tiistai 1. marraskuuta 2016

Talvikuukautta kohti



Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...

Marraskuu on taas täällä. Kotiseudullani pohjoisnavan tuntumassa marraskuu on ensimmäinen talvikuukausi siinä missä Turun suunnalla taitaa vuoden yhdestoista kuukausi olla pitkälti mustan jään, liukastelujen ja luunmurtumien juhlakausi. Pimeydestä ja synkkyydestä huolimatta jopa turkulaisessa marraskuussa on viehättäviä elementtejä; hennosti huurtuva maa, salaperäisesti, hiljoksiin syttyvät jouluvalot ja satunnaisesti pilviverhon takaa kurkisteleva kuutamo tähtikavereineen tuovat betoniviidakon synkkyyteen kaivattua valoa (unohdetaan loska). Sitä paitsi piinaavan puhurin puhkuessa, mylviessä ja ikkunoita mäiskiessä voi hyvällä omallatunnolla sytytellä kynttilöitä pitkin pirttiä - tosin rajallisesti, ettei ruoskamaisesti viuhuva häntä aiheuta Turun palon uusintaa.

Uskon vakaasti, että tämän vuoden marraskuusta tulee mainio koitos. Ainakin näin kuun alkupuoliskolla luulen näin, mutta katsotaanpa sitten kuun lopussa, olenko selvinnyt sohjosta hengissä. 

Ensinnäkin vakaa aikeeni on nukkua enemmän, joskaan suuri uniprpojektini ei koske vain ja ainoastaan marraskuuta, vaan voisi kait sitä jo vähitellen opetella tutimaan muutenkin paremmin. Uni on ikuisuusongelmani; tykkään nukkumisesta, mutta kun ressaan, en nuku, enkä välttämättä iloisenakaan malta mennä koisimaan ajoissa. Silmäpussini ovat salakavalasti paisahtaneet niin pulleiksi, että voisin jättää työaamuna repun kotiin ja kanniskella silmänaluslaukuissani evääni. Silmäpussien kanssa kilvoittelevat hemaisevat, hurmaavan mustat renkulat.

Koska tunnit meinaavat loppua vuorokaudesta kesken, olen sinnitellyt kuukauden päivät liian vähäisillä yöunilla, mikä kostautuu järjenkäytön täydellisenä lamaantumisena. Englanniksi ja ruotsiksi vääntäminen on takunnut jo hyvän aikaa ja olen jopa välillä huomannut itseni tarkistavan, kirjoitetaanko nimenomaan yhteen vai erikseen. Seitsemän tunnin yöunet yhdistettynä arjen oravanpyörään eivät tee kovinkaan kummoiselta maittavaa soppaa, uskokaa pois. Siksipä opettelen menemään nukkumaan oikeasti ajoissa enkä vain leiki niin tekeväni.




Edelliseen aatokseeni liittyen olen todennut haalivani välillä vähän turhan paljon tekemistä. Eritoten ilta-aikaan olisi mukava jäädä näpyttelemään blogijuttuja tai odottelemaan rapakon takaisen kiekkoliigan matseja. Elämäntehtäviini kuuluvat luonnollisesti myös moninaiset kotipuuhat, koiran hoito ja liikkumiset, Olen ehkä vähitellen siirtymässä laiskanpulskeampaan elämäntyyliin, sillä olen ruvennut huntsimaan, ettei ole ihan mahdottoman kammottavan suuri rikos, jos en joka ilta ennätä tehdä jotain mukamas hyödyllistä. Lorviminen on välillä aika kehittävää puuhaa, totesi juntti ja dekkarin sivua käänsi. 

Elämästä voi nauttia ilman vouhottamista, siinä voisi olla elämänohjeeni. Ehkäpä elämästä voisi myös nauttia ilman tolkutonta herkkuhontsottelua; koska jo hyvän tovin olen huolehtinut sokeri-, rasva- ja vehnätankkauksesta intohimoisella otteella, vähäsen on mietityttänyt, voisiko herkkujen mättämistä edes hitusen hillitä. Ei kait joka päivä tartte mässyjä puputttaa. Marraskuun teema ruokarintamalla on kohtuus; ei haittaa, jos silloin tällöin mussuttelee, mutta rajansa silti kaikella ahneudella. 

Minulla on vähän koko ajan jonkinmoinen ja välillä järisyttävän iso koti-ikävä ja eritoten kaipaan äiteeni seuraa. Äiti on väistämättömän sukulaisuussuhteemmme lisäksi erityisen tärkeä ystäväni, mutta tuhannen kilometrin välimatkan vuoksi emme kovinkaan taajaan pysty näkemään. Kyllähän puhelimen avulla on näppärä pitää yhteyttä, mutta olisi mukava nähdä kasvokkain useammin kuin pari kertaa vuodessa. Vaan äitipä on ruvennut varsin hurjaksi ja hankkinut liput puksuttimeen - mamma tulee viimein odotetulle vierailulle Turkuun. ÄITITULEJO!

Niin että ihan miten vaan, marraskuu - vaikka kovin loskaiseksi ja tylsäksi meinaisit, tiedän sinun olevan ihan kiva tyyppi. Millaisia mietteitä marraskuu teissä herättää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti