sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Aurajoki talviasussa




Muutama päivä ajassa taaksepäin, kun Turussa oli vielä kovin talvinen maisema, halusimme ottaa kaiken ilon irti poskia hellästi puraisevasta raikkaasta ilmanalasta ja köpöttelimme Aurajoen tietämillä. Ei meillä sen kummemmin kohdetta tepsuttelulle ollut, vaan lähinnä hengailimme turisteina asuinkaupungissamme ja ihmettelimme tuttujen paikkojen kauneutta talvisessa asussa. Halistenkoskesta olen jo kirjoitellut, mutta nyt kulkekaamme vielä pienen matkan pidemmälle Aurajokea myötäillen. 



Paikoitellen joki oli saanut hileisen täkin ylleen: aivan kuin timantteja olisi pudonnut veden pintaa koristamaan. Jäähän oli muodostunut niin monenlaista kuviota ja uurretta, että hetkeksi piti jäädä niitä pällistelemään ja hämmästelemään. Aikani joen uumalla kyyryillessäni tunsin oloni jo vähän pöljäksi – aivan kuin veden jäätyminen olisi pohjoisessa varttuneelle millään muotoa uusi elämys. Turun talviolosuhteet ovat sen verran ailahtelevaiset ja epätalviset, että pienetkin viittaukset kylmimpään vuodenaikaan tuntuvat suoranaiselta ihmeeltä

Kolea aurinko loihti kultahippuja jääkiteiten sekaan ja värjäsi kuihtuneet pensaikot ja kasvit, jotka joen varrella kesäisin niin rehevinä ryteikköinä rehottavat, kullertaviksi. Olen viljellyt teksteissäni paljon adjektiivia taianomainen luontokohteita kuvaillessani, mutta mikä muu termi kuvastaa riittävän osuvasti hennon untuvaisen lumipeitteen verhoamaa maisemaa, johon auringon kultaiset säteet pienen pilkahduksen suovat? Mieleeni pätkähtää lähinnä taianomaisen lisäksi maagisuus ja kauneutta vastaavat synonyymit. Ehkä on siis parempi hillitä nakkisormien väpäjöinti ja keskittyä taianomaisia hetkiä kuvaaviin otoksiin.



Halisten kylämäen kohdilla pellolla oli erikoinen härvelinäyttely. Mikähän tarina epämääräisillä hilavitkuttimilla on? 



Lehtien hylkäämät oksat ovat jälleen alastomat ja mustat, mutta hetken ajan hahtuvainen huurre pehmensi talvisia puita.




Taivas oli sininen, puut huimaavan korkeat. Tuuhean kuusen latvustoon oli muodostunut kunnon käpyrypäs, joka lienee suoraan jokaisen oravain paratiisiunelmista.



Heti auringon puikahtaessa toviksi piiloon pilvien taakse muuttui maisema harmaammaksi. Aavemaiset, mustat puurungot melkein rösähtivät keskelle jokea kurkotellessaan pitkiä oksiaan veden äärelle.




Raikkaassa ulkoilmassa hiippailu oli sen verran piristävää puuhaa, etttä kävelimme melkein Ravattulan Ristimäen kulmille. Vaikka ilma oli kaunis ja olosuhteet parhaimmat mahdolliset ulkoiluun, ei juurikaan väkeä ollut liikkeellä. Aivan kuin maailma olisi ollut kevyen päiväretkemme ajan vain meille varattu, ja mikäs postikorttimaisemissa oli jolkotella. 


Kyllä vaan Aurajoen reunamilla kelpaa kuljeskella. Joka kerta tutuillakin poluilla liikkuessaan havaitsee uusia ihmeitä; tällä kertaa valkoisen juhla-asun ylleen valinnut luonto oli tulvillaan paljon ihailtavaa. Yksinkertaisella ihmisellä on yksinkertaiset huvit; minun retkeni kohokohdaksi riittivät jääkiteiden herkän hentoisten kuvioiden ihmettely, huurteisten puiden toljottaminen ja kuuraisen maan narskunnasta nauttiminen. 

Turku taitaa loppujen lopuksi olla ihan siedettävä paikka olla. Vaikkei täällä ole tuntureita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti