torstai 16. helmikuuta 2017

Helmikuun helmiä

Helmikuu on toistaiseksi ollut aika hurmaava koitos. Eipä se muutoinkaan ole pössömpi kuukausi lain, koska saa mussuttaa hyvää, ihastella luonnon kauneutta ja tietenkin nauttia ulkosalla hyörimisen jälkeen kotiluolan lämmöstä. Vaan tänä vuonna olen julistanut vuoden toisen kuukauden loistavaksi, sillä sykähdyttäviä juttuja kuukauteen on mahtunut jo tähän mennessä vaikka kuinka monta. 

Ensinnäkin on semmoinen ilmiö kuin laskiaispullat. Olen ehkä aivan pikkuriikkisen perso pullasille, mutta ei kai ole olemassa ihmistä, joka ei kernaasti mussuttaisi talvikauden suloisinta herkkua? Jos pullan väliin survotaan hitusen kermamössöä ja mansikka- tai vattuhilloa, eihän moisesta upeudesta voi kukaan täysijärkinen kieltäytyä. Mantelimassankin toki kelpuutan varsin mielelläni pötsiini uinumaan, mutta kolarilaisen mielestä hillo on ehdottomasti se ainut ja oikea mössö laskiaispullan täytteeksi. Tuttavapiirissä tekemäni pullakyselyn perusteella Varsinais-Suomessa sen sijaan vissiin liputetaan mantelimassan puolesta. Olen tämän vuoden puolella mussuttanut säälittävästi vain yhden pullan, joka maistui hitusen pahviselta ja teolliselta, mutta luulen korjaavani suuren epäkohdan kuluvan kuukauden aikana moneen kertaan, sillä laskiaiskuukausi on kerran vuodessa vaan.


Pullaunelmien lisäksi orastava sisustuskuume meinaa kovasti jyllätä huushollissamme edelleen. Muutama viikko sitten höpisin sisustuskärpäsen puraisusta, jonka valtaamana lukaalimme kalusteiden järjestys pistettiin koko lailla mullin mallin. Lisäksi eräänä päivänä mies keksi siirtää pitkästä aikaa makuuhuoneen verhot olohuoneen puolelle ja kappas, pirtin ilme muuttui taas kertaheitolla raikkaammaksi ja jopa keväiseksi - syvänpunaiset suosikkiverhoni vaihtuivat vähän vaaleampaan ja violetimpaan suuntaan. Olen sisustustaudin riivaamana jopa ruvennut hunteeraamaan esimerkiksi keittiökaappien järjestämistä järkevästi - olen suht tyytyväinen köökin säilytystilojen logiikkaan, mutta yhdestä kaappipahasesta niskaan vyöryvien pakastelootien kohdalla selkeämmät linjat kiehtoisivat kummasti. Ruukaan valmistaa kerralla useaksi päiväksi sapuskaa pakastettavaksi, siispä lootia piisaa pieniin neliöihin suhteutettuna ihan kivasti. Olisin utelias kuulemaan, miten te olette saaneet keittiökaappikaaoksen kuriin!


Pakkasta on pidellyt, minun kinttuni ovat pidelleet mahdollisimman lämpöisiä sukkia. Kierrän metsästyspuuhat kaukaa, ellei sitten kyseessä ole vaikkapa hyvän suklaan tai herkkuleivoksen etsiminen, mutta metsästyssukista en luovu. Villaa, vihreää ja viluttomuutta - varpaani eivät selviäisi ilman lempeän lämmintä sukkaparia. Erityisen hyvin sukat mätsäävät metsätyömiesnaisen ruutupaitani kanssa, eikös? Ainakin Eccojeni kanssa pehmoiset villalämmikkeeni solmivat suorastaan vastustamattoman trendin, jonka uskon vakaasti levivävän kansainväliseksi ilmiöksi. Kyllä juntti keinot junttiutensa säilyttämiseksi keksii, vaikka eksyisi elämään Turunmaalle. 


Ystävänpäivä tuli ja meni kaltaiseni ilonpilaajan kohdalla varsin rivakasti ohitse - ei ystävyyttä tai ihmissuhteita tarvitse kuorruttaa vaaleanpunaisella tomusokerilla, sydämen muotoisilla ilmapalloilla tai ulisevilla ystävänpäiväkorteilla. Toki ystävyys on mittaamattoman arvokas ilmiö ja hyvät tyypit ansaitsevat kauniita sanoja, mutta läheisisistä iloitsemiseen on käytettävissä keskimäärin 365 päivää vuodessa eli ystävien muistamiseen ei tarvita kaupallista höpöpäivää, vaan läheisiä voi muistaa ihan joka päivä. Tämä on kömpelö yritykseni paikata nolo moka: unohdin tänä vuonna koko höpötyspäivän täydellisesti. Hoppsan.

Kukaan blogiani lukenut ei varmastikaan ylläty, että olen hyvin hullaantunuut helmikuisesta maisemasta. Vaikka Turussa tiet ovat melkein yhtä liukkaat kuin pipon alla lätsähtäneet kutrini, luonto on juuri nyt varsin näpsäkässä asussa ja ulkona kelpaa taapertaa raikkaasta ynnä happirikkaasta ilmanalasta nauttien. Mikäs on höperön elellessä, kun aurinko porottaa, linnut laulavat ja jää narskuu käpälien alla - kyllä helmikuu on kaunis kuu. Tosin kallonhalkomisriski tai ainakin suuri kompuroinnin mahdollisuus ovat vahvasti läsnä turkulaisessa arjessa, sillä liukastelu-uhkaa ei niin vain häivytyskaappiin tungeta, harmi. Helppo on koiran köpsytellä reteästi neliveto päällä, sillä hurtalla on aina nastat tassuissa mukana. 


Lisäksi itsestäänselvyydet, kuten hyvät lenkit ja muut liikkumiset sekä hyvän musiikin nauttiminen, ovat olennainen osa jokapäiväistä elämää, joskin erityisen sujuvasti lenkkitanner on tömissyt ja mainio musiikki pauhannut  kuluvan kuun aikana tiuhaan. Helmikuu on siis nimensä mukaisesti helmikuu.

Parasta on se, että helmikuu jatkuu vielä vajaan parin viikon ajan ja suo toivon mukaan lisää luontoelämyksiä, laatuaikaa ystävien seurassa ja lisää pötsipehmikkeitä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti