sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Matkakuumetta lentsutuvalla

Viikko sitten taapersin lumihangessa ja seurasin porojen jälkiä, kittasin äidin rinkeleitä naamaani ja eläydyin hiihdon tunnelmaan niin ladulla kuin telkkarin äärellä. On ihan älytöntä, että jälleen yksi viikko on ehtinyt sujahtaa pikakelauksella melkein päätökseensä. Elämisen paradoksi piilee ihan tolkuttomassa ajanjuoksussa. 

Kotona Kolarissa oli hyvä olla. Se vaan, että haalin matkanteon aikana itselleni tuliaiseksi ties kuinka monennetta kertaa muutaman kuukauden sisään kunnon lentsun. Tämän talven draamankaari on ollut kovin räkäinen ja tukkoinen - alkaa jo hitusen tympiä, että parin viikon tervettä jaksoa seuraa väistämättömästi uusi ja energiatason nollille painava lentsukierre. Koska aikaa köhäilyyn ei oikein olisi, olen vetänyt rutkasti C-vitamiinia ja sinkkiä naamaa kohti, hankkinut nenäkannun, juonut lämmintä, mussuttanut inkivääriä ynnä vaihtanut juoksemisen rentoon lyllerryskävelyyn, mutta lentsua estävistä toimenpiteistäni huolimatta kuulostan yhä surkealta metallibändin örisijältä ja näytän nuutuneelta möröltä. Tuntuu, että kuluneen talvikauden aikana olen ollut useammin kipeä kuin elämäni aikana yhteensä ja aina kun pääsen takaisin liikuntarytmiini, puskee räkäklimppien vallankumous takavasemmalta kehiin. Jatkuva tuhiseminen meinaa pistää mielen matalaksi, varsinkin kun olisi paljon tekemistä ja menemistä kalenteri täynnä. Onko muilla ollut tänä talvena jatkuvaa flunssakierrettä?




Lentsussa on sentään yksi hyvä puoli: on aika lukea kirjoja ja tutustua telkkarin tarjontaan. Northumberlandin uskomattoman upeissa maisemissa rikoksia ratkova Vera Stanhope on uusi suosikkihahmoni - brittidekkareista olen tainnut blogin puolella vouhottaa jo kyllästymiseen asti, mutta minkäs mahtaa, kun saarivaltiossa osataan tehdä kutkuttavia rikossarjoja. Jos hyvät brittidekkarit kiinnostavat, kannattaa lyöttäytyä omintakeisen Veran seuraan.

Aivotoimintani ei kovinkaan lennokkaaksi ole kuluneella viikolla äitynyt, eikä energiaa ole oikein meinannut riittää muuhun kuin töistä ja arjesta selviytymiseen, mutta toisaalta viime aikojen reissailujen ja sinne tänne sinkoilemisen johdosta pieni lepo on paikallaan. Sopivasti menoa pitää toki elämisessä olla, mutta vähän verkkaisempi tahti ja kotipainotteinen arki ovat minulle jatkuvaa poukkoilua ja säntäilyä huomattavasti huokuttelevammat vaihtoehdot. Hengähdystauko häslingin keskellä on mainio keksintö.


Vaan seuraava reissu luuraa jo aivan nurkan takana ja vatsanpohjassa suhailee perhosten sijaan hitusen hermostunut Maantiekiitäjä. Tarkoituksena on suunnata vähän Turun keskustaa kauemmas, mikäli kaikki menee hyvin. En tosin uskalla vielä kovin paljon reissuani hehkuttaa, vaan huokaisen helpotuksesta vasta siinä vaiheessa, kun istutan ahterini lentokoneen penkille - eihän esimerkiksi vielä tiedä, mihin suuntaan lentolakkohommat menevät.

Jos elämäni käsikirjoitus kuitenkin sujuu lähipäivinä ilman ällistyttävän typerryttävän omituisia juonenkäänteitä, on luvassa aika hieno viikko. Juuri nyt on siis huushollissamme pientä matkakuumetta lentsun ohella ilmassa. Nielaus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti