lauantai 5. marraskuuta 2016

Ystävyys

Ystävyys on vähän kuin pullataikinan väsääminen; se vaatii aikaa, alustamista, sopivasti mausteita ja ennen kaikkea lämpöä, jotta mainiot ainekset muhisivat ja paisuisivat mahdottoman komeaksi ja rutkasti iloaa tuottavaksi kokonaisuudeksi. Vaan oivallisistakin aineksista voi syntyä kamala sotku hätäisesti häslätessä, piittaamattomasti toimiessa ja mielivaltaisesti aineksia mäiskiessä. Toisinaan ystävyys saattaa valmistua yhtä nopeasti kuin uunissa pikaiseen tahtiin rapsakoituvat lehtikaalisipsit; ystävyyttä ei voi mitata ainoastaan ajan määrein, mutta sen sijaan ystävyys perustuu luottamukselle ja avoimuudelle, samankaltaisuuksille ja erilaisuuksille, ymmärrykselle ja maan pinnalle palauttamiselle, höröttämiselle ja kyynelille sekä tukemiselle ja jämäkän hellästi pehvalle potkimiselle.

Viimeksi eilen puhelinlinjojen käydessä kuumina ja viestitellessäni muutaman ertityisen tyypin kanssa totesin olevani harvinaisen onnekas ystävieni suhteen. En määrittele itseäni mitenkään eriskummallisen hyväksi ystäväksi - viihdyn vallan hyvin omassa seurassani ja kaipaan välillä yksinoloa, enkä jaksa pitää puhelinta joka tilanteessa mukanani. Vaikka olen aika omituinen höntti ja vähän erakko, en kuitenkaan selviäisi ilman upeita tyyppejä, jotka ovat vuosien varrella minut ystäväkseen kelpuuttaneet. Osa tärkeistä tyypeistä asuu aivan liian kaukana, mutta siltikin yhteys säilyy välimatkasta ja liian harvoista tapaamiskerroista huolimatta. Hyvien ystävien kanssa juttu rullaa ja soljuu eteen päin aivan kuin edellisenä päivänä olisi viimeksi maailmaa parannettu ja suuria ajatuksia vaihdettu. Hyvä ystävyys kestää, jos ystävyyden muodostavat osapuolet ovat samalla aaltopituudella arvomaailman suhteen ja välittävät aidosti ynnä vilpittömästi toisistaan.

En kaipaa ympärilleni järjettömän kokoista ihmislössiä pöpisemään niitä näitä tai pönöttämään arvovaltaisen viileästi, vaan mieluummin hakeudun muutaman lämminhenkisen loistotyypin - olipa sitten kyse miehestäni, sukulaisistani tai ystävistäni - seuraan. Kavereita voi olla useampi mutta ystäviä, joiden kanssa voi jakaa niin hervottomat nauruhepulihetket kuin vähemmän hohdokkaat tuokiot, riittää vain muutama helmi. Ystävät ovat hengenheimolaisia, joiden kanssa ymmärretään ja toisinaan myös ehkä vähän yllätetään ynnä yllytetään toinen toista.

(Kuva)

Ystävyyden kaava on siis loppujen lopuksi aika yksinkertainen: se on molemminpuolista välittämistä, ymmärrystä ja jakamista. Kammottavan sekamelskaiseksi vyyhdiksi ystävyys saattaa tosin kasvaa, jos se pohjautuu yksipuolisuudelle, huumorin poissaololle tai arvopohjalle, joka huojuu ja keikkuu kuin Ruotsiin matkalla oleva laiva myrskyaallokossa. Ystävyydeksi ei lasketa suhdetta, jossa pitää ahtautua tietyyn muottiin ja sanoa jonkun muun määrittelemiä mielipiteitä porukkaan kuuluakseen tai jossa toinen osapuoli ei osaa kuunnella tai toisaalta keskittyy pelkästään negatiivisuuden vyöryttämiseen.

Sitten joskus elämä osoittaa kummallisuutensa ja saattaa käydä niin hassusti, että maailmaan tupsahtaa ainutlaatuisen mahtavia tyyppejä. Ystävyyden ja parisuhteen muodostamisessa on havaittavissa samankaltaisuuksia; parhaimmillaan ystävyys on sellainen, että se kasvaa, kehittyy ja kestää vuosien vaihtumisesta ja elämäntilanteiden muuttumisesta huolimatta. Vaan yhtä lailla aikuisiällä saattaa tulla törmänneeksi hengenheimolaisiin, joiden kanssa synkkaa pelottavan nopeasti ja voi olla täysin oma itsensä ilman että vastapuoli kummeksuisi. Tai jos kummeksuisi, hän esittäisi lähinnä helliä kuittailuja.

Suurin osa ystävistäni ei ole sosiaalisessa mediassa mukana, mutta onneksi on tapaus Hannamari eli tietenkin Mari ja Hanna, joiden kanssa muodostunutta suhteellisen pimeää suhdetta voin ilokseni käyttää esimerkkinä ystävyydestä.

Hullaannuin viime vuonna kahdesti. Ensin tutustuin Mariin, hurmaavan erikoislaatuiseen pommipätkään, jonka seurassa huono huumorintajuni kohtasi nopsasti vertaisensa. Sanoisin, että ystävyytemme on kypsynyt hitaasti kiiruhtaen tai vähän kuin sinihomejuuston tavoin; muutaman kahvittelukerran perusteella olin varovaisesti ruvennut miettimään, että aika mahtava tyyppi olisi kyseessä. Vakuutuin suhteemme vakavuudesta viimeistään sinä hetkenä, kun Marin sanoja mukaillakseni hänen piparinsa upposi syvälle kahvimukiin ja työpäivien uuvuttamina repesimme molemmat hihittelemään väsyneille jutuillemme. Siitä se alamäki alkoi.

Mari on esimerkillinen ystävä. Rikottuani kolmannet tai neljännet (en enää itsekään oikein pysy kärryillä) juoksukalsarit muutaman kuukauden sisään hän metsästi minulle netistä välittömästi omasta mielestään minulle sopivat pöksyt. Se vaan, että arvon neiti oli kalsareiden kuvat napannut suoraan erään nettikaupan miesten osastolta ja vieläpä selkeästi tiukoissa housuissa erottuvasta miehisestä etumuksesta huolimatta ei tajunnut tyrkyttävänsä väärän sukupuolen housuja. Arvostin kyllä Marin elettä, sillä onhan se nyt herttaista, että hän näki vaivaa ja etsi harmistuneelle ystävälleen kalsareita intternetin ihmeellisestä maailmasta. Marin kanssa ei voi muuta kuin nauraa vedet silmissä, mutta lisäksi haaveista vauhkoaminen ja suurten ajatusten esittäminen mahtuvat keskusteluihimme. Marin ongelmanratkaisukyky on ihan omaa luokkaansa - jokaisen ihmisen pitäisi viettää päivä Marin seurassa. 

 (Kuva)

Aivan kuin Marissa ei olisi ollut tarpeeksi. Elämääni pompsahti kuin kytkökaupassa konsanaan vielä toinenkin pohjalainen kaunotar nimeltä Hanna. Tapasimme ensimmäisen kerran Marin syntymäpäivillä ja puhuimme vähän kielistä ja musiikista. 

Hanna on mielettömän upea pitkäsäärinen blondi, jolla on ulkonäkönsa lisäksi ihan järkyttävästi älliä päässä. Hanna on siis fiksu ja filmaattinen mutta myös loistavan huumorintajun itselleen kehittänyt leidi. Tosielämän kielinainen löytyy Seinäjoelta; en tiedä toista henkilöä, joka pystyisi muutaman kuukauden (ja jopa viikon) opiskelun perusteella selittämään yksityiskohtaisesti entuudestaan vieraan kielen kielioppi- tai lausumissääntöjä. Hannalla on älyn lisäksi myös aimo annos järkeä päässään.

Hannalla on suuret silmät, jotka loistavat noin tuhannen hehkulampun tavoin, jos puhutaan hyvistä jalkapallojoukkueista eritoten Walesiin ja Gareth Baleen liittyen. Myös mustit, mirrit ja "pienet" (suora siteeraus) kaverit, kuten hevoset, ovat vaaleaverikön sydäntä lähellä. Neidon vihreistä silmistä kuvastuu kyky ymmärtää keskustelukumppanin omituisiakin juttuja. Välillä tuntuu, että meidän ajatuksenkulkumme ovat kietoutuneet jokseenkin eriskummallisella tavalla yhteen; meillä on paljon yhteisiä piirteitä, kuten taipumus kulkeaä kävelevinä levyautomaatteina. Ei tarvitse kuin yksi sanapahanen ilmoille heittää, niin johan äänijänteet vetristyvät ja on pakko tuottaa ilmoille jotain kaunista luikautuksen muodossa. Meillä on myös kyky ymmärtää marismeja ja kääntää ne selkokielelle, vaikka välillä oman planeettansa kuningattaren, Marin, aivorattaat kulkevat ihan omia suuntiaan.

Meillä on hyvä tiimi, joka koostuu yhdestä ekstrovertista, yhdestä introvertista ja yhdestä muuten vaan vertistä. Sitä vaan ihmettelen, että miten ihmeessä kolme edes joten kuten ajattelemiseen kykenevää naista, joilla kullakin on paljon tietoa monestakin asiasta, kommunikoi toistensa kanssa esimerkiksi hoilottamalla Kummelin tai Vintiöiden renkutuksia. Sitä voisi kuvitella, että tekisimme jotain hyödyllistä; keksisimme keinon maailmanrauhan saavuttamiseen, iskoistaisimme kinky-sopimusten sijaan hallitukselle järkeä ja tasa-arvokäsitystä päähän ja saisimme Nobelin rauhanpalkinnon maalaisjärjen käytön edistämisestä, mutta ei. Meidän juttujemme taso on niin ala-arvoinen, että surkeudelle ei ole olemassa sopivaa mittaria.

Sellaista on ystävyys. Että voi olla täysin oma itsensä, vaikka välillä jutut olisivat sivistyksen ulottumattomissa. Että voi yhdessä pohtia menneitä ja tulevia, ison ja pienen mittakaavan juttuja sekä maailmankaikkeuden asioita. Että voi ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Että voi kuunnella ja tulla kuunnelluksi.

Sallinette pienen leuhkimisen: minun ystäväni ovat ihan parhaita tapauksia. Ihan kaikki. Ei parempia hemmoja olisi voinut yksi ihminen elämäänsä saada.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä pökkyräisen olon, tukkoisen nenän ja rään peittämän aivoston kanssa, joten pidätän itselläni oikeuden sanoutua todennäköisistä ajatuskatkoksista itseni irti. Mutta yksi asia on varma, vaikka sekalainen ajatusmylly päässäni pyörisi.

Ilman ystäviäni olisin koko lailla hukassa. 

6 kommenttia:

  1. Sönder.

    <3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3

    Ps. Sydämiä sattui tulemaan 11.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      PS. Tuliko sydämet periaatteella "ota monta, ota kaks"? ;)

      Poista
    2. Miksei ennen olla oivallettu tätä? :P

      Poista
  2. Jos tänään yks <3 ja huomenna toinen ni se ei oo niin kallista ku et ois samana päivänä <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän sopisi parhaiten se apinahymiö, jolla on tassut suun edessä. :D

      Poista