sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Lokakuu Turkuun saapui



Muistaakohan joku vielä vanhan kunnon Seremoniamestarin? Tyyppi puhelauleskeli kauan ennen kaikenlaisten keekkien, jiiveegeitten saati muiden kummallisuuksien esiintymistä monesta tärkeästä aiheesta, kuten chillailusta ja tietenkin omista lyyrisistä taidoistaan. Osaan vieläkin veivata Viestin ensimmäisten säkeistön ulkoa (tai ainakin melkein), mutta onpa veikkonen kirjoittanut myös tekstin ihanasta päivästä. Syksy on kulunut niin kertakaikkisen upeissa, värikkäissä merkeissä, että kiireen ja ressin yhdistelmästä huolimatta on väkisinkin vähän ihanaa päivää pukannut.

Syyskuu ruukaa olla monesti melkoinen luonnon värikarttaa esittelevä näytös, mutta tänä vuonna syksy tuntuu olleen melkeinpä harvinaislaatuisen upea Turunmaalla. Säät ovat olleet suosiolliset patikointiin, ja juntti on kernaasti hakeutunut pitkospuita pitkin kulkemaan. Piskin tarmokas mönkiminen teitä reunustavissa lehtikasoissa on yksi suloisimmista äänistä päällä maan. Puut hehkuvat syvää keltaa, pehmeää oranssia, hurmaavaa viininpunaa ja vielä hitusen myös herkän vihreää. Miehen väriopin mukaisesti punertavat lehdet kulkevat nimellä purppurankeltainen

Siinä sitä nyt on roppakaupalla, purppurankeltaista. 



Loppuviikosta oli jopa pientä myrskynpoikasta havaittavissa – luontoäiti puhkui ja puhisi sen minkä keuhkoistaan irti sai pistäen puut keikkumaan ja huojumaan hurjasti. Tuulellakävijä on nauttinut kuunnellessaan voimakkaan puhurin puhkumista, sillä hetkittäin jopa liikenteen aiheuttama melusaaste on Turun suunnalla hukkununt tuulen hönkimisen alle. 

Syksy on luonnossa liikkumisen kannalta suorastaan kuninkaallista aikaa, joten aika paljon on tullut lusmuttua metsissä. Jotten ihan mettäpöllöksi muuttuisi, on vähän ihmisten ilmoillakin pitänyt käväistä; eräänä päivänä raahasin toimistoistumisen uuvuttaman pehvani kahvilaan kaverin kanssa trehvatakseni, ja viikon ensimmäinen kunnollinen vapauspäivä eli lauantai kului kylillä hälinää ihmetellessä. Totesin, että puhelimien hinnat ovat käsittämättömän korkealla siihen nähden, etteivät nykyluurit kestä kovinkaan monta vuotta käytössä. On turhauttavaa ostaa lelu, joka toimii hyvällä lykyllä ehkä pari vuotta, vaikkei jatkuvasti puhelinta räplääväksi aktiivikäyttäjäksi olisi laskettavissa Kävin puhelinjärkytyksen lisäksi kokeilemassa vähän vaellusklopottimia, mutta pitäisi kai ensin hoitaa puhelinhommat kuntoon ennen kuin edes uskallan suoda varovaisen vilkaisun retkivarusteiden suuntaan. Hyi. 



Samalla reissulla kävimme myös pitkästä aikaa viettämässä hetken toisessa ulottuvuudessa eli elokuvateatterissa. Edellisestä kerrasta taitaakin olla jo ehkä vuosi aikaa, sillä mukavuudenhaluisuuteni ja hinku upottautua kotisohvan muhkeiden tyynyjen väliin vievät useimmiten voiton teatteriin raahautumisesta. Onneksi eräs ystävällinen sielu oli meitä jo jouluna lahjonut lahjakortilla, joten oli syytäkin hiipiä hetkeksi kotiluolasta ulos ja käydä ihan paikan päällä nauttimassa elokuvatunnelmaa. Ja olihan teatterissa aivan omanlaisensa tunnelma. 

Pätkäksi valikoimme kotimaisen uutukaisen, Tulen morsiamen. Olin etukäteen pelännyt, että elokuvasta tulisi nolo ja äitelä lässytysdraama, jossa itku virtaisi ja melodramaattisuus rehottaisi, mutta filmi osoittautuikin nuoren tytön kasvutarina synkkänä historianhetkenä. Ahvenanmaan noitavainoja käsittelevä elokuva herätti katsojan mielessä paljon sekalaisia ajatuksia. 

Illan tullen elokuviin uppoutuminen sai jatkoa, sillä pitihän vanhan Sormusten herra- fanin verestää muistojaan Bilbo Reppulin ja kääpiölauman seurassa. Luulen olevani henkisesti (ja ehkä vähän ulkoisestikin) hobitti; arvostan hyvää ruokaa (etenkin aamupalan toistoa), leppoisaa elelyä ja Gandalfia. 

Tälle päivälle on suunnitteilla juoksuhommia ja patikkajalkaakin vipattaisi. Niin kaunis on lokakuun alku ollut, että toivottavasti muuallakin ulkoilu kuuluu päivän ohjelmistoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti