torstai 2. maaliskuuta 2017

Pilvilinnoista puksuttimeen

Viimeisen vuorokauden aikana olen nähnyt, tehnyt ja ajatellut paljon kaikkea. 
 
Olen käynyt päivämukin Tukholmassa ottamatta yhtäkään kuvaa koko kaupungista. Voinko silti sanoa käyneeni visiitillä naapurimaassa, vaikkei someen kuvallista todistetta kaupunkireissustani jää? 

Olen ollut pilvessä. Siis ihan kirjaimellisesti. Ja selvinnyt hengissä, vaikka pieni turbulenssi lentovälinettä pikkuisen keikutteli. Ja räpsinyt puhelimeni muistin täyteen pilvikuvia. Vaikken länsinaapurin komeasta pääkaupungista napannut otoksia, pilvilinnoja tihrustaessani innostuin räpeltämään puhelimen kanssa ja ikuistamaan hiljalleen laskeutuvan hämärän vaiheita.
 
Olen hoksannut, että oikein silmiä siristellessä ja mielikuvitusta käyttämällä voi nähdä tiiviissä pilvimatossa tuntureita tai ainakin lumivaipan.

Olen ihastellut laskevan auringon loihtimaa syvän kultaista maailmaa, mikä lienee itsestäänselvyys monelle kansalaiselle mutta vähemmän matkustavalle juntille aina yhtä hieno elämys. Ilmojen halki käy peikkojen tie.
 
Olen jännittänyt lentokoneeseen astumista, sillä ei ihmistä ole luotu lentämään. Olen elämäni aikana onnistunut varsin taidokkaasti pysymään loitolla lintujen teiltä - välttelen lentohommia enemmän kuin norovirusta tai maksalaatikkoa eli viimeiseen asti. Mutta kun työpaikalla käskivät länttäämään pehva purtilon penkille, jouduin kasvattamaan hiilijalanjälkeäni sulloutumalla typerään ja ahdistavaan sillipurkkiin. Ei ollut kovinkaan euforinen kokemus,  vaikka upeaa taivasta oli kiva toljotella.

 
 
Olen eksynyt Helsinki-Vantaan lentokentällä. Oi kyllä, ihan oikeasti. Juntti kävi vähän isolla kirkolla menettämässä vähäisen arvokkuutensa rippeetkin.
 
Olen ihmetellyt, miksi känänen evässämpylä maksaa melkein kuusi euroa - mitähän superfoodia tai mullistavaa sämpylään on oikein tungettu? Samalla hinnalla saisi aika monta lanttua tai luunipun piskille. (En ostanut sämpylää.)
 
Olen pohtinut elämää ja sen kummallisuutta, yllätyksellisyyttä, ennalta-arvaamattomuutta ynnä omituisuutta. Kuinka paljon voikaan sekä hauskoja sattumuksia että vähemmän kivoja juttuja yhteen päivään sisältyä.

Olen raahannut epämääräisiä nyssyköitä pitkin Helsinkiä ja saanut kummastelevia katseita osakseni.

Olen huntsinut, että kyllä oikeudenmukaisuus yleensä tuppaa voittamaan. Hyvä, Iivo!

Olen todennut, että junassa matkustaminen on erityisen rentouttavaa, jos malttaa ottaa vähän karkkia matkakaveriksi. Karkki maistuu hyvältä vain silloin, kun ei ole puputtanut eeneljäsatasia kehoonsa pitkään aikaan. Karkkipäiväkäytäntö on hyvä oivallus.

Olen nukahtanut jossain päin Pohjanmaata ja herännyt Lapin rajojen paremmalla puolella.

Sanoisin, että yhteen vuorokauteen on ahtautunut sen verran paljon kaikkea ohjelmaa, että vähemmästäkin on takki nyt ihan tyhjä. Siispä seuraavaksi on vuorosa palautumista kotijoukkojen avulla ja mailman hienoimman tunturiryppään juurella lorvimista.
 
Pilvilinnojen keskellä matkannut juntti on viimein päässyt kotikonnuilleen Kolariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti