keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Meren jäällä

Joka päivä voi oppia uutta, jos vaan uskaltautuu astua syrjään tutulta tieltä. Näin nerokas ajatus päähäni muodostui, kun lähdin hiippailemaan Katariinanlaaksoon eräänä kauniina pakkassunnuntaina.

Alun perin tarkoitus oli möngertää kaverin kanssa Vaarniemen suuntaan, mutta suunnitelmat vaihtuivat lennossa Katariinanlaakson tutkailuun - hyvä niin, sillä päädyimme kamun kanssa aivan uusille kulmille. Olimme kumpainenkin eläneet suloisessa harhakuvassa, että olisimme jo ennättäneet tutkia laakson jo läpikotaisin, mutta niin vain pääsi Turku taas yllättämään ja löysimme aivan uuden osan upeasta laaksosta. 



Tällä kertaa aloitimme reissumme Haritun puolelta ja jatkoimme matkaamme aivan Rauvolanlahden tietämille. Kumpikaan meistä ei ollut aivan täysin kartalla, missä olimme, mutta sehän on välillä ihan tervettä olla hukassa. Kaikki, jotka vaeltavat, eivät ole eksyksissä. 

Ylitimme lumisia peltoja, ihailimme vanhoja ja yleviä puita ja lopulta päädyimme Katariinanlaakson eteläiseen kolkkaan, josta jatkoimme matkaamme jäälle - jos kerran Turun suunnalla pakkasta piisaa ja vesistöt ovat jääneet kantavan jääkerroksen alle piiloon, pitää tietenkin jäälle päästä talsimaan.

  

Katariinanlaaksosta päin matkamme jatkui kohti Uittamon rantahietikoita, jotka olivat vielä retkipäivänämme uinumassa lumikerroksen alla. Matkan varrella vastaan tuli ulkoilijoiden ja kaislaviidakon lisäksi eriskummallinen paatti, joka näytti Muumilaaksosta liikkeelle lähteneeltä. Kovin yksinäisen näköisenä poloinen paatti tuijotti merelle päin. Mikäköhän mahtaa olla mystisen muumipaatin tarina?



Kun lopulta Uittamon rannalle selvisimme, riitti kuhinaa melkeinpä enemmän kuin kesällä - oli avantouimareita, hiihtäjiä, pulkkakyydissä liihottavia muksuja, villisti kirmailevia koiria ja muita aurinkoisesta pakkaspäivästä nauttivia olentoja. Vinha merituuli nipisti vähän poskipäitä, ja tuumasinkin toverille, että termarillinen lämmintä kaakaota olisi maittanut.

Uittamon rantakalliot ovat kertakaikkisen vakuuttavat jokaisella kerralla, kun niitä käy tuijottamassa. Sinistä taivasta ja hohtavan valkoista lunta vasten jykevä kalliopinta hehkuu upeasti oranssin kaikissa vivahteissa. 


Olen tainnut monesti jo todeta, että Katariinanlaakso on kiva paikka ja Uittamon rantakallioilla kelpaa köpötellä. Olen myös hehkuttanut jäällä liikkumisen hienoutta, mutta edelleen ihmettelen itsekin, kuinka höperöksi ihminen voikaan muuttua jäällä kulkiessaan. Koiranpennut, joulu ja jäällä talsiminen ovat kolme asiaa, jotka saavat minut taantumaan taaperon tasolle.

2 kommenttia:

  1. Hei, toi hauska paatti lienee nimeltään Susanna, vanha asuntoproomu, josta oli tarkoitus tehdä ravintolalaiva ja joka esiintyi joskus aikanaan jossain Suomi-leffoissakin. Sitä oltiin hinaamassa telakalle, mutta teknisen vian vuoksi se jätettiin Rauvolanlahdelle. Sinne se sitten jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kiitos tietopläjäyksestä! Mielenkiintoinen tarina on siis taustalla. Harmi, ettei paatti päässyt käyttöön, mutta toisaalta se on kiehtovalla tavalla aavemainen ilmestys nököttäessään yksinäisessä ylhäisyydessään.

      Poista