perjantai 18. joulukuuta 2015

Oi kuusipuu

Joillekin joulua ei tule ilman lanttulootaa, toiset vannovat Joulupukin Kuuman linjan nimeen, ja osa ihmisväestöstä kaipailee jouluisin George Michaelin hönkimistä edellisvuoden joulutapahtumien tiimoilta. Lähimmäiset, rauhoittuminen ja hiljentyminen kuulunevat myös melkein jokaisen telluslaisen joulujuttuihin. Kaikki edellä mainitut Georgen tuskanhuutoja lukuun ottamatta ja yhdistettynä maailman kauneimpaan ilmiöön, konvehtirasiain rapinaan, ennustavat ainakin joissain määrin itselleni täydellistä joulua. Piltti-ikäisenä joulun tärkein tapahtuma oli luonnollisesti joulupukin iltavisiitti, joskin myöhempinä ikävuosina tajusin joulupukin olevan oikeasti setäni, mikä laimensi aattoillan orastavaa pukkipelkoa.

Pukkihuijauksesta toivuttuani oivalsin, että yksi tärkeimmistä jutuista joulussa on Lumiukko sekä pirttiin kannettu joulukuusi. Oi kuusipuu ja lehväs uskolliset (miten muuten kuusipuun oksat ovat uskolliset, ihmettelen vaan). Ja niin innostuin pihkaisista ja havuisista sormista sekä läpimäristä vaatteista, sillä kuusenjalkaan veden liruttaminen oksien ja äidin vuosikymmenien aikana vähitellen lisää väkeä joukkoihinsa rekrytoineen olkipukkikompanian lomasta on suht haastava operaatio. Joinakin vuosina epätoivoisia kuusen alituisen janon tyrehdyttämispyrkimyksiäni on ollut seuraamassa uteliaana oikein lähelle ängennyt mäyräkoira, josta ei ainakaan mainittavaa apua tehtävän suorittamiseen ollut.


Koska olen lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt oikeastaan keskellä metsää (ja vailla mitään aktiviteettimahdollisuusia), on väkisinkin aito joulukuusi ollut sangen odotettu kunniavieras. Kuusi tuodaan pirttiin viimeistään aatonaattona, jolloin se myös koristellaan. Tänä jouluna, jos kuusenhausta vastaava veljeni suo, on jälleen pirtti täyttyvä pihkan tuoksusta ja vihreiden oksien luomasta kodikkuudesta, sillä porhallamme hurtan ja miehen kanssa porukalla joulua viettämään keskelle korpea. Koska joulu on jo ovella ja lähtö talven ihmemaahan likellä, olen meinannut jättää kuusihulinat kokonaan kotimme ulkopuolelle todetakseni kuitenkin, että niin vaan joulua pitää viettää kuusen kanssa. Ja niin meillä on joulukuusi. Tai ainakin joulukuusen muotoinen kynttiläkyhäelmä.


Lunta ei ole Turku tulvillaan, mutta kynttilöitä löytyy huushollistamme vähän sieltä sun täältä. Etsiskelin marraskuun puolella sopivan yksinkertaista muttei liian ankaran tai modernin näköistä kynttelikköä löytämättä ihan täydellistä yksilöä, joka olisi vastannut mielikuviani sekä ulkomuotonsa, laatunsa että hintansa suhteen. Eivät peruskynttilät ja lyhtytouhut toki hassumpia vaihtoehtoja ole.

Kyllä se vaan niin on näppylät, että joulu on taas tai ainakin melkein. Koska enää on alle viikko jouluaattoon, voi jouluintoilija päästää tonttunsa valloilleen ja riemuita, sillä pian on koittava aika sujahtaa konvehtien hellään huomaan samalla, kun sieraimet täyttyvät kuusen pihkan lempeästä tuoksusta, ja pötsiin päätyvät monenlaiset herkut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti