sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Miten meni helmikuu?

Helmikuu on oikein kiva kuukausi. Hyvällä lykyllä maa hohtaa valkoisena, pakkaspuhuri hönkii vasten kasvoja ja sinisellä taivaalla sädehtii aurinko, joka tuntuu jo vähän keväiseltä. Turun suunnalla alkanut vuosi on ollut jopa oikeasti talvinen, ja helmikuu onkin edennyt pakkasista nauttien.

Siinä missä tammikuu eteni vauhdikkaasti ja monta tapahtumaa ehti siihen mahtua, on helmikuu ollut hitusen tasaisempi. Olen keskittynyt nauttimaan talvesta, kun sellainen on Turkuun saapunut, ja ollut mahdollisimman paljon vapaapäivinä ulkona konttorirottana häärimisen vastapainoksi. Olen köpötellyt nokka punaisena jäällä, toljottanut silmät teevatien kokoisina rantakallioiden upeita sävyjä ja kiikkunut koiran vanavedessä kukkuloille. Olen melkein meinannut kärsiä olympiakrapulasta. Arvokisojen päättyessä meinaa iskeä tyhjyys: mitäs sitä nyt pitäisi sitten alkaa tehdä, kun ei voi möllöttää nettitelkkarin äärellä? No tietenkin möngertää lumessa!



Olen myös käynyt ihastelemassa ja haistelemassa pieniä mäyräkoiratassuja (en valitettavasti saanut yhtäkään pulleroista salakuljetettua kotiini), notkunut kyläluutana ja istunut vähän liian pitkään brunssilla. Olen käynyt kuuntelemassa kamarimusiikkia Sibelius-museossa ja jälleen kerran oivaltanut, että musiikki on parasta. Olen ikävöinyt kotikonnuille - yllättävä käänne - ja saanut onneksi muutaman vapaapäivän pääsiäisen tietämille. Muutaman viikon päästä pääsen sivakoimaan kevättalven laduille.

Olen yrittänyt skarpata syömisen suhteen, sillä ruokavalioni pääsi repsahtamaan naurettavuuksiin viime vuoden puolella - hukkasin järkevän ruokarytmin ja mättäsin vaikka mitä kökköä naamaani. Helmikuussa sain itsekurini pysymään joissain määrin mukana ravintoasioissa, vaikka harha-askeleita höttömätön suuntaan mahtui vieläkin vähän turhan taajaan. Mikä siinä on, että suklaalevyt ja piparidominot asettuvat jotenkin ihmeellisesti aina keskelle kulkuväylää, jolloin niihin väkisinkin kompastuu? Jännä. 


Koska olen varsin nerokas ihminen, jolla on ainutlaatuinen kyky tuottaa uutta tietoa maailmaan, olen keksinyt maailmaa mullistavan jutun: iltarutiinit. Nukahtamisessa ja nukkumisessa en ole vahvimmillani, joten olen pyrkinyt rauhoittamaan iltani saadakseni matkalippuni höyhensaarille mahdollisimman nopsaan. Hörpin vasta-ajetulta nurmikolta maistuvaa yrttijuomaa, pistän tekniset vempeleet hyvissä ajoin kiinni ja luen jotain hyvää kirjaa eli varsin ennenkuulumattoman oivaltavista toimenpiteistä on kyse. Monesti tuppaa olemaan niin, että yksinkertaiset ja jo entuudestaan tutut hommat toimivat tehokkaimmin. Ei elämästä pitäisi tehdä liian monimutkaista, vaan joskus pelkästään hyvän kirjan lukeminen takaa mielen tyyneyden.

Vaikka olen määritellyt itseni aina lukutoukaksi, olen havahtunut siihen tosiasiaan, etten itse asiassa viime vuosina ole kovinkaan aktiivisesti lukenut. Lähinnä olen ahminut samoja lempikirjojani uudestaan ja uudestaan. Noh, toistaiseksi tämänkään vuoden puolella kirjasaldoni ei ole kummoinen - olen lukenut Nälkäpeli-trilogian ties kuinka monetta kertaa läpi ja syöksynyt Potter-maailmaan, mutta viimeksi mainitun sarjan kohdalla perinteeni onkin lukea seitsemän teosta vuosittain. Lukutavoitteenani on kuitenkin saada kirjavalikoimaan tuttujen ja turvallisten suosikkieni lisäksi uusia tuttavuuksia, vaikka lempikirjojen maailmaan humpsahtaminen on aina yhtä hykerryttävän ihastuttavaa.


Helmikuu on tuntunut sujuvan varsin arkisesti, mutta oikeastaan sehän on ollutkin aivan hyvä koitos. Elämä on parhaimmillaan yhdistelmä hupaisaa puuhastelua ja arkea. Maaliskuussa luvassa on matkailua, pientä lomanpoikasta ja toivon mukaan roimasti liikuntaa. Uhkaavasti kalenterissa irvistelee pahanilkisesti myös ikääntymiseni merkkipäivä, auts, mutta päivä-joka-jääköön-nimeämättä jääköön kuitenkin nimeämättä.

2 kommenttia:

  1. Todella upeita kuvia talvisesta Turun linnasta! Tykkäsin myös edellisestä bloggauksestasi, ja itsekin uskaltauduin tänään Aurajoen jäälle. :)

    VastaaPoista
  2. Pahoittelen etanamaista vastaustahtia! Välillä pääsee älytön hoppu yllättämään.

    Talvinen Turun linna on erityisen kaunis - syksyisin ruskavärien hallitessa maisemaa linna on myös edukseen, mutta harmaana talvipäivänä upean rakennuksen taianomaisuus pääsee oikeuksiinsa!

    Jäällä tallustellessa on vähän epätodellinen olo. Vaikka kuinka paksu jää olisi jalkojen alla ja jää kantaa, on silti vähän jännää ilmassa. :) On mahtavaa, että tänä vuonna talvi on ehtinyt Turkuunkin saakka.

    VastaaPoista