sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kuutamoa jahdatessa

Vaikka kärtykäyrä on ollut jokseenkin noususuhdanteinen pyöräni ajauduttua jonkun täysidiootin röyhkeiden tahmanäppien haltuun, on onneksi elämässä aika paljon mukavia asioita. 

Kävin miesväen kanssa alkuviikosta toljaamassa taivaalla möllötellyttä valtavaa kuutamoa. Siihen maailmanaikaan, kun kuu soi maailmalle valoaan, oli vielä talvi ja lunta maassa, joten eräs innokas hörhöilijä röhnötti lumessa ja tapitti kaunista, syvänsinistä taivasta. Oli satumaisen kaunista; iltahämärissä maailma oli arvoituksellinen paikka, kun maa hohti valkeana ja kuu loihti aavemaisen valon. Pappaterrieri ei ymmärtänyt, mikä kuu-ukkosen toljottamisessa oli niin kiehtovaa että lenkittäjä nyhjäsi paikoillaan lumessa reippailun sijaan, mutta sitten se tajusi lumipaakkujen mussuttamisen hienouden.


Superkuun tihrailun lisäksi olen kuunnellut vähän joululauluja ja pimputtanut itse pianoa. Olen pohtinut maailmanpoliittista tilannetta ja toisaalta myös huntsinut, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen polttanut paljon kynttilöitä ja yrittänyt ajatella, että lumen syrjäyttänyt loska ja vesisade ovat ihan siedettäviä ilmiöitä, tosin on myönnettävä, etten aivan suunnattoman suurta riemua ole kokenut, kun lumi on häippäissyt ja myöntynyt vesisateen änkeämiselle Varsinais-Suomeen. Kyllä marraskuun loppupuoliskolla voisi kernaasti luontoäiti jo nakata lumisen täkin maan kamaralle. 

Mutta alkuviikosta sentään maisema oli vielä äärimmäisen nätti; luontoäiti osaa kyllä sisustaa maailmankaikkeuden varsin kauniiksi ja viihtyisäksi paikaksi, jos vaan niin haluaa. 



Luonnollisesti olen seurannut ahkerasti teksti-tv:n sivua 235, sillä syksystä varhaiskesään jokaisen aamun odotetuin hetki on luonnollisesti NHL-tulosten tarkastaminien (tuloksia ei tietenkään voi katsoa atk:n avustuksella). Tällä kaudella kiekkohörhöä hemmotellaan ihan urakalla, sillä mikä onkaan hienompaa kuin tarkkailla käsittämättömän nuorten suomalaistaitureiden edesottamuksia pikkukaukaloissa? Kärppien taival on ollut kuluneella kaudella huolestuttavan nihkeän tahmea, mutta onneksi änhooällässä tapahtuu vaikka mitä hienoja juttuja päivittäin. 

Muutenkin töllötttimen urheilutarjonta näin talviaikaan (tai Turun kohdalla voisi puhua "talviajasta") on suorastaan häkellyttävän herkullinen. Oikeastaan onnellisuuden tavoitteluun riittää jääkiekon ja hiihtolajien suloinen yhdistelmä - on erinomaisen miellyttävä tapa viettää viikonloppua ensin itse ulkosalla lönkytellen ja viettää urheilusuoritksen jälkeen hetki töllöttimen äärellä toisten urheilusuorituksia ihaillen. Kun ahterin telkkarin eteen parkkeeraan ja hiihtohimmoa tuijottaa, on hetken maailmassa tasapaino paikallaan. 


Lumessa mönkimisen ja urheiluhommien lisäksi olen sangen komeasti onnistunut epäonnistumaan niinkin yksinketaisen asian kuin pannarin väsäämisessä. Tuli kaveri iltakylään ja ajattelin valmistaa iltapalaksi helposti ja näppärästi valmistuvan pannarin, mutta herkun sijaan sain kunnian ottaa uunista reunoiltaan kärtsähtäneen, sisältä hitusen raa'an ja sitkeän möhkäleen, joka oli pannarista yhtä kaukana kuin Trumpin tupee tyylikkyydestä. Leipomisegoni on siis kokenut ankaran kovan kolauksen, mutta jos kerran presidentiksi voi päätyä pelottavan höpsö liikemies, saan minäkin vielä takaisin leipomiskykyni joku kaunis päivä. 

Loppuviikkoa kohti mentäessä esiliina on kaivettava vielä leivontatarvikekaapista ulos, sillä äiteeni saapuu viimein Turkuun, ja juhlan kunniaksi tietenkin täytyy reissaajalle tarjota jotain hyvää. Juuri nyt olo on aika iloinen, kun tiedän viettäväni vain muutaman päivän päästä laatuaikaa äitini kanssa. Glögi ja kahvi virtaavat ja tolkuttoman huono huumori talon pian valtaavat. 

Vaikkei viimeistä päivää kulkeva viikko välttämättä ihan unhoittumattoman upeasti ole suljunut, onneksi alkamassa on uusi viikko, joka toivon mukaan etenee kulununtta viikkoa sutjakkaammin ja mukavammin. Ja miksei näin olisi, onhan ainakin rutkasti jouluhörhöilyä joulumuorin eli äidin seurassa ja paljon pälätystä luvassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti