lauantai 8. lokakuuta 2016

Vaskijärven luonnonpuisto



Erämaata, kohosuoalueita ja aavemaisia metsiä – jos lounaissuomalaisen luonnon monimuotoisuuden haluaa tunkea pähkinänkuoreen, on Vaskijärven luonnonpuisto mainio määritelmä tyypilliselle maisemalle. Noin kuusikymmentä kilometriä Turusta pohjoiseen sijaitsevalla lunnonpuistoalueella kuulee ehkä hätnäppiä metsien kätköissä liihottelevien lintujen sirkutusta ja palokärjen koputusta, mutta muutoin korvat täyttyvät rentouttavalla hiljaisuudella eritoten suoalueiden reunamilla. Ja ehkä välillä suklaan mussutuksella ja pähkinän rouskutuksella. Yhdeksäntoista kilometrin pituisella Vaskijärven kierroksella päivä vierähtää letkeissä ja sangen rauhallisissa tunnelmissa.


Suurimmaksi osaksi luonnonpuisto on muodostunut erilaisista suotyypeistä, enimmäkseen kohosoista ja jopa aapasoista, mutta litisevien ja lätisevien plänttien keskelle on tuppaantunut myös kolme erämaajärveä ja muutama metsikkö, joissa havupuiden ohella viihtyvät lehtipuut, kuten koivu, haapa ja lehmus. Paikoitellen ikivanhat metsät tuovat mieleen puiden hautuumaat; pystyyn kuukahtaneet kelot tai myrskyjen kaatamt havupuut muodostavat jokseenkin aavemaisen kokonaisuuden. Joissakin metsänkolkissa on tainnut voimakas myrsky käydä kylässä, niin sikin sokin paksuja puunrunkoja lojui maassa. Pitkälleen kellahtaneet puut muodostivat mykistävän näyn. 



Alun perin kutakuinkin 800 hehtaarin suuruisena alkunsa saanut luonnonpuisto on laajentunut vuosikymmenten saatossa, ja jo 1980-luvun alkupuoliskolle tultaessa hehtaareita alueella oli 1148. Nykyään luonnonpuiston lisäksi Vaskijärvellä on noin 2120 hehtaarin suuruinen Natura-alue. Enimmäkseen alue on metsähallituksen hallussa, joskin ympäristöministeriöillä ja yksityisillä henkilöillä on myös omat lohkonsa. Metsähallituksen pyrkimys on tosin ottaa haltuun loputkin alueet laajentaakseen luonnonpuiston ja Natura-alueen osioita.



Erämaajärvien ja kohosoiden ihmettelyyn saattaa vierähtää tovi jos toinenkin, joten retkeilijän on hyvä varustautua riittävällä vesimäärällä, termarilla, kunnon eväillä, kartoilla sekä ennen kaikkea kiireettömyydellä ja ajalla. Hoppu häätyy jättää kintereiltä pois, samoin myös puhelinten räplääminen ja jatkuva kikkaileminen – luontoon kannattaa mennä nauttimaan maisemista, ei luomaan ressiä itselleen.

Pääosin reitti on helppokulkuista, joskin vetisenä aikana pitkospuut voivat olla liukkaat ja vedenpitävät popot suotavat. Maasto on varsin tasaista eikä huimia nousuja reitille mahdu, joten pitkältä kuulostava matka ei ole raskas kulkea. Metsissä liikkumiseen tottumattomille en silti ensimmäiseksi patikkalenkiksi suosittele, vaan pohjakuntoa, sitkeyttä ja jonkin verran patikkakokemusta on hyvä löytyä, jos Vaskijärven kierrokselle halajaa lontsimaan. Liikuntarajoitteisille Vaskijärven reitti ei ole paras vaihtoehto, sillä paikoitellen maasto on juurakkoista ja ryteikköistä. Mainittakoon myös, että pitkospuut ovat paikoitellen jokseenkin hurjassa kunnossa.  



Huomattavaa on se, ettei Vaskijärven reitti kulje koko matkaa luonnonpuiston läpi, vaan pohjoisessa kolmisen ja etelässä päin reilun kahden kilometrin verran. Matka taittuu harmillisen monen kilometrin verran hiekkaisia metsäteitä pitkin, ja paikoitellen reitti ohjaa kulkemaan mökkitien vierestä. Vaikka sorateillä suhaaminen ei välttämättä luonnonpuistoon hinkuvan mieltä lämmitä, on toki mainio juttu, että suurin osa luonnonpuistosta saa olla rauhassa ihmisten saikkailuilta – onhan kyseessä Lounais-Suomen tärkein ja laajin keidas- eli kohosuoalueita suojeleva alue. Vähiin ovat maamme eteläisen osan suot ja rämeet käyneet, joten ei kaikkea erämaata tarvitsekaan ihmisen alaiseksi valjastaa. Alun perin tutkimuskäyttöä varten perustetulla luonnonpuistoalueella ei ole sallittua töpötellä omilla poluillaan, vaan retkeilijät pysytelköön kuuliaisesti opastein merkatuilla reiteillä.

Pöytyään kuuluvan Yläneen mailla sijaitseva luonnonpuisto on noin kuudenkymmenen kilometrin päässä Turusta pohjoiseen. Satakunnan suuntaan köröttelevien bussien kyydillä pääsee Turun suunnalta Kuhankuonon laitamille, joskin Vaskijärvelle on jonkin verran kävelymatkaa. Oikein hurjan patikkakuumeen iskiessä innokkaat retkeilijät pääsevät Kuhankuonn reittejä pitkin vaikkapa Maskusta tai Ruissalosta asti Vaskijärven soita pällistelemään. Me pääsimme patikkakaverin kyydillä – kuski jätti kaaransa Elijärvenkulman pienelle parkkipaikalla, ja tästä retkemme alkoi.



Vuonna 1956 perustettu luonnonpuisto on elämys paitsi luonnosta kiinnostuneille, mutta onpa alueella myös kiehtova historia. Retkeilyreitti mukaileee kinttupolkuja, joita varsinaissuomalaisten esivanhemmat joskus kauan, kauan sitten jo käyttivät. Arkeologisten havaintojen, nimistötutkimusten ja sukupolvelta toiselle kulkeutuneen perimätiedon mukaan piispa Henrik olisi töppösillään tampannut Yläneen polkuja, kun varsinaissuomalaisille pakanoille kiiruhti saarnojaan viskomaan noin vuonna 1155. Niinpä Pyhän Henrikin tie kulkee paikoittain Vaskijärven reitin kanssa samaa linjaa.

Me koukkasimme Pyhän Henrikin reitille alueen kaakkoiskulmassa. Henrikin polku suuntaa kallioiselle alueelle, josta joskus ammoisina aikoina on todennäköisesti avautunut komea maisema Vaskijärvelle ja sen takaiselle kohosuoalueelle. Nyt metsittyneeltä kalliolta näkyi pieniä järvenpilkahduksia, mutta kaunista oli kumminkin.


Metsien kätköissä liikuskelee monenlaista EU-direktiivilajiksi määriteltyä tassullista ja tassutonta olentoa. Linnuista tiedetään ainakin kurjen ja kalasääksen viettävän luonnonpuistossa aikaansa, ja lisäksi alueella on havaittu jopa palokärjen, tiltaltin, monen pöllön, huuhkajan, kapustarinnan, teerin ja riekon sekä maakotkan norkoilevan. Koppakuoriaisia on ties kuinka monta, ja muutenkin vanhat metsät ovat pikkuölliäisten kannalta paratiisiin verrattavissa. 

Nisäkkäistä saukot, liito-oravat ja hirvet sekä jopa karhut ovat luonnonpuiston metsien asukkaita, ja onpa susiakin mahdollista tavata. Ainakin iltahämärissä ja yön tullen saattaa kuulla susien ulvontaa. Reissullamme eläinkunta loisti poissaolollaan; kuulimme haukkamaisen kimeän huokaisun jostain puiden kätköistä, ja kenties palokärki koputti temperamenttisesti koloa puuhun, mutta muutoin fiksut elukat tiesivät väistellä hönttejä retkeilijöitä.



Eräässä metsän sopukassa kuulimme niin eriskummallisen äänen, ettei seurueemme osannut määritellä omituisen ääneen tuottajaa. Aivan kuin valtava norsu olisi päästellyt törähdyksiään, mutta samalla iso koira olisi murissut hampaat irvessä. Emme tulleet löytäneeksi uutta petoeläinlajia, vaikka hurjalta ääni kuulosti, vaan tuulen mukana heiluvat vanhat puut vain natisivat ja nitisivät varsin merkillisen kuuloisesti liitoksistaan. Yksi puu keikkui sen verran uhkaavasti, että se näytti kaatuvan hetkenä minä hyvänsä.



Kangasmetsissä varpujen ja jäkälämattojen peittämässä maastossa kulku on pehmeää, soiden läpi kulkiessa sieraimiin tulvivat suopursun, tupasvillan, hillojen, noin miljoonan eri sammaleen tuoksut. Luonnonpuistosta on löydetty haapariippusammalta ja rannikkorahkasammalta, jotka on määritelty vaaraantuneiksi. Alueen runsasta sammalkirjoa ei ole kuitenkaan vielä täysin saatu määriteltyä, joten ties mitä salaisuuksia vielä on paljastuva.



Meidän patikkaretkemme osui syyskuun loppupuoliskolle, jolloin aurinko loihti maailmaan uskomattoman kauniin valon ja upea ruska oli valloittanut maiseman. Köpötimme koko kierroksen läpi ja lisäksi koukkasimme myös mutkan kauniin Kavajajärven tuntumaan eväitä syömään. Kuinka kaunis olikaan rauhallisesti ja tyynesti maisemaa hallitseva erämaajärvi. 

Evästauko Kavajajärven rantakivellä oli ehdottomasti retkemme parasta antia; muutama siivekäs liiteli taivaankamaralla, mutta muutoin maailma oli kovin hiljainen. Erämaa ympäröi meidät ja otti lämpöiseen syleilyyn, joskin syksyinen vinha tuuli välillä yritti tunkea väliin. Termarissa muhinut eväskahvi maistui paremmalta kuin yksikään mokkatsiino missään päin maailmaa. 



Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein onnistunut; aivan kuin olisimme hetken ajan olleet keskellä erämaata ja äärettömien kohosoiden äärellä. Myös sakeat metsät ja aavemaisesti huhuilevat vanhat puut mykistivät reissaajat. Metsäteillä en välttämättä olisi halunnut kilometritolkulla röntsöttää, vaan olisin mieluusti patikoinut parikymmentä kilometriä metsäin suojissa, en niinkään teitä pitkin, mutta tietenkin luonnonpuiston tärkein tehtävä on arvokkaan suomiljöön ja salaperäisten metsikköjen suojeleminen. Hiljaisuutta ja kauneutta matkallamme toki tavoitimme, ja kilometrejäkin meille kertyi päivän aikana noin 25, kun laskee mukaan ylimääräiset koukkauksemme. Ja reissun jälkeen päässäni soi muutaman päivän päässä suloisena sekamelskana Vaskijärven polkka ynnä Kavajajärven jää, on taakse jäänyttä elämää.



Etenkin ruska-aikaan luonnonpuiston läheisyydessä kelpaa tallustaa, joskaan en välttämättä suoalueille hakeutuisi hellepäivinä – on meinaan kostealla suolla tukalat oltavat, kun lämpöasteet kohoavat riittävän korkeiksi (kiitos äitini ja isäni, lapsuuteni kesät olivat yhtä hillajänkillä mönkimisen ja heinäpellolla kärsimisen sekaista sinfoniaa).

Vaskijärven alueesta tietoa löytyy luontoon.fi-sivulta ja myös Retkipaikasta löytyy myös hyvä juttu. Kuhankuonon retkeilyreitistön sivuilta voi napata kartan.  Luonnonpuiston omat sivut löytyvät täältä, ja kannattaa lukaista myös ymparisto.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti