tiistai 15. joulukuuta 2015

Kenkien (ja laukkujen) hoito-opas, osa 4: Yleistä kenkätarvikkeista

Arvoisat lukijat, varautukaatte pitkälliseen jaaritukseen ja hapatukseen, jonka seurauksena koette syvää uupumusta, väsymystä, tietotulvasta aiheutuvaa ähkyä ja epätoivoa. On nimittäin luvassa lätinää aiheesta kenkäin ja laukkujen hoito.

Kenkäinhoito-opastussarja alkaa vedellä viimeisiään. Viimeisen osan teema olkoon kenkiin liittyvien pienten yksityiskohtien huomiointi ja tärkeimpien juttujen kertaus. Luvassa on asiaa korkolapuista, pohjallisista ja vielä sekalaista besserwisseröintiä erilaisten materiaalien hoidosta. Eri nahkapinnoista olen kirjoitellut jo muutaman postauksen verran: pintanahan käsittelystä löytyy juttua, mokka-, rasva- ja nupukkipinnastakin olen jupissut tämmöistä, ja tietenkin hoito-ohjeistus gore-tex- kalvoisiin jalkineisiin sekä kangasklopottimiin on tässä


Kopisevat kantalaput ja viilukorot

Ken uudet korolliset jalkineet itselleen ostaa tai tilaa, muistakoon tarkastaa korko- eli kantalaput. Jos kannat kopisevat voimakkaasti kävellessä ja tuntuvat turhan liukkailta, voi korkolaput vaihdattaa suutarilla etenkin, jos kengän korko on oikein kapea, siro ja korkea. Monet hyvätkin jalkinevalmistajat survovat popoihin nykyään vissiin säästösyihin vedoten surkeasti kestävät muoviset korkolaput, jotka eivät laadultaan ole kovinkaan kehuttavia. Itse olen aikoinani korkolappujen vaihtamismahdollisuudesta tietämättömänä liukastellut pitkin jäisiä katuja ja talsinut rikkoontuneella korolla, enkä suosittele kumpaakaan kokemusta kenellekään. Rikkoontunutkin korkolappu on vaihdettavissa – hajonnut korkolappu ei siis ole syy heittää muuten hyväkuntoisia kenkiä turhaan roskiin.

Joissakin korkokengissä on käytetty koron päällysmateriaalina viilua, joka vaatii kunnon rasvaa pysyäkseen hyvänä. Jos viilukorkoa ei käsittele, saattaa se lähteä kuoriutumaan rumasti. Esimerkiksi joissakin Vagabondin kiilakorollisissa jalkineissa, kuten legendaarisissa Poppy- mallin kengissä, korko-osio on päällystetty viilulla. Viilukoronkin voi toki vaihdattaa suutarilla, jos korko menee käytössä ihan hirveän näköiseksi.

Pintanahkaa: Tamaris, Vagabond Anna, Lumi Nelli Satchel ja merkitön nahkaveska
Pulinaa pohjallisista

Harva valmistaja tekee enää nykypäivänä puolikkaita kokoja. Jos kuitenkin sattuu käymään niin köpelösti, että himoitsee kenkää, josta isompi koko klonksuu, mutta pienempi koko piukottaa varpaista, kannattaa ainakin testata pohjallista. Pohjallinen pienentää kengän kokoa juurikin noin puolikkaan verran. Sen lisäksi, että pohjallinen saa väljähkön jalkineen istumaan paremmin, pohjallista käytettäessä kengän oma sisäpohja pysyy huomattavasti siistimpänä (etenkin ballerinoissa, joita monesti käytetään ilman sukkaa). Pohjallinen tuo myös lisäpehmeyttä ja sitä kautta lisäiskunvaimennusta kenkään. Pohjallisia on olemassa useaa sorttia, joten jokaiselle kenkäin käyttäjälle löytyy mieluinen vaihtoehto; tennareihin sopivat (kevyesti) tuetut pohjalliset ja ballerinoihin ohuemmat versiot pehmeyttä ja siisteyttä tuomaan, kun taas korollisissa kengissä voi käyttää päkiäpohjallista, etenkin jos kantapää meinaa nousta vähän kengästä. Päkiäpohjallinen nimittäin työntää jalkaa vähän taakse päin, jotta jalka ei pääse muljuamaan kengästä ulos. Joillakin auttaa myös kengän kantio-osaan liimattava sukansäästäjä eli stoppari, mutta päkiäpohjallista kannattaa testata ennen kuin rupeaa mitään ylimääräistä liimailemaan.   

Pohjallisia on olemassa monenlaisia. On lämpimiä villapohjallisia, jotka ovat todella lämpöiset talviaikaan, kesään sopivat turvepohjalliset. On pehmeitä pohjallisia ja vähän tuetumpia. Jokaiseen räpylään kyllä löytyy sopivat pohjalliset, jos niitä haluaa käyttää. Toki on muistettava, etteivät selvästi isot kengät, jotka pohjallistenkin kanssa klonksuvat, välttämättä kuitenkaan ole sopivan kokoiset, vaikka ne kuinka jumalaisen kauniit olisivat.

Irtopohjalliset on hyvä muistaa ottaa kengistä käytön jälkeen pois ja tuulettaa niitä. Näin kengät pysyvät raikkaampina ja kuivuvat nopeammin. Muutenkin kenkien on hyvä antaa kuivua rauhassa ennen kuin ne seuraavan kerran käyttöön ottaa, jotteivät esimerkiksi liimaukset kärsi jatkuvasta kosteudesta, joka jalkineisiin saattaa ronskin käytön seurauksena jäädä muhimaan. Saappaan varret pysyvät kuosissa, kun muistaa laittaa esimerkiksi saapastuen tai vaikkapa sanomalehdistä rullatun tuen varsien sisään. Lepolesti on myös erinomainen konsti säilyttää jalkineiden muoto kuosissa pitkään.

Kannan alle asetettavat kantatyynyt pehmentävät todella mukavasti askellusta ja helpottavat oloa, jos kärsii kantapääkivuista. Lisäksi on olemassa sisäkorkoja, jotka auttavat esimerkiksi silloin, jos kärsii luupiikistä. Itselläni on eri mittaiset koivet, joten sisäkorko on aina toisessa kengässäni käytössä pituuseroja tasoittamassa – eipähän muuten jalka- tai lonkkavaivoja pukkaa niin helposti, kun muistan joko kantatyynyn tai koron kenkäni sisälle kiskaista.

Ecco Elaine öljyttyä nupukkia, Clarks Chorus Thrill mokkanahkaa, kankaiset Converset
Suutari tekee ihmeitä

Ulkopohjiakin voi käsitellä. Suutarilla voi teetättää vähän pitävämmän pohjan esimerkiksi päkiän alle. Jos ulkosalla liikkuu paljon, on hyvä kiinnittää pohjamateriaaliin huomiota ja tarvittaessa marssia suutarille lisäpitoa hankkimaan. Esimerkiksi muovipohjaiset jalkineet eivät Suomen olosuhteissa ole parhaat mahdolliset vaihtoehdot, mutta suutari voi laittaa kunnon kumipohjan pitoa tuomaan. Pehmeä, kuminen pohja on aina kovaa muovia parempi vaihtoehto etenkin talvisaikaan, mutta toisaalta on hyvä muistaa, että jäisillä keleillä mikä tahansa kenkä taitaa muuttua luistimeksi, mutta kunnon nastapohjat ja -pohjalliset pitävät kulkijan pystyssä. Itse tykkään tunkea lenkkareihini irrotettavat nastapohjalliset, jotten juostessani tai hepuloivan koiran kanssa lenkkeillessäni varmastikaan pyllähtäisi kuonolleni.

Jalkineita (ja laukkuja) voi myös värjätä. Suutarilla voi tämänkin homman hoitaa. Luonnollisesti vetoketjutkin ovat vaihdettavissa, ja liimauksistaan irronneen pohjan voi mahdollisesti liimata uudelleen paikoilleen. Myös laukkuja voi käyttää suutarilla; esimerkiksi oman veskani, josta olkahihnan saumas oli uhkaavasti purkautumassa, on saanut uuden elämän, kun suutari sai karkaavat ompeleet kuriin. Toki jalkineiden tai veskojen käyttäminen suutarilla saattaa maksaa, mutta jos hyväksi muotoutuneen tai täydellisesti omaan jalkaan istuvalle kengälle saa lisäikää, on se ekologinen tehtävä.

Uudet jalkineet eivät ostotilanteessa saa nyt ihan mahdottoman epämukavilta tuntua, joskin etenkin nahkakengät mukautuvat vähän käytössä ja jopa paranevat ajan mittaan. Toisaalta erityisesti nahkajalkineita saa vähän viriteltyä omiin kinttuihin vielä paremmin istuviksi; esimerkiksi saappaan varren leveyttä saa kavennettua omaan pohkeeseen sopivaksi, jos vaikka saapas käytössä pääsee venymään liiaksi, ja vähän liian kapealta tuntuvaa nahkajalkinetta saa suutarilla vähän venytettyä. Ensisijaisesti kannattaa toki ensin pitää kenkiä vähän aikaa jalassa, sillä nahka venyy jonkin verran saumattomista kohdista aina leveyssuunnassa. Etenkin pehmeä mokka mukautuu, joskin paksu, jämäkkä maiharinahka vaatinee enemmän sisäänajoa. Kannattaa laittaa vaikkapa paksumpi sukka räpylöihin ja pitää tovi kenkiä kotosalla jalassa samalla, kun hääräilee kotiaskareita. Jos nilkkaa tukeva kantio tuntuu vähän liiankin tukevalta tai puristavalta, voi kantiota vähän pehmittää varovaisesti sormin painamalla. Jos jalkaan tulee helposti uusista kengistä hiertymiä tai rakkuloita, on syytä sisäänajaa kunolla kengät ja vaikkapa laittaa laastaria jo etukäteen hankaliin kohtiin.

Uusi nahkakenkä saa tuntua uutena joissain määrin napakahkolta juurikin leveyssuunnassa, muttei tietenkään kenkä saa mahdottomasti puristaa tai piukottaa ikävästi pikkuvarpaasta. Aivan liian tiukat kengät saattavat repeillä liimauksistaan, joten pöljäksi ei pidä ruveta jalkinekaupoilla ollessaan. Pituussuntaan mikään kenkä ei luonnollisestikaan veny, joten kannattaa ottaa sellainen koko, että varpailla on sopivasti tilaa. Suutarit kykenevät melkein ihmeisiin, mutta oikeankokoista kenkää valitessa on hyvä pitää järki ja suhteellisuudentaju tiukasti päässä – miksi ihmeessä ostaa varpaat klimpiksi pusertavia jalkineita, jotka saattavat ajan saatossa altistaa jalat muun muassa vaivasenluille, vasaravarpaille, kynsien epämuodostumille ja jalkasäryille?

Lapsille suositeltu käynti- ja kasvuvara on nykyisinkin noin puolisentoista senttiä, mutta kyllä aikuisellakin saa olla vähän käyntivaraa. Ei nyt toki läheskään samoja lukemia kuin lapsilla, mutta mukavuus on tärkein kriteeri oikeaa kokoa valitessa. Eritoten talvinkenkiin tulee varata varpaille riittävästi tilaa, jotta veri pääsee kiertämään kintuissa saakka, eivätkä varpaat jäädy. Vaikka kuinka ämppäisi kengät täyteen villasukkia, eivät varpaat tunnu lämpimiltä, jos käyntivara on olematon.

Mukavan kokoisilla ja oloisilla kalosseilla räpylöillä on mukavat oltavat, jotta jaksaa kävellä pitkin maita ja mantuja. 


Kertausta materiaaleista

Olen kenkien ja laukkujen hoito-oppaassa käsitellyt eri nahkapintojen hoitoa, mutta tiivistetysti todettuna uudet nahkatuotteet on syytä ainakin kyllästää ja mieluusti myös käsitellä sopivalla hoitoaineella ennen käyttöön ottoa. Muutoinkin nahkapintaiset kengät ja laukut vaativat säännöllistäkin hoitoa käytön mukaan; mitä useammin jalkineet kinttuihin päätyvät tai veska olalle, sitä useammin pintaa on hyvä käsitellä. Jos on ostanut hintavan tuotteen, voisi olettaa, että sitä myös käsittelisi huolella kestävyyden vuoksi. 

Korostan, ettei gore-tex ole todellakaan mikään pintamateriaali, vaan jalkinepuolella se on kalvo popon väliosassa. Kenkä voi olla siis päällypinnaltaan vaikkapa tekstiiliä tai nahkaa, mutta gore-tex on aina väliosaan tungettu kalvo. Jos siis on hankkinut nahkapintaiset gore-tex- jalkineet, hoidetaan klopottimia vesiliukoisilla nahanhoitotuotteilla. Pintanahkaan laitetaan esimerkiksi lankkia, rasvanahkaan rasvaa tai kenkägeeliä ja niin edelleen. Liian tujut hoitoaineet saattavat tukkeuttaa gore-tex- kalvon, jolloin hengittävyys kärsii, joten vesiliukoisuus on tärkeä juttu. Hoitoainepurnukoiden etiketeissä monesti lukee, soveltuuke mömmö tex- kalvoisille jalkineille, joten kannattaa ensin tutustua aineen sisältöön ennen käsittelyä.

Gore-tex- kalvollisten jalkineiden kanssa ei tavallinen puuvillasukka välttämättä ole paras vaihtoehto. Puuvilla on sen verran tiivistä materiaalia, ettei höyry pääse välttämättä haihtumaan kovinkaan hyvin gore-tex- kalvon läpi, joten ikävimmässä tapauksessa kosteus saattaa jäädä muhimaan sukkaan. Tällöin saattaa tuntua siltä, että vedenpitävästä kalvosta huolimatta kengät ovat märät. Bambua sisältävät tai merinovillaiset ja miksei muusta aidosta villasta valmistetut sukat ovat puuvillaa hengittävämmät. Pienille pilteille ei suositella jarrusukkia gore-tex- kenkiin, sillä muoviset jarrutäplät eivät ainakaan paranna hengittävyyttä, ja toisekseen jalan kenkään tunkeminen saattaa olla  todella haastavaa. 

Kumppareita voi käsitellä pikakiillokkeella eli silikonisienellä, jolla saa kevyesti esimerkiksi naarmuja piiloon. Silikonisienellä voi pyyhkäistä hopputilanteissa myös pintanahkaisia klopottimia, mutta älköön kukaan kenkiään arvostava ihminen jatkuvasti nahkapintaa silikonisienellä suhaa! Silikonisientä käyttäisin itse lähinnä kumppareihin ja varovasti synteettisiin kenkiin, mutta nahkakenkiä arvostan sen verran, että käytän ihan kunnon hoitoaineita. Pikakiilloke jättää pitkässä juoksussa nahkapinnan harmaaksi ja sameaksi sekä pahimmassa tapauksessa se kuivattaa nahan. Oikein kuivahtaneeseen nahkapintaan syntyy helposti halkeumia eli nahan pinta voi mennä rikki.

Kangaskengät suojataan kosteussuojasuihkeella, mutta pesukoneeseen ne kannattaa viskata vain siinä tapauksessa, että ne todella voi ja saa pestä koneessa. Monesti kenkiin kiinnitetyissä lappusissa on mainintaa, ovatko ne konepesun kestävät vaiko eivät. On parempi tutkia kuin hutkia. 

Lakeeripinnat voivat olla joko aitoa nahkaa tai synteettistä materiaalia. Lakeeripinnoille  on olemassa omia lakeeriöljyjä, jotka antavat kiiltoa ja vähän notkistaa pintaa. On olemassa myös nahkajalkineita, jotka on pinnoitettu synteettisellä tai synteettistä pintaa, joille suositellaan monesti synteettisille jalkineille kehiteltyjä suihkeita (tosin hoito-ohjeet on hyvä varmistaa suutarilta tai kenkämyyjältä). Kiiltonahalle on omat mömmönsä, mutta peruskosteussuojia tai lankkeja ei niihin ihan ensimmäisenä kannata läträtä. Tai voi toki varovasti testata, mutta lopputulos ei välttämättä ole halutun kiiltävä. Muutenkin kosteussuoja eli kyllästeaine on suihke, jota ei pelkästään ole hyvä käyttää, sillä se saattaa pitkässä juoksussa kuivattaa nahan. Tällöin nahka saattaa alkaa halkeilla helpommin. Pintanahan kanssa kenkägeeliä tai -lankkia, mokkaan ja nupukkiin mokanhoitoliuosta varovaisesti plus kosteussuojaa. Rasvanahkaan puolestaan kosteussuojaa ei suihkuteta ollenkaan, vaan käytetään kenkägeeliä tai paksua -rasvaa.


Nahka vai synteettinen?

Nahka on jalkine- ja kenkämateriaalina kestävä, ja sitä voi aina käsitellä, puhdistaa ja muokata. Synteettinen eli tekonahka puolestaan on vähän hankalampi tapaus. Toki synteettinen "jokasäänsaapas" kestää esimerkiksi nihkeitä rämpsykelejä tai loskaa nahkaa paremmin, mutta toisaalta synteettistä jalkinetta tai laukkua ei voi käsitellä samalla tavoin kuin nahkaa. Sitä paitsi synteettiset kengät ovat usein käytössä kovia, eivätkä ne hengitä. Jotkut toki tykkäävät tekonahkaisten jalkineiden helppohoitoisuudesta, mutta toisaalta joutuvat ostamaan säännöllisin väliajoin uudet kengät vanhojen muututtua kulahtaneiksi. Jos synteettiset popot itselleen on ostanut, voi niihin kokeilla esimerkiksi silikonisientä kiiltoa tuomaan tai nimenomaan synteettisille pinnoille tarkoitettua suojasuihketta, mutta nahanhoitoaineita ei kannata tuhlata tekonahkaan. Synteettiseen pintaan eivät näet esimerkiksi lankit tai nahkakyllästeet imeydy, joten niiden käyttäminen tekonahkaan on oikeastaan rahan haaskausta. Laukkurintamalla nahka on myös kestävämpi vaihtoehto; käytössä nahka saa mukavasti patinaa ja sitä voi käsitellä, mutta rikkoutuneelle tai haljenneelle synteettiselle pinnalle ei voi hirmuisesti tehdä mitään.

Tekomokka on yhtä kuin tekstiili, joten tekomokkaisia kenkiä ja laukkuja voi kyllästää sopivalla kosteussuojasuihkeella, ja liat voi varovasti ja hentoisesti rapsutella mokkaharjalla tai -sienellä. Ikuisia aikoja tekomokkaiset jalkineet ja -laukut eivät tietenkään kestä. Toisaalta eipä tässä maailmankaikkeudessa muuta takuuvarmasti pysyvää olekaan kuin Juhani Tamminen.


Kenkäin käsittely on aihealue, josta nähtävästi voisin saarnata loputtomiin. Kenkien ja toki laukkujen hoito ei ole kovinkaan kamalasti aikaa vievää puuhaa, mutta kättensä jäljet näkee saman tien. On palkitsevaa putsata ja lankata kärsineet, kuluneet kengät ja saada ne elvytettyä uudestaan käyttöön. Ihmiset, huolehtikaa läheisistänne, luonnosta ja jalkineistanne ynnä laukuistanne!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti