sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Päärynänaisen elämäntaitoa


Tällä viikolla olen tehnyt mahdollisimman vähän kaikkea ja levännyt. Olen liuhotellut kyläluutana lättyvarkaissa ja toisaalta viettänyt sangen glamoröösiä elämää sohvan pohjalla. Olen kuunnellut pitkästä aikaa Graveyardia ja houkutellut Hannaa Royal Republicin keikalle - eipä kaunottarelle tosin tarvinnut kuin mainita, että bändi on Suomessa, ja liput oli jo hankittu ennen kuin ennätin tarkempia perusteita reissuun lähtemiselle luoda. Ruåtsalaiset osaavat tehdä ärsyttävän hyvää musiikkia (enkä nyt todellakaan meinaa sitten Güntheriä saati Carola Häggkvistiä tai Abbaa).

Olen hoksannut, että jos raajoissa on kuukausitolkulla omituista kipua, on ihan hyvä käydä tarkistuttamassa, mikä ruhoa vaivaa sen sijaan että vain siirtäisi asioiden hoitamisen hamaan tulevaisuuteen eli aikakaudelle sitte joskus. Käväisin pitkällisen sitkuttelun jälkeen fysioterapeutin pakeilla kuulemassa, että edelleenkin lonkkani on vähän vinksin vonksin (lonkka, ei minä), lantioni kulkee vähän omia kiertojaan erillään muusta kehostani, nilkkani ovat solmussa ja jossain ahteripehmikkeiden uumenissa sijaitseva päärynälihakseni on sen verran kireytynyt, että se lähettelee puukoniskuja iskiakseen. Päärynähän olen rakenteeltani tiennyt aina olevani, mutta piti siis käydä itsestäänselvyyksiä kuulemassa jonkun ulkopuolisen suusta, kun ei ole oma järki riittänyt ymmärtämään, mitä ruholleni oikeastaan kuuluu.


Vissiin sitä naisen täytyy kolmikymppiseksi elää tajutakseen, ettei kivun kanssa eläminen oikeasti tee ihmisestä mitenkään fiksua, vaan se on pelkästään älyvapaata touhua. Kivun ihmetteleminen mutta toimimatta jättäminen on yhtä suurella todennäköisyydellä typerää kuin se, että univillasukat joutuvat hukkateille joka ilta. Eräänäkin iltana, kun villaa ylleni kaipasin, sukat olivat päätyneet nelijalkaisen karvareuhkan vinkupossun peitteiksi. En tiedä, miten näin pääsi käymään.

Koska nihkeissäkin jutuissa on aina jotain suurta oivallettavaa havaittavissa, olen päärynälihakseni innoittamana keksinyt itselleni taiteilijanimen. Sitten joskus kun julkaisen oman räppilevyn, toimisi Kiree Päärynä aika hyvin. Se passaisi käytettäväksi myös some-maailmassa.

Neronleimauksia on siis päänupissani piisannut tällä viikolla, mutta niin on muuallakin maailmassa kaikkea kummallista sattunut. Olen vähän huvittuneena seurannut nykyajan elämäntaitoa opettavan kirjallisuuden maihinnousua. Joka ilmansuunnasta tuntuu tursuavan kaikenlaisia oppaita, joissa jaetaan ainutlaatuisen erikoisen ihastuttavia vinkkejä oikeaoppiseen elämiseen. Kyllähän varmasti aidosti hyviä oivalluksia elämän ohjeistusten kirjavaan joukkoon mahtuu, mutta on aika jännittävä ilmiö, että aivan kuka tahansa voisi tuosta noin vaan keksiä päästään teesejä hyvään elämään ilman perusteita väitteilleen. Vaan koska olen tunnettu ankeuttaja ja ilonpilaaja, paljastan elämisen tärkeimmät pilarit ihan ilmatteeksi blogissani: ihminen tarvitsee unta, vettä, ruokaa, liikuntaa, sosiaalisia verkostoja ja vähemmän kireän päärynälihaksen. Tadaa! Olkaa hyvä, tallentakaa tämä mahtava lifestyle-blogihenkinen jääkaappimagneettioivallus saman tien muistikirjoihinne!


Nykyajan hömpötyksistä kun puhetta tuli, haluaisin kernaasti tietää, kenen mielestä on aidosti hyvä pistää telkkariin pyörimään turhaa turinaa julkkisselviytyjistä televisiosarjan muodossa. En ole varma, onko kyseinen formaatti lähtenyt vielä pyörimään töllöttimessä, mutta mikäli lööppejä on uskominen, ei ohjelman katsomisesta seuraa muuta kuin aimo annos myötähäpeää ja ahdistusta. Mikä nykyajan telkkariväkeä oikein vaivaa? Kyllä ennen vanhaan on ohjelmisto ollut kunnossa. Miettikää vaikka Gladiaattoreita. 

Järisyttävän suuria oivalluksia olen helmikuun ensimmäisen viikon kunniaksi maailmankaikkeuteen pamauttanut. Neronleimauksista olennaisin lienee se, että ottakaa typeryksen touhuista opiksenne, arvoisat ihmiset, ja selvittäkää omituiset vaivanne ajoissa. Itsestään saattaa jopa löytää uusia, hauskoja lihaksia, joiden olemassaolosta ei ole ollut lainkaan tietoinen.

Viikonlopun kuulumisista turinoin jonain muuna ajankohtana - kuten idolini Elizabeth Bennet on todennut, on välillä pidettävä hengitystä, jotta puuro ehtisi jäähtyä. Nyt on aika jatkaa leppoisaa sunnuntaita ja virittää ajatukset uutta viikkoa kohti. 

2 kommenttia:

  1. Kireä päärynälihas on kamala asia. Mulla se kireytyy jostain syystä hirveän helposti (ehkä koska ylläpidän epähuomiossa aivan kaameaa yliryhtiä, joka tappaa alaselän), mutta onneksi sain aikanaan fysioterapeutilla hyvät venyttelyohjeet, joilla tilannetta voi auttaa. Ja venyttelemään motivoi myös se tieto, että selkähierojalla käydessä mahdollinen kireytyneen päärynälihaksen hieronta sattuu ihan helvetisti! Ei enää ikinä sitä elämystä. Venyttelen vaikka joka päivä, ettei tarvitsisi jättää hierojalla käymistä väliin sen takia - tai joutua kokemaan sitä uudestaan. :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nielaus, päärynälihas vaatinee siis vähän erityiskohtelua, jotta se suhtautuisi suopeasti yhteistyöhön muuhun ruhon kanssa. :D Mulla on vähän vinkura lonkkaosasto, joten esimerkiksi huonot pohjalliset saavat heti prinsessamaisesti käyttäytyvän päärynän kärtyämään. Mutta vissiin sen kanssa voi elää ihan hyvässä suhteessa. :)

      Poista