sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Viikkoraportti


Ei ole olemassa parempaa aamua kuin sunnuntai. Pienten vesitippasten ropistessa asfalttia vasten ja tuulen hulmautellessa puita melkein akselinsa ympäri voi käpertyä viltin alle, lätkäistä villasukat varpaita lämmittämään ja ryystää noin puolisen litraa vihreää teetä sielun lämmikkeeksi. Mikä parasta, mihinkään ei ole pakko lähteä, ellei niin halua. Ei tarvitse kiirehtiä, vaan voi mutustella aamupalaa ilman kelloon katsomista. Ei tarvitse vaivata päätään aikatauluilla ja hoputtaa piskiä nostamaan koipeaan. Sunnuntaiaamu on ihastuttavan rauhallinen pysähdys kiireisen oravanpyöräarjen keskellä. 

Turun talvi on vissiin ottanut hatkat ja läksinyt kesäloman viettoon. Kun ikkunasta katsoo ulos, sadepisaroiden ripsottelun lisäksi harmaan kaikki vivahteet valtaavat näkökentän. Huikaisevan kauniita ja aurinkoisia päiviä on toki ollut varsin kiitettävästi viime aikoina jopa Turun suunnalla, vaan kevään saapumiseksi näillä mailla tarvitaan aina vähän harmautta ja sadetta. 


Lunta ei enää hirmuisesti ole havaittavissa, mutta toisaalta armoton tiepintojen jääsaikkaaminenkin alkaa toivon mukaan helpottaa lämpöaaltojen kohotessa plussan puolelle. Vielä muutama päivä sitten maan pinnalla koreili muutama lumihippunen ja taivas oli voimakkaan sininen, mutta vähitellen alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että kevät on jo aloittanut reissuvalmistelunsa ja on pian saapuva kylään. Ei sitä taida pahemmin kiinnostaa, että Turussa olisi ehkä noin yksi juntti, joka vieläkin haaveilee paukkupakkasista, toppavaatteiden kahinasta ja muhkeista hangista. 

Toisaalta Ruissalon reissullamme möngersin ihan riittävästi pyrstö pystyssä jäätaidetta ihaillessani, joten kevään koittaminen lienee ihan tervetullut asia. Tosin jään sijaan taidan kohta möyriä sini- ja valkovuokkojen keskellä, sillä hörhö aina uutta hörhöiltävää keksii. 


Tällä viikolla olen juossut pitkästä aikaa tuntematta kipua takareidessä heti parinkymmenen minuutin köpöttelyn jälkeen, eikä ongelmallisempi koipenikaan ole muuttunut puupökkelöksi kesken matkanteon - kireä ja kärttyinen päärynälihakseni on ollut jopa siedettävä kumppani. Kenties minulla on vielä toivoa, että joku kaunis päivä pystyn taas pidentämään hölkyttelymatkaa ilman kinttukipuja. 

Arkipäivät sujuivat varsin jännittävissä merkeissä - töitä paiskien, puntteja nostellen ja ruokaa laittaen - mutta lauantain kunniaksi pirttiin tuli vähän säpinää, kun saimme vieraita. Ilta meni rennon jutustelun, teen ryystämisen ja mussuttelu siivittämänä varsin nopsaa tahtia. Niin se vain on, että hyvä seura yhdistettynä hyvään sapuskaan on aina yhtä mainio tapa viettää iltaa. 

Seuraavaksi on luvassa lenkkihommia ja kotiaskareita, mutta viikonloppuna täytyy levätä tankatakseen lisävirtaa alkavaa viikkoa varten. Varsinkin kun tiedossa on vähän kaikkea mukavaa ohjelmaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti