sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Ressinpoikasta


Tiedän hokevani joka sunnuntai, kuinka hoppuista elämä on, mutta kun se on. Tällä viikolla työpäivät ovat olleet pitkiä ja joka illalle on riittänyt joko työpainotteista ohjelmaa tai muuten vaan kaikenlaisia menoja. Elämässäni on tällä hetkellä sen verran paljon hässäkkää, että aika tuntuu loppuvan kesken. Kyseessä ei ole mitään muka-hienoa salaperäistä supinaa, josta lupaisin kertoa noin puolen vuoden kuluttua (ja jättäisin kuitenkin paljastamatta suuret suunitelmani), vaan tylsästi ilmiö nimeltä arki. Olen töissä kahdeksasta neljään ja monesti hitusen pitempään, sillä olen surkea sanomaan ei ja toisinaan kuvittelen olevani supernainen, joka joustaa ja venyy töissä niin tarvittaessa. Joustaminen kun sattuu olemaan päivän sana työmarkkinoilla ja etenkin työntekijäin kohdalla, mutta välillä olisi kiva, jos voisin olla kokonaisen viikon ilman ylitöitä tai ressiä. 

Töiden lisäksi pitäisi ehtiä olemaan avopuoliso, tytär, sisko, serkku, koiranhoitaja, ruoanlaittaja, järjestyksen ylläpitäjä ja hyvä kaveri. Pitäisi harrastaa kaikkia mukavia asioita, kirjoittaa järkeviä blogitekstejä ynnä kommentoida muiden hyviä tekstejä tai nostaa omassa blogissa esiin kanssabloggaajien neronleimauksia. Kun työpäivän päätteeksi tärkeimmät askareet eli koiralenkki, oma lenkki tai punttiosio, ruoanlaitto ja saunasessio on suoritettu, olen lähinnä sen verran raato, etten jaksa muuta kuin katsoa telkkaria tai nuokkua sohvalla. Olen tällä hetkellä etenkin töiden vuoksi jokseenkin stressaantunut, mikä puolestaan vaikuttaa muihin touhuihin. On vähän väsynyt olo, herkkuhammasta kolottaa, kaikki mahdollinen hermostuttaa ja tarve rauhoittumiseen kasvaa.



Onneksi ressailuun on olemassa muutama tehokas lääke. Oikein ressihetkinä pitkä kävelylenkki lähimetsissä piskin kanssa rentouttaa kummasti, hvyä kirja tasoittaa sekalaisten ajatusten myrskyn iltaisin, äidin tai ystävän kanssa käyty puhelinmaraton keventää sydäntä ja miehen syli tuo lohtua. Trio Aivohalvaus, joka koostuu itseni lisäksi yhdestä punapäästä ja blondista, pistää itkettämään ilosta. Viimeksi keskiviikkona tämän totesin, kun vimpeliläisen juttuja kahvikipon äärellä sain kuunnella.

Ja sitten on tietenkin jääkiekko: maailma on jälleen yhden viikon lähempänä joulua, jääkiekkokauden korkkaamista, World Cup- koitokssen koittamista. Vaikka viikko on ollut vallattoman vauhdikas, orastava jääkiekkokuume on pitänyt allekirjoittaneen ainakin joissain määrin järjissään. Kyllä hörhön mieltä kummasti lämmittää, kun ensin Urheiluruudussa vierailee aina yhtä karismaattinen Teppo Numminen ja seuraavana päivänä hurmaava Kimmo Timonen. Siinäpä kaksi legendaarista puolustajaa, jotka ansaitsisivat enemmän arvostusta ja kunnioitusta osakseen sen sijaan, että kaikki huomio kiinnitetään erääseen salamasuhaajaan.  




Alkuviikosta kestitsimme kuopiolaista väkeä (emme valitettavasti Kimmo Timosta). Kehitin myös jälleen uuden hittikipaleen koirasta: Miksi koirat aina rakastuvat herkkuihin. Vaikka koiralle sanani suuntasin, kuului sohvan pohjalta kaksijalkaisen suusta "en mä oo renttu". 

Eilen oli jälleen synttärikahvittelua, tänään on luvassa patikointia; kamera on ladattu, muistikortit etsitty ja reppu on pakattu täyteen evästä. Kyllä tästä vielä hyvä tulee, varsinkin kun näkökentässä häämöttää mojovasti belfien tarjoava piski. Se vaan nyt sattuu olemaan elämää, että välillä on hauskaa ja toisinaan tyhmää ja toisaalta myös niin, että joskus on hoppu, vaan seuraavassa hetkessä voi ottaa lunkisti. 

4 kommenttia:

  1. Satuin juuri kirjoittamaan tekstin meille itseään sättiville sohvalla löhöilijöille ja telkkarin katselijoille. :) Sulla tosin tuntuu nyt vain olevan liian paljon hommia ja liian vähän vapaa-aikaa, jolloin ei ole saamattomuudesta kyse, vaan ylikuormittumisesta. Rauhoittuisipa tilanteesi töissä pikkuhiljaa. :) Joka tapauksessa paljon tsemppiä ressin selätykseen! Onneksi suhteesi luontoon ja siellä liikkumiseen on niin terve ja vahva; moni muu ei ole ulkoilun voimaa oivaltanut, ja ressaa siksi vielä kosolti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitää vaan muistaa ajatella niin, että välillä sattuu olemaan kiireisempiä kausia, mutta ressin määrä on vakio. Eikä työressiä kannata raahata kotiin asti mukanaan, vaan voi välillä voi ihan vain löhötä (eikä maailma romahda, jos vaikka lenkki jää välistä). Välillä olen kävelevä ressivyöhyke, mutta kyllä se taas tästä suttaantuu. :D

      Ulkona lusmuaminen on ehdottomasti paras konsti ressin selätykseen ja oikeastaan elämäntapa!

      Poista
  2. Mulla tyhjenee mieli sopivasti kun tuijottelee kivoja kuvia ja tiedät varmaan aika täsmälleen mitä :D:D

    Niin tai siis piti sanoa että kynsihommat on mun zen-väritystä. Hevosten kanssa on myös aika mahdoton märehtiä muita murheita. Työressi tuntuu olevan vakio etenkin näin entreprenööriosastolla mutta pitää vaan löytää ne omat nollauskeinot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ehkä hutera aavistus, mihin viittaat. :D

      Sulla on hyvät nollauskeinot. :) Tärkeintähän on se, että löytää juuri itelleen passeleimmat vippaskonstit, joiden avulla pääkopassa sikin sokin myllertävät ajatukset saa kuriin. Ja tietty pitää vaan takoa itelleen, ettei hoppuhommat ja ressijutut kestä ikusesti.

      Elukoitten seurassa ei voi muuta kuin tulla hyvälle mielelle! Terapeuttista on myös katsella kivoja kynsiä. :D

      Poista