sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Talvi pukee Turkua


Viikko, jona numeroa 44 kantava pelipaita on viimein kiskottu Niiralan monttua koristamaan, ei voi olla muuta kuin varsin mukiinmenevä pläjäys. Kimmo Timosta, yhtä kaikkien aikojen suosikkipelaajaani, on haastateltu niin monessa mediassa, etten ole muuta meinannut ennättää tehdä kuin vahdata haastatteluvideoita ja kuunnella legendaarisen pelaajan mietteitä. Toisaalta olen kyllä myös ehtinyt toljata Laineen maaleja eli olen onnistunut käyttämään aikani sangen hyvin. 

Lumella on häkellyttävän iso vaikutus ihmismieleen. Synkän betoniviidakon saatua hattarankevyen lumipeitteen ylleen muutaman viikon harmauden jälkeen on maisema jälleen kovin raikas ja viehättävä. En pistäisi lainkaan pahakseni, vaikka talvi jäisi Turkuun vähän pitemmäksi aikaa. Piski on ottanut kaiken ilon talven ihmemaaksi muuttuneesta Turusta; se saa hurjia hepulikohtauksia lumisessa metsässä telmiessään tai mussuttaa lumihippusia sen minkä lumen pöllyyttämiseltään vain ennättää. Hurja hurtta ei ole ainut lumessa kahlaamisesta innostuva idiootti - työmatkat sujuvat paljon jouhevammin, kun jalkojen alla kuuluu lumen narskuntaa ja lumihippuset hyppelevät naamaan päin. En ole vieläkään uskaltautunut tunkemaan pikkuvarpaani kynttä lähellekään yhtäkään pyöräliikettä, joten tyytyminen on joko puolentoista tunnin päivittäiseen työmatkakävelyyn tai tunkkaisessa bussissa matkaamiseen. 

Kyllä talvi on uskomattoman kaunis vuodenaika. Talvi on ehkä lempivuodenaikani, tosin käsitykseni vuoden kiertokulun upeudesta vaihtuu muutaman kuukauden välein, sillä jokainen vuodenaika on luonnossa hiippailevan mielestä hätkähdyttävän hieno. 



Tänä aamuna lenkkikinttupolun varrella olisi aivan hyvin voinut olla jonkin sortin idioottitutka. Sitä voisi kuvitella, että säänmukaisen pukeutumisen puolestapuhuja tajuaisi itse katsoa lämpömittarin lukemat ennen köpöttelykierrokselleen säntäämistä. En katsonut. Vähän meinasi kylmyyttä pukata, mutta töppöstä toisen eteen kun tarpeeksi sähäkästi sihtasi, ei ehtinyt vilu juurikaan iskeä, vaan totesin ties kuinka monetta kertaa talviliikunnan olevan parasta mahdollista toimintaa. Toisen adventin aamuna kelpasi jolkotella metsässä, joka näytti aivan lumisadepallosta napatulta; polkua reunustavat mättäät ja kanervikot uinuivat pehmoisen lumiuntuvan kätköissä, hento auringonvalo loihti maailmaan pehmeän valon ja pakkasaamun taivas hohti jäänsinen ja lilan sävyissä. Oli niin kaunista, että olisi tehnyt mieli vain jäädä pöllistelemään järisyttävän upeaa maisemaa. 

Tällä viikolla olen myös paiskinut töitä (melkein fingerporimaisessa merkityksessä eli paiskonut tietokonetta pitkin seiniä, sillä välillä toimimaton tietotekniikka pakkaa jurppimaan), mutta olen järkeviäkin juttuja tehnyt. Esimerkiksi yhtenä mikä-lie-se-nyt-olikaan- päivänä käväisin futiskuvaajan kanssa kylillä testaamassa tämän vuoden talvilattehommia, mutta eivätpä ainakaan ryystämämme kofeiinipommit viime vuoden piparilattea lähellekään päässeet. Kyllä latesta ainakin sopivasti kofeiinia ja kaikkea turhaa elimistöön sai pöljien juttujen virtaamiseksi, ja jaksoinpahan pitkän päivän päätteeksi köpötellä kotia kohti lumisateesta nauttien (samalla ehkä vähän joululauluja kuunnellen ja niiden tahdissa ulisten). 


Lauantaina repaisimme mösjöön kanssa ja käväisimme Logomossa, kun Ismo Leikola kävi naurattamassa turkulaisväestöä. Olin lastannut aika isot odotukset Leikolan vetaisulle, enkä kyllä joutunut pettymään, vaan ilta meni varsin näpsäkästi Leikolan oivalluksille hörötellen. Vaikka arki on mitä arkisimmissa arkisuudessaan mukava ilmiö, ei ollut pöllömpi idea käydä nauramassa ja tuulettumassa. Hekottelun jälkeen kotiin oli silti enemmän kuin mukava palata ja läksiä vielä koiraseurassa iltakävelylle. 

Muutenkin olen tehnyt kaikkea oikein hyödyllistä, kuten katsonut vähän aikaa Sormuksen ritareita noin ties kuinka monen vuoden jälkeen. Jos pitäisi määritellä itsensä joksikin Keski-Maan tyypiksi, moni varmasti haluaisi mieltää itsensä ylvääksi ja viisaaksi haltiaksi, mutta itse koen väkisinkin hengenheimolaisuutta hobittien kanssa. Ulkoiset avut minulla ovat varsin kohdillaan Konnun kasvatiksi, mutta lisäksi arvostan kodon lämpöä, täyteläistä ruokavarastoa ynnä aamupalan aamupalaa. Sitä paitsi ajatus I will take the ring to Mordor, though I do not know the way voisi olla ohjenuora elämiseen; pitää uskaltaa mennä rohkeasti eteen päin, vaikka suunta olisi hitusen hukasa tai tienviittoja ei olisi ohjaamassa oikealle kinttupolulle. 

Ensi viikolle on luvassa monenlaista hommaa - oikeastaan koko joulukuu on täynnä menoja ja tuloja. Olen vahingossa sopinut vähän jokaiselle joulukuun päivälle jonkinlaista ohjelmaa, joskin onneksi miellyttäviä juttuja horisontissa häämöttää: on vähän kylästelyhommia ja tietenkin jouluvalmisteluja tulossa. 

2 kommenttia: