tiistai 25. lokakuuta 2016

Viikonlopusta maanantaihin



Viikonloppu hujahti melkoista kyytiä. Olisi se voinut mieluusti vähän kauemminkin kestää, mutta onneksi mukavista tapahtumista jäävät sentään muistot jonnekin alitajunnan tuntumaan.

Meillä oli ensinnäkin vieras pohjoisesta viikonlopun vietossa. Nauroimme aika paljon, söimme epäsoveliaita satseja hyvää ruokaa, mussutimme laavulla inkiväärisuklaata termariteen lisukkeena ja ähkyn sulattamiseksi viihdyimme tiiviisti jalkojen päällä. Yksi päivä kului isolla kirkolla köpötellen, toinen puolestaan ruskan etenemistä metsän siimeksessä tarkkaillen. Eipä olisi oikeastaan vapaapäiviä viettää paremmin - mukavaa puuhastelua, laatuaikaa tyyppien kanssa ja pöljä piski muodostavat onnistuneen viikonlopun ainekset.

Pappaterrierikin vissiin tykkäsi viikonlopusta; karvareuhka kävi tervehtimässä henkisiä lajitovereitaan eli oravia ja kerjäsi iltaisin rapsutuksia. Myös juustopalasia se kyttäsi ja kiusasi vierasta tökkivällä kirsullaan. 



Kaiken huipuksi mettän reunamilla näkyi päivänkakkaroita. Lokakuussa

Kas siinäpä oli meidän pesueemme viikonloppu pähkinänkuoreen sullottuna. Valitettavasti kuori on sen verran pieni kapistus, ettei siihen saa millään tungettua kaikkia hymyjä, herkkujen tuoksuja, oivalluksia, junttiläppää, hörinöitä ja turinoita, jotka muutamaan päivään sisältyivät. Toisaalta kohdallani juttujen huono taso on aina takuuvarma ilmiö, joten eipä ihmiskunta mitään menettäisi, vaikka pitäisin suosiolla mölyt mahassani.

Vaikka maanantaiaamuna herätyskellon rääkyminen oli kaikkea muuta kuin odotettu tapahtuma, ei viikon ensimmäinen päivä hullummin soljunut; kävin kaverin luona vetaisemassa vähän lättyä naamaan ja katselin iltasella uusintana, kuinka Jenni Vartiainen veteli kipaleitaan Rauhassa. Saattoi vähän tippa tulla itkupillittelevän herkistelijän linssiin Vartiaisen ihmetellessä, missä murunen on, sillä kyseistä laulua hoilottelin (tosin omine sanoineni) edesmenneelle mäyräkoiralle, joka lapsuudenkodissani piti ihmisille jöötä. Vaikka vähän haikeus pääsi yllättämään loppuillasta, viikonloppu oli niin mainio koitos, että tulkoon räntä ja loska, niistä selviää.
Tänään on työpäivän päätteeksi luvassa taas kylästelyä, mutta loppuviikon aion nysvätä kotiluolan tuntumassa ja ottaa ihan vaan lunkisti.

4 kommenttia:

  1. Hienosti sait ikuistettua komian kurren! :)

    Itse olen useampana vuonna nähnyt metsäorvokkeja marras- ja kerran jopa joulukuussa! Aina niitä näkyjä ihmettelee, vaikka leuto talvenalku ne selittääkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen kurre oikein intoutui poseeraamaan meille (tosin se varmasti kuvitteli saavansa hiippailijoilta makupaloja). :D

      Uskomatonta, että metsäorvokkeja kasvaa jopa joulukuussa! Vaikka kukkaset kovin kauniit ovat, en niitä silti kovin mielelläni alkutalvesta enää näkisi - toivottavasti vuodenaikojen (selkeä) vaihtelu pysyy osana maamme luontoa jatkossakin.

      Poista
  2. oli huippua nähdä pitkästä aikaa ja muistella (nauraa) menneitä:D
    pohojois-pohojammaalainen kiittää ja oottaa vastavierailulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! Oota vaan, kylä määki ehottomasti käyn kyläsä pohojoispohojammaalasen tykönä. Menikö oikein? :P

      Poista