sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Sekalaisten ajatusten viikko

Joskus keskiviikon tietämillä ehdin jo ajatella, ettei viikonloppu koskaan koittaisi. Olin mennyt hukkaan jonnekin työkiireiden, korvan takana kuiskuttavien aikataulujen sekä paperipinojen uumeniin, mutta niin onneksi perjantai pessimistisestä epäilystäni huolimatta saapui pelastamaan ihmiskunnan oravanpyörän kahleista ja parin päivän vapaus oli koittava. 

Viikko on ollut vahvasti työkiireiden leimaama - työmaalla on menossa loppukiri ennen vuoden päättymistä ja päivät ovat venahtaneet pitkiksi tai ainakin sen verran hoppuisiksi, että kotiin päästyäni on tehnyt mieli vain heittäytyä selälleen sohvan pohjalle. Tosin luonnollisesti olen ehtinyt intoilla lähestyvää joulua. Pieni kotomme on parhaimmillaan ja kauneimmillaan talviajan iltahämärissä ja kynttilöiden lempeässä leimussa. Satumaisen nätti puikkokämmekkä on nostettu sohva-arkun päälle siinä missä komea joulukuusi pönöttää arvovaltaisesti omassa nurkassaan. Pienet yksityiskohdat suuren ja lämpöisen tunnelman tuovat.  

Joululomaa ei varsinaisesti ole edessä, vaan välipäivinä käy työmaalle konttorirotan tie, joten kotiseuduille pohjois-Kolariin ei suureksi harmikseni ole aikaa läksiä. Edes pikkuisen tavallista pitkäkestoisemmaksi pidennetty viikonloppu on kuitenkin erittäin tervetullut ilmiö, varsinkin kun vuosi on ollut paikoitellen vähän hullunmyllyä ja vouhotusta. Varsinais-Suomeen ennustetaan kovin tummanpuhuvaa joulua, vaan eiköhän siekailemattomasti glögiä ryystämällä ja joulutorttuja äpöstämällä mustakin joulu riemukkaalta ja juhlalliselta tunnu. 


Tällä viikolla olen työasioiden lisäksi ajatellut niin paljon asioita, että aivoihin sattuu. Se on aika hurja tunne, kun aivoissa jyllää ajatusten armeija, joka on valmis tykittämään pohtijaa, sillä loppuvuoden lähestyessä mieli jäsentelee kuluneen vuoden tapahtumia ja suunnittelee alkavan vuoden juttija. Koira sen sijaan tykittää lutuisuudellaan - tyyppi on muun muassa koisinut aika söpösti tassu tossussa tai vastavuoroisesti koivet niin hammastikkumaisen suorasti ojennettuina että ryökäleen tassut tuntuvat vallanneen koko kämpän.  

Hurtta on erikoisten nukkumisasentojensa kunnostautunut myös juustohaukkana. Eräänä iltana koiraherralle tipahti juustomurunen, jota piski metsästi niin innokkaasti, että se hoksaamattaan tallasi herkkunsa. Kauan kirsu epätoivoisesti nuuhkutti ja keittiön lattiaa imuroi, muttei herkkuklönttiä mistään koiraparka löytänyt. Vasta kun talouden ihmiskunta ystävällisesti kaivoi juustopalasen koirasen anturasta, tajusi neropatti tilanteen. Ei taida vihikoiraa tahi tryffelihurttaa piskistä tulla.  


Viikonloppu on ollut ihan rento koitos. Eilinen humpsahti pitkälti liikunnallisissa merkeissä ja toisaalta Kuninkaan paluuta toljotellessa. Muutamaan otteeseen olen ehtinyt Sormusten herra- trilogiaa katsella, mutta jokaisella katselukerralla oivaltaa uusia asioita. Näin hoksasin eilen iltasella, kun sohvalla röhnötin, joskaan enää en harmikseni muista, mikä suuri oivallukseni oli. Ainakin Aragorn Viggo Mortensen hivelee silmiä jokaisella katselukerralla, ja Sarumanin loistaminen poissaolollaan kolmannessa osassa hitusen meinaa harmittaa. 

Vielä olisi luvassa mettähiippailua ynnä kaverin kanssa trehvailua ennen kuin joulua edeltävä viikko pistetään pakettiin. On aika hurja ajatus, että huomenna alkaakin jo jouluviikko. Ihan oikeasti, joko joulu on jo saapunut? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti