keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pehmeät sämpylät


Tuore sämpylä on yksi maailmankaikkeuden parhaimmista keksinnöistä heti tulen, puhe- ja kirjoitustaidon sekä Harry Potterin seikkailujen jälkeen. Lämpimän leipäsen tuoksu on suorastaan huumaava ja lohduttava. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jokaiselle tuttu sämpylä passaa eritoten kaamosta piristämään: iltateen kanssa nautittu tuore leipä on hämmentävän hyvää. Loppujen lopuksi sämpylätaikinan vääntämisessä ei mene kovinkaan pitkää aikaa – nopeammin melkeinpä tuoretta naposteltavaa pöytään saa itse leipomalla kuin kauppaan ryntäämällä. Perussämpyläohjeita löytää jokaisesta asiallisesta leivontakirjasta tai pitkin nettiä, mutta useimmiten peruskaava on varsin vaivaton ja aloittelevalle leipurillekin helposti omaksuttava.


Herkullisen pehmeät sämpylät

5 dl vettä tai maitoa
50 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
noin 50 g voita tai margariinia sulatettuna tai vastaavasti puolisen desiä juoksevaa rasvaa tai öljyä
1-2 tl suolaa
noin 1-2 rkl hunajaa  (siirappi tai sokeri käy myös)
noin 9-11 dl eli sopivasti jauhoja, hiutaleita tai leseitä leipurin maun mukaisesti
(itse käytin kuvien pyörylöihin vehnäjauhoja, rouheisia sämpyläjauhoja sekä ohrajauhoja)


Tavallista hiivaa käytettäessä maito tai vesi lämmitetään kädenlämpöiseksi, ja lämmitettyyn nesteeseen murennetaan hiiva sekä lisätään hunaja ja suola. Kuivahiiva puolestaan sekoitetaan pieneen jauhoerään, joka sekoitetaan 42- asteisen eli kädenlämpöistä hivenen lämpimämmän nesteen joukkoon. Suola ja hunaja (tai muu hiivaa kohottava sokeripitoinen aines) sekoitetaan taikinan joukkoon. 

Kun hiiva, hunaja, suola ja neste (sekä kuivahiivan kohdalla pieni määrä jauhoja) on sekoitettu keskenään, lisätään vähitellen jauhot nestesotkun joukkoon. Jauhot alustetaan vähitellen taikinaan ja aivan loppuvaiheessa lisätään rasva. Jauhojen tarkka desimäärä riippuu jauhojen laadusta; vehnäjauhoja tulee laittaa hivenen enemmän kuin esimerkiksi oikein rouheisia sämpyläjauhoja. Kannattaa testata mielivaltaisesti omannäköistä jauhoseosta – erilaiset hiutaleet ja leseseokset yhdistettynä speltti-, ohra-, vehnä- tai vaikkapa ruisjauhoihin luovat uusia makuelämyksiä. Kuohkeita sämpylöistä saa, kun jättää taikinan suht pehmeäksi ja löysähköksi. Jos taikinasta tulee kovaa tönkköä, uunista tulevilla leipomuksilla saisi betoniporsaatkin murskattua. 

Leivinliinalla peitelty taikinakulho laitetaan lämpöiseen ja vedottomaan paikkaan noin tunnin ajaksi tai kunnes taikina on turvonnut kutakuinkin kaksinkertaiseksi. Hiivataikina ei tykkää vedosta, joten ikkunat on hyvä muistaa laittaa kiinni turpoamisen ajaksi. Itse laitan kulhon vesihauteeseen taikinan kohoamisen edistämiseksi.


Kun taikina on turvonnut, pyöritellään taikinasta sopivan kokoisia palluraisia, jotka asetellaan leivinpaperilla vuoratun pellin päälle riittävän välimatkan päähän toisistaan turpoamisvaaran vuoksi. Tässäkin vaiheessa sämpyläiset voi peittää leivinliinalla ja antaa kohota tovin. Ennen uuniin viskaamista sämpylät voi voidella esimerkiksi vedellä tai maidolla. Päälle voi ripotella vaikkapa auringonkukansiemeniä tai juustoraastetta. 

Sämpylöitä paistetaan 225 asteessa noin kymmenisen minuuttia riippuen pallukoiden koosta - mitä isommat leipomukset, sitä enemmän paistoaikaa ne vaativat. Paistoaikaa on hyvä tarkkailla, etteivät leipäset kärähdä uunissa ollessaan. Sämpylät ovat valmiit, kun leipomukset ovat saaneet vähän väriä pintaan ja pohjaan. 

Aamupalaksi tuoretta leipää halajava voi valmistaa taikinan jo iltasella ja paistaa taikinan herättyään aamusella. Tällöin hiivan määrän voi puolittaa pitkän kohoamisajan vuoksi, ja taikina jätetään vähän perustaikinaa löysemmäksi. Taikina jätetään turpoamaan yön yli leivinliinan alle, ja vasta aamulla taikinasta muotoillaan sekä tietty paistetaan sämpylät. Ei uunituoreen sämpylän mussuttaminen aamupalapöydässä ole pöllömpi tapa aamuaan aloittaa!

Sämpylöiden perusohjetta voi piristää esimerkiksi juustoraasteella, siemensekoituksella, juuresraasteella – vain mielikuvitus on rajana. Mausteitakin voi ripsautella taikinaan: itse olen lisännyt hitusen esimerkiksi timjamia ja erilaisia yrttejä makua tuomaan. Sämpylöitä saa muokattua juuri omaan makuun sopivaksi, kunhan rohkenee kokeilla eri makuyhdistelmiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti