tiistai 7. helmikuuta 2017

#CheeseNachoBaby!

Viikonlopun aikana ehdin nähdä, kokea, aistia, fiilistellä ja makustella elämää. viettää vapaa-aikaa. Vain mukavaa toimintaa kuvaavat verbit sisältyivät viikon huipentumiseen. 

Käväisin Helsingissä ajelemassa ratikalla ja ryystämässä hyvää sumppia. Lähtiessäni mies pohti, kuinka pahasti minulla on "eksymisen mahdollisuus" reissun aikana - pah, en kertaakaan joutunut hukkaan, sillä minulla oli onneksi aivot mukana. Suunnistamiskykyni kaupunkimaisemassa on liioittelematta olematon. Täysin olematon.  

Noin viidettäkymmenettäkahdeksatta kertaa huntsin, että Helsingissä on nättejä rakennuksia aika lailla loputtomasti. Ja niin on myös raitiovaunuja, joiden alle ei kannata jäädä, ja hoppuisia ihmisiä, jotka jyräävät hitaammat alleen. 

Kävin tajuttoman hyvällä keikalla. Jo muutaman vuoden ajan olin huntsinut, millainen Royal Republic olisi livenä vaan nyt tiedän, että bändi osaa vetaista kuulijoiden iloksi kunnon spektaakkelin. Monta hyvää keikkaa olen elämäni aikana todistanut, mutta Royal Republic otti yleisönsä haltuun ainutlaatuisen hienosti (ja soittamalla kaikki minun suosikit). Ehdottomasti näkemisen arvoinen poppoo. 


Keikan jälkeen en osannut noin vuorokauteen sanoa muuta kuin Cheese nacho baby tai I am addicted to youuuu-uuu, sillä tyypit soittivat Addictive- kipaleesta akustisen version, joka on jopa alkuperäistä versiota mahdottomasti parempi. Nyt kun keikasta on kulunut jo muutama päivä, osaan sanoa jo muutakin, kuten long way to run when you follow the sun

Päätin, että musta on aina yhtä turvallisen onnistunut vaihtoehto keikka-asun kantavaksi teemaksi. Tai oikeastaan melkein vähän joka tilaisuudessa.

Päättelin että päässäni humiseva tyhjyys johtunee pelkästään siitä, että pääkaupungin järjetön viima vetaisi järkeni mukanaan. 

Muistin, kuinka leppoisaa junalla itsekseen matkustaminen voi olla. Vaikka toki hyvä seura on myös mukava asia, on yksin puksuttimen kyydillä suhaillessa kerrankin aikaa vajota omiin ajatuksiin tai kuunnella lempilauluja. Ainoa huono puoli on vaan se, ettei välttämättä viitsi laulaa suurella tunteella mukana, vaikka mieli niin tekisi. Yleisö ei välttämättä olisi kovinkaan vastaanottavainen kanssamatkustajan luikautuksille. 


Kotiin palatessani vastaan tupsahtivat räkäinen kirsu ja villisti vipattava häntä, oman kotiluolan tuoksut, pitkäjalkainen hemmo ja herttaisen kodikas epäjärjestelmällinen järjestys. Ei lainkaan huono juttu sekään. 

Ei ole pöljempää sekään, että maanantaina syö lounaalla vahingossa yhden runebergintortun ja illan tullen käy töpsöttelevän piskin kanssa lenkillä, voimistaa ahterin lihastoa ja tapittaa ennen simahtamista Game of Thronesia (vaikka voi-ei-miksi-Hodor). Hyvä viikonloppu kun ruukaa antaa lisäsäväyksen myös arjelle. 

2 kommenttia:

  1. I stick like glue!

    En ehkä ikinä pääse yli siitä miten ihana keikka oli (ja muu reissu kans <3).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...when I'm sniffing you! :D Ihan yliveto keikka ynnä reissu, en aio ees yrittää päästä yli. :*

      Poista