tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulu on melkein meillä


Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan tai ainakin joulu joutui jo Turunmaalle erääseen pieneen kaupunkihuusholliin; kuusi se kirkkaasti luo loistoaan jo pirttihin pienoisehen, sillä mies on karahkan punaisella ja kullalla ynnä ehkä kaikella mahdollisella koristellut. Mutt' ylhäällä latvassa ei tähti loista lain, vaan pianon päälle on se nostettu tuikkimaan. 

Koska meillä on joulu, pianon päälle on myös kokoontunut porukka, jonka jäsenistöllä on jo pipolakki ja punatakki juhlakuntoon laitettu. Nenäliina sentään ei ole kenenkään takataskuun laitettu, mutta Hörhölässä niin hämmentävässä on tapa kerran vuodessa, että joulukiireen tuodessa juhlamielen suo paraatipaikalle kiiruhtava tonttu-ukkojen lauma. Valkopartaisia vanhoja ukkeja ei taakka paina selkää, eikä niitä kukaan oikein pelkää, kun ne isohkot pottunenät väpättäen kylään tulevat. 


Kuuseen ei ole ripustettu tonttusia eikä namusia (jälkimmäiset ovat löytäneet tiensä minun pötsiini), mutta kuusipuun lehvät uskolliset ovat saaneet vieraikseen kolme pingviiniä; kulkeissain mä nähdä sain ne kolme pingiviiniä maasta vierahasta, ja ne lumen, jään ja valkeuden toi matkassansa joululahjanansa. Ei ihmisen tarvitse etsiä valtaa, loistoa, eikä kaivata kultaakaan; ma pyydän taas kerran valkeata joulua ja rauhaa ynnä lunta päälle maan. 

Jouluaamuna kun kello lyö viisi, ei vielä malta herätä, mutta porsaita kun äidin taitaa meidän huushollissamme kaikki olla, kattilat on täynnä puuroo ja vatsat täynnä jouluherkkuja. Mutta joululaulujen soitto kun alkaa hoilata saa - jäähtynee puuro, kokki on kuuro, ja Nisset ja Nasset tanssivat polkkaa. 


Tähden, tähdistä kirkkaimman myös kuusessa olen havainnut. Reippahasti käypi päivisin askeleet ja hörhön hommat on niin kiireiset, vaan kun lamput sammuu, kaikki väki nukkuu ja öitten varjoon talon touhu hukkuu, punainen tähti hehkuu lempeästi kodikkaan vehreää kuusta vasten. 

Pirtin puolella on villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen; on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten. Ja luppakorvat lepattavat kuurapartakoiran tanssiessa haukahtaen, kun jouluhörhöt juhlahumuun aatoksensa suuntaa, arvannette kai sen. Kas, nythän on joulu taas. Arkihuolet kaikki voi heittää ja ees hetken aikaa on sydän huoleton!


On hanget, korkeat nietokset siellä jossain, missä sataa valkeaa lunta ja kaikki on kuin unta. Poroset juoksevat poikki vuoret, maat sammalaarteita etsiessään. Me Turussa joulun viettohon käymme kuusin, kynttilöin ja taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen: lumivalkeat pellot, puistot ja herkut äiteen. 

Piparin tuoksua, ääliön juoksua - siinäkö joulu on? Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta - siinäkö joulu on? Vaan sydämeeni joulun teen - edesmenneen mummoni puukstaavit puiseen sydämeen, minun jouluaarteeseeni, piirtyneet muistuttamaan harmajaisista hapsista ja ryppyisistä mutta pehmeistä käsistä. Mummon luo aattoiltaisin tiemme johti, kuusi pieni siellä hohti - mummon mökki oli linna ihmemaan. 


Kun maass' on musta jää ja Aurajoki on nippa nappa jäässä ja silmä sammunut auringon, toivon säde hohtavainen loistaa nyt yllä maan ja merten aavojen. Taivahalla tähtivyö kirkkaana loistaa, ja hiljaa kajahtavat joulun kellot - maa on niin kovin kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti