessä selvinnyt ilman retkeilyromppeita, mutta aina saa onneksi haaveilla ja käydä näyteikkunaostoksilla. Mikään välttämättömyyshän ihmisellä ei ole törsätä, mutta haaveita saa mielessään pitää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti