sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Talvi saapunee kaupunkiin




Turku on saanut viimein marraskuulle vähän soveliaamman asun. Eilen alkanut räntärämpsy toi mukanaan kevyen valkoisen lunta muistuttavan kerroksen nakupellenä viime ajat hippuloinutta luontoa verhoamaan. Tokkopa ohut valkoinen haituva maassa koko talvea pysyy, mutta ainakin hetken ajan Turku on ollut sääasioissa vuodenaikaan nähden jopa ajankohtainen. Eilen illalla tipsuttelimme miehen kanssa käsi kädessä keskiyön pimeydesssä kaupungin kaduilla kohti kotia ja ihastelimme romanttista kaupunkimaisemaa; ilmassa oli jotain taianomaiseksi kuvattavaa kauneutta, kun maa oli lähes valkoinen, musta huntu peitti koko taivaskaton ja kotien jouluvalot vain säihkyivät ikkunoissa.

Syy siihen, miksi iltatorkku unisieppo oli jalkeilla vielä yösydännä, löytyi Logomosta ja tarkalleen ottaen Diablon keikasta. Vuosien odotuksen jälkeen näin yhden minulle merkittävimmistä yhtyeistä viimein paikan päällä. Etukäteen jännitti: mitä jos keikka ei vastaa suunnattomia odotuksia, joita olin vuosien varrella ehtinyt lastata?


Keikka oli loistava. Diablolle ominainen raskas, jykevä rymistely yhdistettynä oivaltaviin melodiakulkuihin sai ihon kananlihalle. Uusimman levyn materiaali pääsi tietenkin soitantaan, mutta onneksi Diablo hemmotteli yleisöä vanhoilla helmillä – luonnollisesti Read My Scars oli oltava mukana, ja yllättäen tyypit vetaisivat myös Queen of Entity- biisin. Viimeiseksi vedoksi valikoitui oikeutetusti yksi kenties komeimmista lauluista, joka Diablolta on koskaan ilmestynyt, Prince of the Machine. Saattoivat vähän silmäkulmani kostua, kun Rainer Nygård kehotti ennen kappaleen alkua yleisöä muistelemaan läheisiä ja rakkaita, jotka ovat jo poisnukkuneet mutteivät mielistä ole unhoittuva.


Onnistunut ja moninaisia tunteita herättävä keikka siis oli, joskaan keikkamiljöönä en sijaan hirveästi pitänyt Logomosta tai ainakaan tilasta, jossa keikka järjestettiin. Avara ja kolkko oli pytinki verrattuna vaikkapa raskaan musiikin nauttimiseen passelin Turun Klubin hämyiseen luolaan. Toivottavasti Klubi saadaan todella elvytettyä, sillä mieluummin kävisin kuuntelemassa musiikkia tunnelmallisessa paikassa. Tosin Logomossa on se hyvä puoli, että liikaa mallasta nauttineilla suomalaishönteillä on tarpeeksi tilaa toteuttaa itseään ja esitellä spektaakkelimaisia tanssiliikkeitään, jotka vaativat ainakin parin hehtaarin tilan onnistuakseen.

Diablon keikka piristi kummasti muutoin verkkaisesti vierähtänyttä, jopa hidastempoista viikkoa, jota on leimannut jonkinmoinen epämääräinen flunssan kaltainen olotila, joka ei hyvillä yöunilla tahi hedelmiä ja juureksia puputtamallakaan ole meinannut millään mennä ohitse. Aivotoimintani on ollut tavallistakin hatarampaa ja hitaampaa, ja juoksulenkitkin ovat jääneet vähiin omituisen tukkoisen ja nuutuneen olon seurauksena. Kävelylenkeillä olen sentään käynyt ja töihin pyöräillyt edes pienen liikunta-ja happiannoksen joka päivään saadakseni, mutta toivottavasti juoksun suhteen parempi onni olisi ensi viikolla. Yksi vähemmän juoksua sisältävä viikko ei toki elämistä hetkauta, mutta kieltämättä pökkyräinen pääkoppani kaipaa kunnon hikilenkin antamaa energiavirtausta. Vaan onneksi telkkaritarjontaan mahtuu tänään hiihtoa!

Maisema on tänä sunnuntaina sen verran kaunis, että muistakaahan ihmiset nauttia raikkaasta ilmasta ja menkää metsiin samoilemaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti