sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Niin paljon aikaa ehti kulua

Talvipyöräilyä ja Trumpin tutisevan tupeen toljottamista - siinäpä on marraskuinen viikko kaikessa lyhykäisyydessään. Maailmankaikkeus on kummallinen paikka, kun valta-asemaan päätyy henkilö, joka suhtautuu kriittisesti muun muassa eri kansallisuuksiin ja ihmisryhmiin, välineistää naiset sekä kaiken huipuksi haluaa sanoutua irti Pariisin ilmastosopimuksesta. Toivon todella, että tupeeheilujan vaalipuheet ovat olleet pelkkää puhetta, eivätkä hänen lapselliset uhoamisensa toteudu käytännön tasolla. 

Mutta se politiikasta. Erinäiset mediat ovat tuputtaneet ihan kylliksi  tietoa ja spekulaatioita Yhdysvaltain tilanteesta, joten en sen kummemmin omaa lusikkaani kammottavan makuiseen soppaan rohkene työntää. Siirtykäämme siis rapakon takaisista ihmeellisyyksistä kahden ihmisen ja yhden koiran muodostaman Hörhöstanian sisäpolitiikan arvioimiseen. 


Mitä tekee nainen, kun mies karkaa päiväksi omille teilleen? Pistää tietenkin joululaulut raikaamaan ja yhdessä innokkaasti kaikkeen toimintaan osallistuvan touhupiskin kanssa yrittää selätä viikon aikana muodostuneen kaaoksen. Vaikka arvostan perussiisteyttä, siivous ja minä emme välttämättä mahdu samaan lauseeseen saati virkkeeseen; haavetasolla olen järjestelmällisyyden perikuva ja kotini on aina siisti, mutta todellisuus on unelmia viisi kiloa pölyisempi, tujusti tunkkaisempi sekä ainakin Ylläksen korkuisen pyykipinon täyttämä ja loputtomien leivänmurujen vuoraama. Olen parantumaton sottapytty ja vaikka peiaatteeni on, että jokaisella tavaralla pitäisi olla oma paikkansa, kummasti hajamielisyyksissäni jätän tavarat lojumaan tasan siihen paikkaan, johon olen näpeistäni roinat laskenut. Onneksi on viikonloppu, jolloin arkipäivien aikana kertyneet kaaosvyöhykkeet saa kuriin. 

Olen minä tosin vähän muutakin ehtinyt tehdä kuin elellä joululauluja liukuhihnalta rallattelevana sottapyttynä. Kävin päivänä eräänä ryystämässä Marin kanssa mokkatsiinot ja rupattelemassa mukavia. Ripaus kofeiinia yhdistettynä arki-iltaan plus yksi pohjalainen ja lappilainen on vaarallinen yhdistelmä, eikä väsyneeltä hörinältä ja huonoilta jutuilta tälläkään kertaa vältytty. Oma hauska on paras hauska. 


Sisäpolitiikan jännittävien käänteiden ohella Hörhöstanian ulkopolitiikassakin on tapahtunut mukavia juttuja; vuosikausia olen toivonut näkeväni kaskislaisen Saran livenä, ja perjantaina haaveeni toteutui. Muutaman vuoden odottelun aikana olin lastannut aika isot odotukset keikalle ja luonnollisesti laatinut mojovan listan lauluista, jotka haluaisin ehdottomasti kuulla. Uusimmat kipaleet olivat vahvasti esillä, mutta onneksi myös Saran herrat soittivat yleisön iloksi vanhempaakin tuotantoa, kuten legendaariset Rauhan aikaLaine kerrallaan (joka ei kerro Patrikista) ja Vielä muodostan varjoni. Saran suunta on selkeästi elektronisempaan suuntaan kulkemassa, eivätkä uudet kipaleet hassummilta kuulostaneet, joskin He kutsuivat luokseen ja Veden äärelle ovat mielestäni Saran kautta aikojen parhaimmat levyt. Mies, joka suhtautuu toisinaan jokseenkin varauksellisesti musiikkihörhöilyyni, lähti urheasti seuralaisekseni ja kotimatkallamme määritteli keikkakokemuksen hyväksi (ei merkityksessä ihan hyvä, vaan aidosti hyvä). Keikan kunniaksi päätin laittaa sepustukseni otsikoksi pätkän Saran laulusta Takauma, joka on mahtava ja mainio teos. 

Meidän tapamme viettää iltaa ulkona oli älyttömän vallaton; ennen keikalle lähtöä valmistauduimme illanviettoon hörppimällä glögiä ja heti keikan päätyttyä kipitimme kotiin koiraa rapsuttamaan ja NHL-tuloksia hunteeraamaan. Olemme hurjia. 


Viikko on siis soljunut aika rauhallisesti ja erittäin mukavasti eteen päin. Luvassa on vielä sunnunutain kunniaksi kylästelyä ja tietenkin puhelimella rimputtelua pohjoisen suuntaan - pitäähän nyt isänpäivän kunniaksi vaihtaa taaton kanssa kuulumiset. Ja tietenkin täytyy ottaa ilo irti lumesta, jota Turun suunnalla vielä on näkyvissä, lenkkihommien merkeissä. Perusjuttuja siis, mutta mukavia sellaisia. 

8 kommenttia:

  1. Hei, vau, joku muukin yhä kuuntelee Saraa! Ihmeellistä. Luulin, että olen ainoa siitä outo suunnilleen koko maailmassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan samat sanat! :D Mahtavaa kuulla, että Sara on soittolistalla. Aika ronskisti aliarvostettu bändi on kyseessä.

      Poista
  2. Täällä on vielä yksi Sara-fani lisää! Olin tuolla samalla keikalla perjantaina ja mietin jossain kohtaa itsekseni että oliskohan tuo se bloggari mutten sit lähtenyt kyselemään tarkemmin. Näköjään olit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässähän on jo kunnon fanikööri koossa, hienoa! :D Jep, miehän se siellä kävin rallattelemassa oikein kauniisti Rauhan aika- kipaleen tahdissa. Olisi ollut kiva vaihtaa ajatuksia, seuraavalla kerralla nykäise vaan hihasta! :)

      Poista
  3. Jahas, ja biisi alkoikin soida aivoradiossa saman tien. :) Okei, pidetään mielessä seuraavaa keikkaa varten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on perjantaista lähtien soinut päässä melkoinen Sara-biisien sekasoppa, muttei se kyllä haittaa - mieluummin pidän hyvän musiikin korvamatona kuin lukuisat käsittämättömän nolot tekeleet, jotka yleensä aivoni valtaavat. :)

      Poista
  4. Joo, mulle uusimman Solus-levyn biisit ovat jostain syystä ihan järkyttävän sitkeitä korvamatoja mutta paljon pahempikin musa tässä päässä vois soida joten en valita. :)

    VastaaPoista