maanantai 3. lokakuuta 2016

Ajatuksia elokuvasta Tulen Morsian

Jos elokuvan nimeksi on pistetty Tulen morsian, ainakin itselleni tulee välitön mielleyhtymä yli-imelään rakkauslässytykseen, jossa tekokyyneleet valuvat näyttelijöiden korkeita poskipäitä pitkin lähikuvissa ja liian usein hoetaan onttoja, tyhjänpäiväisiä sanoja rakkaudesta. Saara Cantellin käsikirjoittama ja ohjaama teos kyllä käsittelee mutkikkaita ihmissuhdekiemuroita, mutta ei parituntinen elokuva pelkästään nyyhkydraamaksi tai siirappitortuksi jämähdä, vaan kasvaa sekalaisia ajatuksia herättäväksi pläjäykseksi. Ja kun vähän aikaa elokuvan nimeä makustelee, tajuaa vähän hitaamman sorttinen katsoja, että tulen morsian taitaa viitata vihtahousun kanssa liiton sopineeseen naiseen eli noitaan.

Jos elokuvan haluaa nähdä, ei tätä tekstiä kannata lukea pidemmälle.

Eletään vuotta 1666, ja Ahvenanmaalle pieneen kylään on saapunut uusi kihlakunnantuomari Psilander aikeenaan kitkeä kaikki noituuteen ja mustaan magiaan liittyvät pakanalliset perinteet, jotka vielä saarella ovat säilyneet yhteisön jäsenten arkipäivän askareissa rinta rinnan kristinuskon kanssa. Psilander halajaa oikeuden totetumista ja pyrkii kaikin konstein, jopa kiduttaen, selvittämään, ketkä kylän naisista ovat hairahtuneet solmimaan liiton paholaisen kanssa ja ryhtyneet sähläämään taikuuden kanssa. Syyttömiä naisia tuomitaan kyseenalaisten oikeudenkäyntien perusteella mestattaviksi, vaan miesten tekemät pahat teot sivuutetaan tyystin. Jopa kylän naiset rupeavat ilmiantamaan toinen toisiaan itse kukanenkin mihin tahansa syyhyn vedoten. Itsekkyys ja toisaalta myös pelko ajavat järjen, lojaalisuuden ynnä yhteisöllisyyden ohitse.

Psilanderin majaan kamaripiiaksi päätynyt Anna on omia teitään kulkeva nuori nainen, jonka kasvatusäiti Valpuri on kylän lapsenpäästäjä ja parantaja. Kuudentoista ikäinen Anna on aikuisuuden kynnyksellä ja valmis hullaantumaan sorkat ojossa sopivaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan. Nuoren intohimoisen naisen hinku kokea rakkaus on sen verran palava, että hän enteisiin vahvasti uskoen iskee silmänsä ystävänsä mieheen, vaikka lähipiiri koettaa hänelle takoa järkeä päähän.

Rakkaudesta sokaistunut Anna ei ymmärrä olevansa ylkälleen vain yksi monista. Kun totuus alkaa vähitellen paljastua, päättää tyttö kostoksi ilmiantaa ystävänsä, rakastettunsa puolison, noidaksi.

Tulen morsian -elokuvan lehdistökuva.
kuva
Elokuvan alkupuolella Anna tuntuu harvinaisen epäsympaattiselta hahmolta; Anna toimii lähinnä viettien vallassa, imtohimon huumaamana ja itsekkäästi. Kun Anna tajuaa toimintansa seuraukset, pyrkii hän korjaamaan ja hyvittämään erheensä, mutta tuulimyllyjä vastaan taistellessa lopputulema on jokseenkin ennalta-arvattavan murheellinen. Tulen morsiamesta kuitenkin kehittyy järjettömän noitavainojen kuvauksen lisäksi nuoren naiseksi alkavan tytön kasvutarina, jota Cantell kuljettaa hienovaraisesti eteen päin. Annan roolissa näyttelevä Tuulia Eloranta tekee kelpo suorituksen.

Elokuvaa katsellessa pääkopassa on väkisinkin kuhinaa. On älytön ajatus, että täysin syyttömät ihmiset, perheelliset äidit ja nuoret naiset, on tuomittu kuolemaan väärin perustein vain sokean uskon vuoksi. On julma ajatus, että myös saman yhteisön jäsenet ovat ilmiantaneet toisiaan joko pitääkseen itsensä ja perheensä hengissä tai puhtaasti itsekkyydestä. 

Kamalintahan on se, että noitavainot eivät ole jääneet vain murheellisiksi merkinnöiksi historiankirjoihin, vaan kyllä nykypäivänä valitettavasti osataan tuomita kanssaihminen vähäpätöisinkin perustein. Kuinka usein epäoikeudenmukaisuus, ihmisoikeuksien tallominen ja ihmisarvon loukkaaminen sallitaankaan uskontoon, poliittisiin näkemyksiin tai ideologiaan perustuen. Ihmisellä on tarve olla oikeassa ja ajaa omaa etuaan, vaikka touhuillaan saattaisi vahingoittaa kanssaihmisiä (tai eläimiä ja luontoa). Oma napa on tärkein kohde, johon tuijotetaan, vaan toisinajattelijat tuomitaan. On vihapuheita ja rasismia. Väitteitä esitetään faktoina ja ontuvasta mielipiteestä tehdään absoluuttinen totuus. Pahaksi ja tuomittavaksi arvioidaan itselle vieras asia liian heppoisin perustein. Jos nyt oikein raadollisesti ajattelee, ihminen on laumaeläin, mutta vaikuttaa olevan kykenemätön kuitenkaan elämään yhdessä sovussa ja rauhassa.

Onneksi ihminen on ajattelevainen olento ja voi omalla toiminnallaan edesauttaa hyvien juttujen lisääntymistä. Maailma olisi noin äärettömän paljon parempi paikka, jos omien etujen ajamisen sijaan itse kukin keksisi välillä parempaa tekemistä. Ei nyt ihan tahdottomaksi lapaseksi toki pidä ryhtyä ja ajelehtia päättömästi lauman mukana, mutta oikeudenmukaisuutta, toisten kunnioittamista sekä pehmeitä arvoja kaivataan. 

Synkkä on aihe, synkkä on tarina. Kaiken kaikkiaan elokuva onnistuu herättämään ajatuksia sekä pistää pohtimaan historian ja nykyisyyden yhteneväisyyttä. Maailman oivaltavin tai huikaisevin spektaakkeli ei ole kyseessä, mutta varsin hyvä kotimainen elokuva on kyseesssä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti