sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Jotkut päivät lentää selällään

Turussa on lunta! Joko Varsinais-Suomen sääolosuhteista päättävä luontoäidin avustuskomitea lukee blogiani tai on päättänyt olla vaan armollinen lunta kaipaavia kohtaan, sillä valkoinen ja mukavan paksu lumikerros on laskeutunut pehmentämään jäisiä teitä ja ankean harmaita katuja. Talvivouhottajan mielestä maailma on rutosti hienompi paikka, kun ulkoillessaan kuulee lumen kommentit kengän osuessa hankeen. Kuinka paljon valoa muutaman sentin lumitäkki suokaan!

Piski on myös selkeästi talven ystävä. Toki viikon puolessa välissä yllättänyt hurja lumimyrsky ei ilahdttanut karvareuhkaa, joka jo viiden minuutin taapertamisen jälkeen muistutti lumiukkoa, mutta muutoin se on peuhannut lumessa yhtä innokkaasti kuin pulkkamäessä temmeltävät mukulat. 

Pakkasta, lunta ja aurinkoa kun on tarjolla, on juntti varsin tyytyväinen. 


Kokonaisuutena viikko on vilissyt ihan tolkuttoman kiivasta tahtia kohti päätöstään. Maanantaina lensin komeassa kaaressa jäisellä tiellä ja mätkähdin sangen tyylikkäästi lonkalleni - juuri kun olin meinannut huokaista helpotuksesta ja toivoa, etten enää tämän talven aikana enättäisi pyllähdellä. Muistona uljaasta piruetistani kannan taas muutaman viikon ajan ruhossani mustelmavyyhtiä, joka näyttää aivan täydellisen epäonnistuneelta tatuoinnilta.

Kävin myös samaisena päivänä hakemassa itselleni uuden passin ja jouduin vastaamaan kiperiin kysymyksiin. Kuka voi muistaa, missä osoitteissa on elämänsä aikana asunut? Olisin voinut kertoa ummet ja lammet opiskeluaikojeni solukämpän lattian väristä ja naapureiden ihmissuhdedraamoista, mutta osoitetta en olisi pystynyt tuottamaan. Ilmeisesti vastaukseni kuitenkin hyväksyttiin, sillä passi on kuulemma haettavissa. 

Maanantain huipennukseksi minulla soi hetken ajan joku ysärirenkutus päässä, jonka tunnistin Tauskin tuotannoksi. Tiistaista tai keskiviikosta ei tainnut jäädä muuta havaintoa kuin liikuntajutut, mutta liikkuminen on erinomainen tapa viettää vapaa-aikaa. 



Perjantaina läksin Hannan luo Seinäjoelle. Disco Ensemble on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen julkaissut uuden albumin ja ruvennut keikkatouhuihin. Koska Turunmaalle ei yksi suosikkibändeistäni ole saapumassa, päätin minä kuljettaa maallisen tomumajani keikkahulioihin ja hyvä niin - tyypit tykittivät jo heti alkuun muutaman klassikon ja muutoinkin ohjelmaan oli survaistu sopivasti bändin parhaimpia kipaleita. Muun muassa Drop Dead Casanova, We Might Fall Apart, Headphones ja tietenkin Second Soul pämähtivät yleisön riemuksi raikaamaan. Väkisinkin hymy levisi korvasta korvaan hyviä lauluja kuunnellessa (ja tietenkin mukana ulistessa). Vaikkei Disco Ensembleä Turkuun saatu, olen tyytyväinen, että rohkenin hilpaista mutkan Pohjanmaalle.

Samalla reissulla sain nauttia kissaterapiasta ja seurata kerrassaan mahtavien maukujien puuhailuja. On harvinaisen hellyyttävää, kun pienet kissatassut pureutuvat kiinni ihoon tai kun katti rupeaa puskemaan. Kissoilla on koko ajan jos vaikka minkälaista omituista ohjelmaa menossa, joten otusten eriskummallisuuksia katsellessa ei voinut muuta kuin hihitellä. 

Vaikka Hannan seurassa ja kissarallia nauraessa olisi voinut viihtyä vaikka kuinka pitkään, on kotona hyvä olla taas - pienen reissun jälkeen omaan pirttiin on mukava palata viuhtovan terrierihännän kohteeksi. Mikäs on penkkiurheilijan elellessä kisahuuman villitessä - meinasimme kämppiksen kanssa käydä jopa paikan päällä Lahdessa hiihtäjien menoa ihmettelemässä, mutta muutama lähiviikoille mahtuva yllätysreissu muutti suunitelmia. Ensinnäkin keskiviikkona suhaan päiväksi työhommien vuoksi naapurimaahan ja loppuviikosta pääsen pitkästä aikaa kotikonnuille. Ei voisi maaliskuu enää paremmin alkaa. 

2 kommenttia: