sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kolmannen adventin ajatuksia

Tällä viikolla olen saanut aikaan mahdottoman tärkeitä asioita. Olen aika hyvällä mallilla joululahjain hankintaoperaatioiden suhteen, mutta lisäksi pirtti on nyt täysin joulukunnossa - taloutemme pitkäkoipisimman osapuolen pyynnöstä tupaamme on saapunut varsin nätti joulukuusi. Aito se ei ole, mutta säästyvätpähän metsiemme kaunottaret, ja kyllä kaupunkikotiimme mikä tahansa reuhka kelpuutetaan.

Kuusimestarina toiminut mies on yhdistellyt upeasti kultaa ja hopeaa ja ripustanut noin kaikki mahdolliset löytämänsä koristeasiat kuuseen. Lopputuloksena kuusi on ehkä sisustussuunnittelijain pahin painajainen, mutta kaikessa sekamelskaisuudessaan se on aika hellyttävä ilmestys. Kuusen lisäksi kynttiläiset valaisevat huusholliamme kauniisti, ja tunnelmavalot loistavat sulosti. Joulu on nyt. Niin toteaa monesti tällä viikolla taiteileva Ella Fitzgeraldkin. 

Olen myös ajatellut tällä viikolla paljon tärkeitä asioita. Esimerkiksi olen hitusen huvittuneena seurannut, kuinka mediassa ei tunnu muuta olevan tapetilla kuin Saara Aalto. Mieltäni on myös askarruttanut, miksi ihmeessä joku hankkii imagolasit. Jos on mainio näkökyky eikä oikeasti ole tarvetta rillien käytölle, miksi ihmeessä joku haluaisi ehdoin tahdoin pistää päähänsä painavat ja epämukavat möhkäleet? En aina tajua muodikkaita ihmisiä. Minulla on surkeahko näkökyky ja haaveilen kovasti pääseväni silmälaseista ja piilolinssisavotasta eroon, joten pidän imagolaseja aika hupsuna ilmiönä. Toki ysärilapsena, joka varttui silmälasipäiset nörteiksi määrittelevässä yhteiskunnassa, on ihan mukavaakin, että silmälasit eivät enää ole yhtä kuin ruman ankanpoikasen symboli. Välttämättä. Valaiskaa te fiksummat sivistymätöntä rillirouskua, mikä silmälaseissa ilman vahvuuksia kiehtoo. Minusta vaan silmälasit ilman varsinaista käyttötarvetta on yhtä korni ilmiö kuin dinneristä puhuminen - on kuulkaas olemassa päivällinen ja illallinen jo rikkaassa suomen kielessä omasta takaa, ja vallan käyttökelpoiset termit ne ovat ja foneettisesti hienommat. 



Olen myös viimein löytänyt nyhtökaurapaketin kaupasta - hurraa! Olin jo ennättänyt elää siinä luulossa, että nyhtökaura olisi vain urbaani legenda, mutta niin se on vissiin ihan olemassa oleva konkreettinen asia. Ihan hyvät pyörykkäpalluraiset nyhtöhommasta tuli, joskin hinnaltaan paketti on sen verran korkeatasoinen, etten välttämättä joka kauppareissulla sitä itselleni osta.


Ïtsenäisyyspäivä meni lähimetsissä talvesta nauttien, keittiössä hääräten ja vähän isovanhempia muistellen. Vaikka itsenäisyys on käsittämättömän upea asia, en kiellä, etteikö myös ylimääräinen vapaapäivä olisi tehnyt eetvarttia. Kukapa ei tykkäisi nukkua tiistaiaamuna vähän tavallista pitempään ilman herätyskellon äänihyökkäystä?

Eilen menin yllättäen metsään (kirjaimellisesti), kun koiran valjastin ja lähipusikkoon läksin, Kävin myös kaverini kanssa pitkästä aikaa syömässä muualla kuin kotikeittiössä - ilta kului rattoisasti hyvässä seurassa mukavia jutellen ja ehkä vähän paasaten. Oli muutama muukin turkulainen vissiin päättänyt käydä isolla kirkolla pikkujoulukautta viettämässä, joten juhlatunnelmaa oli joulukaupungiksi itseään tituleeraavassa pitäjässä havaittavissa.


Tänään on agendassa joulukylästelyä ja määränpäänä pitkästä aikaa Uusikaupunki. Sitten olisikin jo aika valmistautua taas tulevan viikon koitoksiin. En olisi lainkaan harmissani, jos luontoäiti lopettaisi saikkaamisen ja lähestyvän joulun kunniaksi pistäisi taas valkoisen täkin lunta kaipaavan maan ylle. Luonto on ollut alkutalven ajan aika ailahtelevaisella tuulella - välillä on lumi tervehtinyt Turkua, mutta seuraavassa hetkessä on maan tomusokerikuorrute muuttunut vesihötöksi ja lopulta mustaksi jääksi. Sitten on yks kaks aurinko pelmahtanut paikalle, pakkanen kiristynyt ja taas satanut lunta eli omituisuuden kiertokulku on käynnistynyt. Paljon en vaadi, mutta pyytäisin luontoa kauniisti jo päättämään, mitä vuodenaikaa elämme.

Tämä postaus on muuten toteutettu yhteistyössä tiukasti kylkeäni vasten lönkäävän karvamöhkön kanssa. Sohvalla olisi tilaa vaikka kuinka paljon, mutta hurja hurttanen on katsonut parhaimmaksi juntata niin tiukasti rapsuttajaansa vasten, ettei meinaa henki kulkea. Vaikka yli-ison villasukkahurtta on mukava kaveri, alkaa olla jo suhteellisen tukalat oltavat lämpöpatterin paahtaessa täysillä vieressä.  

4 kommenttia:

  1. Turun seudulla kukaan muu ei ole löytänyt paketin pakettia nyhtökauraa, kun minä olen vienyt kaiken! >:D

    Tämä ei tietenkään oikeasti pidä paikkaansa - ei meilläkään niitä ole ehtinyt käydä kuin vasta jotain 20 pakettia - mutta semmoista muuan kaverini väitti nähdessään minut tyhjentämässä nyhtisapajia Kuppiscittarissa. En uskaltanut väittää vastaankaan, kun olin niin syyllinen itse teossa. :D

    Mukavaa, että löysit lopulta ja pääsit maistamaan. Hintavaahan se toki on, mutta jos siihen lisää nestettä, sen tilavuus milteipä tuplautuu, jolloin kilohintakin alkaa asettua lähelle "tavallisen jauhelihapaketin" hintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, selitys nyhtökauran mystiseen olemassaolottomuuteen on siis löytynyt! :D

      Itse asiassa jälkikäteen blogitekstin julkaistuani vasta huomasin, että ostamani nyhtökaura ei ollutkaan ihan perusnyhtökauraa, vaan jokin jouluerikoisuus oli koriin päätynyt - ihan perusnyhtistä en siis _vieläkään_ ole onnistunut löytämään. Ehdottomasti nyhtis jää meillä päin käyttöön, mutta toisaalta tykkään ehkä hitusen enemmän Härkiksestä (ja linssihässäköistä).

      Kyllä mukavan monta satsia nyhtökaurapyöryläisiä valmistui, mutta olen kauhea kitisemään ruoan hinnasta. :D

      Poista
    2. Itsekin muuten tykkään enemmän Härkiksestä. Sen ominaismaku on miedompi, joten maustaminen on helpomaa. :D

      Poista
    3. Sama juttu - Härkis taipuu todella moneen sapuskaan ja on helppo maustaa, sillä se ei ole itsessään liian tuju! Onneksi nykymaailmassa on paljon erilaisia vaihtoehtoja nopean arkiruoan loihtimiseen. :)

      Poista