tiistai 24. tammikuuta 2017

Hyviä havaintoja

Koska olen krooninen kitisijä, jonka kirjoitukset ovat viime aikoina sisältäneet lähinnä valitusta, nillitystä, kitinää, itsesääliä ja käpätystä työkiireistä ja ylitöistä, on paikallaan hypätä hetkeksi ahdistuksen ulkopuolelle ja tarkastella omaa elämää ulkopuolisen silmin. En liene ainutlaatuisen ainutkertainen ihminen, joka kärsii työstressistä ja elämän pienistä vähemmän ihanista yllätyksistä, mutta ainaisen uikutuselegian sijaan sitä voisi pöljäkin pysähtyä välillä miettimään, kuinka paljon mukaviakin juttuja elämä voi oikeastaan silloin tällöin pärstän eteen tyrkätä. Ei nyt mitään massiivisen mahtipontisista ja suuruudenhullun jännittävistä jutuista tarvitse olla kyse, vaan taitaa olla niin, että ne kuuluisat pienet asiat merkitsevät ihmiselon taipaleella jokseenkin paljon. 


Meren rannalla on aika mukavat oltavat. Varsinkin talvisena iltapäivänä auringon ruvetessa vähitellen kutittamaan maankamaraa ja vetäytymään päivälevolle. 

Jotkut tykkäävät upottaa varpaansa pehmeään hiekkaan, joka hyväilee ja lämmittää niin kovin hellästi, minä hautaan lättäjalkani lumeen.

Mahanpohjassa nytkähtää aina mukavasti, kun köpöttelee jäällä ja samalla ihailee jäätyneen veden pinnalle muodostuneita koukeroita. 

Voisiko elämä olla mahdollista ilman suolakurkkua? (Ehkä silloin, kun on vahingossa mässyttänyt vähän liikaa suolakurkkua [mutta pienen tauon jälkeen kurkku maittaa jälleen]).



Maailman herttaisin ääni on leikkihepulin kourissa olevan piskin ärinä, murina, röhkintä ja roukuminen. Keskikokoisella terrieripapalla on paljon asiaa. 


Takkutukkaisuus on oikeastaan hyvä juttu. Hiukset näyttävät varsin kuohkeilta ilman kahden tunnin väkertämistä, ja sotkunutturastakin tulee vakuuttavan muhkea, kunhan niskaan kertyy tarpeeksi iso takkumöhkäle. Niin että terkkuja kotiin äidille, joka yritti lapsuudessani tehdä harjan kanssa selvää pyörteistäni - aivan turhaan. Takkukasa kunniaan! 

On aika mukava tunne, kun uusia liikesarjoja kotijumpan aikana venksaillessaan tulee löytäneeksi vissiin uusia lihaksia, joita särkee seuraavana päivänä oikein ihastuttavasti. 

Kuvien käsittelemisessä avautuu kokonaan uusi ulottuvuus, kun muistaa hinkata rätillä näytön puhtaaksi. Ei tarvitse arvuutella, onko tullut kuvanneeksi toistaiseksi tunnistamattoman linnun vaiko onko näytölle kertynyt vähän liikaa epämääräistä töhnöä. 

On lohdullista, että kolmen viikon sidesaikkaus ja lyhkäinen antibioottikuuri ovat viimein tepsineet ja lähinnä iäisyyden vanhan lohikäärmeen suomuilta näyttävä käsivarteni alkaa näyttää ainakin etäisesti ihmiskehoon kuuluvalta raajalta. 

On ihan ookoo myöntää olevansa salaa ihan pikkuriikkisen koukussa Game of Thronesiin, vaikka suhteessa on vuosien aikana ollut rutkasti turbulenssia turhien juonikikkailujen vuoksi. Vinksahtaneisuudessa on jotain kiehtovaa.

Tiskaamisesta tulee huomattavasti hauskempaa, kun päästää alter egonsa Köökin valloilleen: Fairya altaaseen sataa mä vaan tiskei putsaa-aaan/ tänään tiskaan, astioita viskaan.

Kun pitkän päivän päätteeksi saa tunkea varpaansa kotitohveleihin, ryystää jättimukista teetä ja katsoo huvittuneena nukkamattoon maastoutuvaa piskiä, joka on päivän leikkien jäljiltä aivan puhki,on väkisinkin aika hyvä olo. 



Niin että loppujen lopuksi elämä on ihan siedettävä kokonaisuus, vaikka välillä tuppaa liian paljon hoppua ja hässäkkää tielle muodostumaan. Ehkä vähemmän jännittävää ja enemmän hölmöläisen hommaa on eloni, mutta just hyvä kaikessa arkisuudessaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti