sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Pääsiäisestä arkeen

Talven selkä tuntuu olevan taittumaan päin Turunmaalla. Alkuviikosta vielä näytti takatalvelta, mutta sittemmin lämpöasteet ovat kivunneet jo varsin kesäisiin lukemiin - jos päälle viidentoista lämpöasteen puolelle mennään, voi mielestäni puhua jo kesästä.

Pääsiäisenä ympäristö näytti vielä kovin talviselta, kun kotiseudulle junan kyydissä pelmahdin. Kolarissa ilmat olivat suosiolliset, ja kevätaurinko paistaa porotti innokkaasti puhdasta hankea vasten. Oli todella rentouttavaa viettää aikaa ulkosalla - kävin hyvässä seurassa Kuertunturilla kiikkumassa, mussutin leipää nuotiolla ja tietenkin kahlasin nivusia myöten hangessa. Maistelin mämmiä ja totesin, että pysyttelen mieluummin suklaamunajahdissa.

Pääsiäisen jälkeen on tietenkin arki lähtenyt taas rullaamaan Turunmaalla. Paluu asuinkaupunkiin hangessa haahuilun jälkeen ei tällä kertaa aiheuttanut märsäämishommia junassa, kuten yleensä haikean lähdön myötä käy, sillä mukaani sain äiteen sulostuttamaan arkeani. 


Kevätpörriäinen on puraissut pahemman kerran, ja kuten aika monena vuonna aiemminkin, on mieleni vallannut verhohulluus. Se on jännä, kuinka jok'ikinen kevät ja myös joulun lähestyessä marraskuussa muutun ihan sekopäiseksi verhohörhöksi ja kehittelen itselleni pakkomielteen sisustushommiin. Yleensä vouhotukseni laantuu yhtä nopeasti kuin se on alkanut, mutta tänä vuonna olen hankkinut ihan uudet kangaskaistaleet pirttini ilmettä muuttamaan.

Viime vuonna haaveilin mustakeltaisista verhoista, mutta täydellisiä kappaleita, jotka Kärppien sävyeleganssia kuvaisivat, ei tullut vastaan. Kuosit olivat liian graafisia tai sitten aivan liian hempeitä. Kävi kuitenkin viikkonen sitten niin, että kompastuin helmenharmaisiin verhoihin. Harmaa ei välttämättä ihan lempivärini sisustuksessa ole, mutta nätit verhoni ovat. Jopa äitini, joka ei hirveästi harmaasta välitä, on niitä kehaissut. Tätä lienee osa aikuistumisprosessia: hinku vaihtaa verhot sesongin mukaan.


Bloggaaminen on tällä hetkellä hitusen hankalaa, mihin on syynä se, että läppärini on mitä ilmeisimmin päättänyt maallisen elinkaarensa, eikä kuvamateriaalia ole mitenkään hulppeasti saatavilla. Onnistuin jotenkin pääsiäisreissuni aikana katkaisemaan koneosasta näyttöön kulkevan piuhan, ja näppärän toimintani seurauksena näyttö koreilee ihan pikimustana. Toivottavasti saan vielä kuvat ongittua talteen, sillä en tietenkään ole ottanut varmuuskopioita kuvakavalkadistani, vaikka olen niin meinannut tehdä. Tarinan opetus on se, että aina kannattaa olla luottamatta tekniikkaan ja ottaa tärkeät materiaalit talteen ja tallentaa ne eri kohteisiin.

Mutta sama se nyt tietotekniikkamurheille, sillä tärkeintä on mahdollisuus viettää laatuaikaa äiteen seurassa. Onko kevätpörräinen puraissut muita? 

4 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat!♥

    https://jasukuvaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mie mämmikoura poistin vahingossa kommenttisi, anteeksi! Kun tollous ottaa vallan, tapahtuu nolouksia. Vielä kerran pahoittelut!

      Mutta itse asiaan. Kamala tunne, kun omat tärkeät tiedostot eivät enää olekaan saatavilla. Jotkut ovat fiksuja ja ymmärtävät varmuuskopioida, toiset nähtävästi eivät. :)

      P.S. En ole ehtinyt kommentoida naurettavan pitkään aikaan sinun blogia, vaikka olen käynyt tirkistelemässä sinun upeita kuvia ja lukemassa oivalluksiasi.

      Poista