keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Bad Gastein



Bad Gastein on Salzburgin osavaltioon kuuluva kunta, jonka vajaan viidentuhannen asukkaan muodostama paikallisväestö joutuu jakamaan hulppean alppipitäjän miljöön hurjan turistitulvan kanssa. Alppien syleilyyn muodostunut pikkukaupunki on nimittäin varsin houkutteleva reissukohde ja henkeäsalpaavan kaunis; joka ilmansuunnassa töröttävät lumikuorrutteiset nyppylät ja keskustan herttaiset piparkakkutalot luovat varsin mielenkiintoisen yhdistelmän. 

Nättiä keskustaa tutkiakseen voi kipittää pitkin mutkittelevia ja paikoitellen suht jyrkiksi käyviä kapoisia katuja, jotka johdattelevat ihastelemaan Belle Époque- tai jugend- ajan arkktehtuuria ja komeaa kirkkoa. Kauniita rakennuksia piisaa etenkin Bad Gasteinin kekustan alaosassa, joskin rappioromantiikkakin on edustettuna - osa rakennuksista kaipaisi kipeästi pientä tai jopa vähän suurempaa pintaremonttia. Keskusta-alueella ei pahemmin puutaloja nökötä, mutta yli sadan vuoden ajan vuoria katselleet kivitalot piristävät maisemaa ja hehkuvat keltaisina, vaaleanpunaisina ja jopa vihertävinä. Vanha kasinohuusholli heijastelee ylpeästi vuosisadan takaista loistoa. Ylempänä keskustassa on jos jonkinmoista pikkuista putiikkia, kauppaa ja ravintolaa. Historian humina korvissa pauhaa, kun pitkin kylänraittia mennä lontsottaa - katuja valloittaessaan voi melkein sielun silmin nähdä, kuinka pari vuosisataa sitten kaupunki kylpi loistossaan, ja hieno väki käyskenteli fiineissä tamineissaan ja hakeutui elpymään lämpimiin lähteisiin. 


Kylpylätoiminnalla on kunnassa vahvat perinteet, mutta vedessä lillumisen lisäksi muutakin tekemistä alueella piisaa. Talvisin huiputetaan vuoria ja lasketteluhörhöt hakeutuvat rinteisiin sekä lumikenkäilijät tömpsöttelevät hulppeassa hangessa siinä missä kesäisin tienoolla voi maastopyöräillä ja patikoida sydämensä kyllyydestä. Joulukuusta maalis- huhtikuuhun valkoiset rinteet ja puuterilumi maanittelevat suksimaan tai lumikenkäilemään, mutta kesäaikaan saattaa vuoren rinteillä tassutellessaan törmätä kesälaitumille lähteneen lehmälauman. 

Sekä vilinää ja vilskettä että luonnon rauhaa kaipaavat löytävät Bad Gasteinista itselleen sopivat vaihtoehdot puuhasteluun tai näin ainakin rohkenen väittää. Sesonkiaikoina toki porukkaa piisaa melkoisen paljon, mutta maaliskuun puolivälissä oli mukavan rauhallista. 


Ennen reissuun lähtöä luin jostain lähteestä, että tuhannen metrin korkeuteen rakennetussa pitäjässä ilmanala alkaa olla jo sen verran ohutta, että kaupungin ylämäkiä tarpoessa saattaa vallan hengästyttää, eikä välttämättä vähemmän liikuntaan tottuneelle alue ole helppokulkuinen. En pitänyt kylillä köpöttelyä erityisen raskaana, mutta jos ylämäet tuntuvat liian haastavilta, voi vaikkapa majoituspaikasta varmistaa, minkälaisten pytinkien hissejä voi käyttää liikuskeluun. 

Yksi Bad Gasteinin upeimmista elämyksistä on hulppea Gasteiner- vesiputous, joka pulputtaa ja pauhaa aivan keskustan ytimessä. Reilun kolmensadan metrin korkeudelta putoava vesi virtaa kolmelle eri tasolle ja pajattaa niin äänekkäästi alas päin kiirehtiessään, että kulkijan korvat meinaavat mennä lukkoon.

 

Kaupungilla käyskennellessään voi ihmetellä myös jylhästi uurtuneita kallioseinämiä, ihailla ihmeellisen muotoisia puita ja katsella puhtaansinisellä taivaalla kaartelevien korppien ilmailutaitoja. Ilma on käsittämättömän puhdasta ja raikasta. 




Pohjoismaalaiset tuntuvat tehneen Bad Gasteinista toisen olohuoneensa - ruotsalaiset ovat vuosien varrella intoutuneet sijoittamaan kaupunkiin, joten saksan ohella joka puolella korviin ujuttautuu ruotsin murteiden kirjo. Matkan aikana kävin ehkä yhdessä eriskummallisimmassa paikoista ikinä: kuulemani mukaan kulttimainetta nauttiva after ski- kuppila Silver Bullet on ruotsalaisuuden mekka. Ruotsalainen humppa ja itävaltalainen schlager ainakin kilvan paikassa soivat. 

Ruokapuoli on Bad Gasteinissa aika tuhtia, ja vehnäsiä löytyy kaupasta sen seitsemän sorttia ja vähän päälle. Ravintoloita riittää joka sormelle. Muutaman päivän reissun aikana huomasin, että asiakkaat otettiin huomioon ainakin niissä mässäyspaikoissa, joissa naamaani kävin näyttämässä ja ahnetta pötsiäni täyttämässä. Eräässä ravintolasa minulle jopa sorvattiin ihan oma annos, kun en ruokalistalta oikein onnistunut löytämään refluksiystävällistä ja kasvispainotteista vaihtoehtoa. 


Jos vain sattuu reissaajalla aikaa riittämään, pääsee aivan keskustasta lähtevän puksuttimen kyydillä kaupunkireissulle Salzburgiin eikä matka kestä kuin reilun tunnin verran. Myös lähipitäjät, kuten Bad Hofgastein ynnä Dorfgastein vaikuttavat mielenkiintoisilta kyläpahasilta. 

Sportgasteinissa pääsee nauttimaan liikunnan riemusta. Keski-Euroopan suurimpaan luonnonpuistoon, Hohe Tauerniin, kuuluvalla alueella rinteet vaikuttivat laskettelevien matkatovereideni mukaan erittäin hyviltä, ja itse puolestani kävin paahtumassa harvinaisen aurinkoisella hiihtorenkulalla. Luonnonlumen verhoaman Graukogelin mäntyisillä rinteillä on aikoinaan laskettu maailmancupin osakilpailuja. Stubnerkogelin riippusilta olisi ollut kuulemma myös kiehtova ilmiö, mutta itseltäni loppui valitettavasti aika kesken, sillä paljon oli näettävänä ja koettavana.


Majoituspaikkoja tuntuu olevan suurin piirtein jokaisen kadun kulmassa, joten eri budjeteilla liikkuvat löytävät varmasti oman paikkansa - niin ylellisiä kuin tavallisen ihmisen kukkarolle sopivia vaihtoehtoja kylässä löytyy. 1800- ja 1900- lukujen taitteessa rakennetun korean Salzburger Hofin hulppeissa tiloissa kannattaa toki käydä ainakin kääntymässä ja haistelemassa historiaa, vaikkei raaskisi reissun ajaksi matkalaukkujaan aivan pytinkiin kuskata. 

Maaliskuun puoliväli oli oivallinen aika reissata Bad Gasteiniin - pahin turistirysäaika oli jo hiipumaan päin, mutta kevät ei ollut vielä sulattanut latuja taikka rinteitä. Kaiken kaikkiaan Bad Gastein on paikka, jossa voisi varsin mieluusti käydä uudemmankin kerran eri vuodenaikoina. 

Bad Gastein on pieni mutta yllättävän monipuolinen paikka - tarjolla on upeita maisemia, oivat puitteet liikunnalle, ihan hyvää pöperöä ja todella nättiä arkkitehtuuria. Yhdessä erilaiset kiehtovat elementit luovat melkeinpä loputtomat mahdollisuudet letkeän loman viettoon. Liikunnasta ja monipuolisesta toiminnasta nauttiville matkailijoille Bad Gastein on oikein mainio kohde, joskin historiahörhöt viihtyvät myös kauniissa kaupungissa. Uskaltanen väittää, ettei aika käy pitkäksi, vaikka reissussa olisi yksin, armaan seurassa, kaveriporukalla tai vaikkapa perheen kesken. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti