torstai 13. lokakuuta 2016

Karevansuo ja Maskun Riviera



Kävin armaani kanssa eräänä sunnuntaina Rivieralla. Tähtäsimme bussiin, istua nökötimme yllättävän lyhkäisen matkan ja olimme perillä alta aikayksikön. Syksyinen aurinko porotti kovin kirkkaasti, mutta hiekkarannat olivat varsin hiljaiset eikä jätskiäkään ollut myynnissä.

Puhun tietenkin Maskun Rivierasta.

Päädyimme hiekkakuoppien ympäristöön osittain summanmutikassa, sillä aikeemme oli tähdätä patikoimaan Karevansuon kohosoiden tuntumaan. Riviera kuitenkin vaikutti sen verran eriskummalliselta kohteelta, että ennen suolle syöksymistä hääräsimme vesistöjen äärellä jonkin aikaa. Reissumme alkoi varsin lupaavasti, sillä näimme jo heti bussista pihalle pelmahdettuamme vinhaa vauhtia posottelevan toukan, jonka mies tunnisti ruostesiiven aluksi, ja vielä lokakuun auringossa sinnitteleviä, värikkäitä apiloita.



Vaikka ihmiskäsi on rajusti muokannut aluetta, on Rivieran vesipläntistö varsin mielenkiintoinen kokemus. Aikoinaan alueelta on köörätty hiekkaa Turun ja lähikuntien rakennuspuuhia varten - siippani sanoin monen lähipitäjän perustukset ovat pitkälti maskulaisessa maastossa. Vaan aikaa myöten tyhjinä ammottavat kuopat täyttyivät vedellä ja kappas, Maskun oma Riviera oli saanut alkunsa. Nimen alkuperä on alun perin lähtenyt jonkun neropatin neronleimauksesta, mutta puhekielisestä nimityksestä on tullut alueen virallinen nimi. 

Nykyisin Maskun Riviera on varsin suosittu virkistyspaikka, mikä ei ihme ole - onhan veden äärellä, korkeiden puiden suojissa ja läheisen suoalueen liepeillä mukava viettää aikaansa. Polkujen varsilla kannattaa myös hetkeksi ihastelemaan uskomattoman kaunista kalliopintaa, joka on melkein yhtä sileä kuin vasta uunista tulleen hiivapullan pinta. Mannerjäätikön silottama kivipinta on Turun seudulle ominaista migmatiittia.


Minä pidän todella paljon uimarannoista. Eritoten talvella. Kesäisin en tykkää itseäni grillata, mutta uimattomina vuodenaikoina rannoilla on kiireetön, rauhallinen ja jopa kaihoisa tunnelma. Jos oikein tuuri sattuu kohdalle, saa hiljaisena vuodenaikana vaipua rantahietikoilla täysin omiin ajatuksiin, tosin aurinkoisen sunnuntain kunniaksi Riviera oli houkutellut tolkuttoman paljon porukkaa niin  kuoppia kiertäville lenkkipoluille kipittelemään kuin läheiselle frisbeegolf-radalle värkkäämään. Vilinää ja vilskettä riitti.



Aikamme Rivieralla pörrättyämme aloimme kaivata jo suon syleilyyn, vaan jälleen kerran Karevan kiertoon liittyvät opasteet loistivat poissaolollaan (tai retkeilijät olivat sokkoja pölvästejä). Viime vuonna onnistuimme jotenkin mystisesti harhautumaan Odysseiaan retkiäkin eriskummallisemmille reiteille Kullavuorella retkeillessämme eikä onni ollut alkumatkasta ihan täysin mukana tämänkään vuoden köpötyksellä. Päädyimme kulkemaan kapoista polkua, jonka reunamilla kasvaviin puihin oli sentään lisätty Kuhankuonon retkeilyreittien oranssit lärpäkkeet. Olisi kuitenkin ihan kiva, jos alueella ennen liikkumattomia ihmisiä opastettaisiin hitusen paremmin. Itse reitillä kuitenkin tietoa suunnasta tuli riittävästi ja meillä oli kartat visusti mukana.Retkisuunnitelmamme oli olla kulkematta varsinaista Karevan kiertoa, jonka olimme jo tutkineet Kullavuroen keikalla, ja sen sijaan sihdata töppösemme raisiolaisille reiteille ja sitä myöten takaisin Turkuun.

Eipä silti pienimuotoinen harhailumme haitannut yhtään, sillä Rivieran lenkkipoluilla oli mukava talsia. Vastaan luikerteli auringon lämmöstä innostunut kyy ja eräällä järvipahasella oli hillittömän kokoinen valkoposkihanhien pataljoona. Tärykalvot meinasivat haljeta, kun jättikokoiset nokkavat olennot rääkyivät kilpaa.



Itse Karevansuo on varsin pieni, kutakuinkin yhden neliökilometrin suuruinen suoalue, jonka läpäisee nopsasti. Matkaa ei näet ole suon päästä päähän kuin muutama sata hassu metriä. Suon laitamilla voi kuitenkin kierrelllä vähän pitemmänkin matkan - ympyrälenkki on noin parin kolmen kilometrin mittainen, mutta Karevankierto, joka Kullavuorelle ulottuu, on noin kahdentoista kilometrin mittainen koitos. Lisäksi on huomioitava, että Karevansuolta voisi patikoida vaikka Pöytyälle saakka - reitti kuuluu Kuhankuonon retkeilyreitistöön, joten oman patikkansa voi kehitellä mielivaltaisesti.

Reilun parin metrin paksuisen turvematon alimmat kerrokset ovat peräisin jopa yli kolmen vuosituhannen takaa, joten ei liene mikään ihme, että alue kuuluu koko maamme kattavaan soidensuojeluohjelmaan. 



Vaikkei Karevansuo mielivaltaisen laaja alue ole, eipä kaupunkimiljöössä paremmin karun suomaiseman hienoutta tavoita. Viereinen kasitie möykkää taustalla jonkin verran, mutta ainakin meidän patikkaretkemme aikoihin ei tiellä ollut järisyttävän paha kaaos häiritsemässä. Toki kotiseutujeni hiljaisuutta en edes kuvitellut tavoittavani. Me sen sijaan häiritsimme nättiä sudenkorentoa, joka itsepintaisesti yritti ohitella meitä pitkospolulla.


Kun olimme nuuhkineet suoalueen tuoksuja riitävästi ja ihmetelleet käkkyräisiä mäntyjä, ruskan värjäämiä varpuja ja kanervia sekä odottaneet koko ajan bongaavamme erikoisia lintuja, jatkoimme kulkuamme Ruskoon ja lopulta Raisioon päin johtavalle metsäreitille. Raision suuntaan menevä metsäpolku ei ollut mitenkään hirmuisen haastava, joskin muhkeat juuret ja epätasainen maasto saattavat patikointiin tottumattoman saada puuskuttamaan urakalla.

Reitin varrella kuljimme koivukujan läpi, möngimme metsässä ja kipitimme kallioilla. Auringon valossa kylpevää idyllistä peltomaisemaa oli ilo katsella ja kallioilla mukava kömpiä. Korpit raakkuivat ja (kana)haukat kiitelivät taivaalla, aurinko porotti niskaan. Melkein kuin kesä olisi tullut takaisin. Talsiessamme upean kuusikon läpi odotin koko ajan menninkäisten pomppivan uhkearunkoisten puuvanhusten takaa esiin. Niin sankasti kasvoivat jykevät kuuset, että aurinko ei päässyt edes kurkkimaan puiden välistä. Maisema oli hetken aikaa jopa synkkä, mutta omalla tavallaan erittäin kaunis. 




Kanahaukkojen uljasta liitelyä pellon yllä oli kiehtovaa katsella, mutta mielenkiintoista oli myös kierrellä jykevää Palovuorta, joka Ruskon ja Raision rajamailla lymyää. Muhkean pehmoiset sammaltäytteet vuorasivat jyrkkiä siirtolohkareita ja kallioisia rinteitä, ja siellä täällä saniaiset ynnä männynalut yrittivät sinnitellä sankassa metsikössä.




Karevansuon ja Rivieralla reippailun yhdistäminen onnistuu mainiosti Turun suunnalta bussin kyydissä; ainakin osa Satakuntaan (Raumalle) menevistä busseista koukkaa aivan Rivieran liepeiltä, joskin kannattaa ennen reissuun lähtöä tarkastaa, millaista reittiä bussit noudattavat.

Me jäimme pois Humikkalan liittymän kohdalta, josta jatkoimme matkaamme alikulkusillan kautta Raumantielle ja kohta vasemmalla puolella jo häämötti vesistö. Maskun bussiliikennereitistöön on ilmeisesti tulossa muutoksia, joten nähtäväksi jää, miten Humikkalan pysäkin käy. Omalla autolla liikkuvat voivat hyödyntää Rivieran kioskin parkkipaikkaa, jonne voi koukata Raumantieltä.



Kaiken kaikkiaan patikkakilometrejä Maskusta Raisioon kertyi suht reipasta tahtia talsiessamme noin kolme-neljätoista, joten aivan riittävän lenkin saimme. Tosin loppuamatkalla allekirjoittaneen koivet meinasi ruveta lakkoon, sillä aamujuoksu yhdistettynä tukalaan auringonpaisteeseen ja liioiteltuun rompesatsiin tiesivät vähemmän energistä oloa. Iltasella kotiin bussissa istui kaksi vähän reissussa rähjääntynyttä mutta varsin tyytyväistä reppukulkijaa.

Lisätietoja Karevansuosta ja Maskun Rivierasta saa vaikkapa Retkiaitan jutusta, jonka Kimmo Jaramo on laatinut, ja Turun seudun luontoretkioppaaseen tutustumalla. Reittejä voi suunnitella vaikkapa Maskun kunnan tai Kuhanuonon retkeilyreitistön sivujen avustuksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti