lauantai 7. tammikuuta 2017

Turku ja tammikuu

On tammikuu kaikkea muuta kuin pitkä tai synkkä, sillä Peräpohjolan kasvatille se on yhtä kuin kirpsakka ja kuulas pakkaskuu - jopa Turussa on ollut vuoden alkupuoliskolla aikamoisen kaunista, kun lämpötila-asteet ovat laskeneet talvisiin lukemiin ja loihtineet maailman talviseksi. Varsinais-Suomessa on jopa pakkasta puskenut! Pureva tuuli hönkii kovasti päin naamaa, muttei se haittaa - olen kuukausitolkulla odottanut talven saapumista, ja nyt kun yksi parhaimmista vuodenajoista näyttää kenties viimein saapuneen taas ainakin hetkeksi asuinkaupunkiini, en tohdi kitistä kylmyyden vuoksi.

Toki lunta voisi kernaasti tupruttaa kunnolla eikä vain muutama etäisesti lunta muistuttava hippunen silloin tällöin, jotta metsän eläimillä olisi suojaa pakkasta vastaan ja maailma olisi edes hivenen valoisampi. Varsinaissuomalaisesta viimasta kyllä selviää, kunhan muistaa laittaa riittävästi lämpimiä kerroksia ylleen ja lämpöiset villasukat jalkoihin, mutta häätyy vissiin pyytää äitiä lähettämään postipaketilla lunta Turkuun.

Pienissä metsiköissä vehreät mättäät ovat herttaiset kevyen kuurakuorrutteen laskeutuessa maan kamaralle, ja toisaalta keskusta-alueessa on talviaikaan tunnelmallista. Kyllähän Turku on kesäkaupunkina vailla vertaa, mutta eritoten joulun tullen pehmeät tuikut ja valot ynnä tuomiokirkon eteen pystytettävä kuusi tekevät rannikkokaupungista nätin asuinpaikan. Vaikka lapinjuntin sydän sykkii muhkeille hankikerroksille, uljaille revontulille ja lumen peittämille kuusille, on Turun talvi ihan siedettävä, joskin mustan jään peittäessä kadut ja lenkkipolut tai loskan värjätessä teiden reunamat pliisuiksi ja mönjämäisiksi kamaluuksiksi harkitsen vakavasti pakoreissua valkoisemman maiseman puolelle.


Talvisen auringon luodessa armollista valoaan on Turussa varsin erikoinen värimaailma; silmien eteen avautuu kovin lämpimän kultaiseen taittava maailma, joka näyttää 70-luvulla ikuistetulta, jo haalistuneelta valokuvalta. Joskus kuulen ihmettelyä, miten pohjoisessa ihmiset selviytyvät kaamoksesta, kun aurinko ei näyttäydy pitkään aikaan pohjoisen perukoilla - jotkut vissiin luulevat lappilaisten suorastaan kärsivän ja masentuvan pikimustassa pimeydessä. Vaan näin ei suinkaan ole, sillä revontulet, vitivalkoinen lumi, tähdet ja kuutamo antavat kukin valoa kaamoksen keskelle. Pimeys tuntuu kotikonnuillani lähinnä pehmeältä ja turvalliselta siinä missä Turunmaalla kaamos tuntuu huomattavasti synkemmältä etenkin lumettomuuden vuoksi. Siispä silloin tällöin vieraileva aurinko on melkoinen piristysruiske kaupungille, joka pimeydessä vaeltaa. 

Mutta pakkanen on ihan oikeasti oikein kiva juttu. Yleensä suhteellisen hattaraisesti kulkevat ajatukset saattavat olla aavistuksen verran kirkkaammat ja mieli virkeämpi talvihallan tullessa visiitille. Hengitys höyryää, koira muuttuu kuuraparraksi, hiukset saavat kevyen huurrekuorrutteen, ja maailma tuntuu hetken verran erikoisen pysähtyneeltä (vaikkakin kylmillä keleillä monesti esimerkiksi liikenteen äänet kaikuvat tavallistakin hurjemmilta). Luontoäiti maalaa siveltimellään taivaan täyteen kaikkia mahdollisia väripaletin sävyjä, joita katuvalotkaan eivät pysty kätkemään: hetkittäin maailma näyttää suoraan Muumilaakson tarinoista kertovista värikkäistä kirjoista napatulta. Turun talvessa on jotain erityisen kaunista. 

Vuodenajoista riippumatta Turku on aika omituinen kaupunki ja turkulaisuuden ydintä ei välttämättä junantuoma meinaa ymmärtää. Välillä Turku on vähemmän viihtyisä varsnkin loskatöhnön kultakaudella, mutta se on myönnettävä, että kyllä täällä ehkä pystyy asumaan - jopa talvella. Kolarista Turkuun päätyneen juntin näkökulmasta Turusta voisi kirjoittaa vaikka minkälaisen eepoksen, mutta pitkälliset jorinat jääköön johonkin muuhun hetkeen. Tällä kertaa tyydyn toteamaan, että Turku on ihan ookoo kaupunki. Niin kesällä kuin talvella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti