keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Turku yhdessä päivässä



Viikonlopulla teimme ehkä vuosisadan omituisimman hiippailukierroksen Turun metsissä. Kartalle piirrettynä reittimme olisi näyttänyt aika päättömältä; kantavana ajatuksena reissumme suunnittelussa oli koota Turun parhaat puolet yhteen ja esitellä asuinkaupunkimme luontoa kylästelemään tulleelle tyypille. Meri, jylhät kalliot, lehdot ja mörrimöykkyjen metsät tulivat mieleen, kun reittivalintaa pohdimme. Meinasi runsaudenpula iskeä, sillä olisi ollut niin paljon erilaisia mielenkiintoisia paikkoja esiteltävänä.

Aloitimme retkemme ahtautumalla läpi Rauvolanlahden kullansävyisen ruovikon, jossa ruo'ot kasvoivat pitkäkoipista miestäkin korkeammalle. Alueella viihtyvät vesilinnut olivat jo ajat sitten singonneet omille teilleen valtamerten taa, mutta oli meillä sentään mukana sudensukuinen karvahosuli. Sillä oli kova kiire painella kuka ties minne ja välillä kova tarve paimentaa maisemia töllääviä ihmisiä eteen päin. Kova on reissunjohtajan arki.



Karvaisen tiiminvetäjämme vanassa jatkoimme kulkuamme Katariinanlaaksoon, jonka polut olivat keltaisten vaahteranlehtien peittämät. Lokakuun loppupuolella laakso oli myöhäissyksyn asussaan ja osa puista oli jo menettänyt lehtitäkkinsä, mutta muutama uhkea vaahtera hehkui kultaa. Katariinanlaakson vakioväki, oravapopula, oli varsin uteliaalla tuulella. Ne vähän sättivät liian likelle tunkevaa hurttaa, joka liian innokkaasti yritti jutella toteemieläintensä kanssa. Myös minikokoinen sinirinta kävi steppailemassa ja elostelemassa oravien kantapaikassa.

Kävimme mutkan Katariinankivellä, jossa itse Katariina Jagellonican väitetään pitäneen evästaukoa. Olipa kertomuksen todenperäisyys mikä tahansa, on ruokalautasen näköinen kivipahanen hieno näky.



Tammien syleilystä jatkoimme kulkuamme Vaarniemen suuntaan. Alkumatkasta vastaan tuli muitakin kulkijoita, mutta kallion laelle päästyämme saimme nauttia hiljaisuudesta ja luonnonrauhasta. Istuskelimme laavulla ja tyhjensimme tarmokkaasti suhteellisen painavaa reppua, johon olimme ämpänneet ronskilla kädellä eväspuolta mukaan. 

Huuhkajia ei näkynyt eikä vilaustakaan ketturepolaisen hännäntupsusta ollut havaittavissa, mutta kirpsakassa ja raikkaassa ilmassa taapertaminen oli jo itsessään riemukasta puuhaa. Jopa aurinko meinasi välillä näyttäytyä pilvivyyhdin takaa ja värjäsi maiseman hetkittäin pehmeän punertavaksi.



Käppyrämäntyjä, ruskettuneita kanervapuskia ja sileitä kalliopintoja ihaillessamme intouduimme patikoimaan hyvän tovin pitkin Vaarniemeä ja lyllertämään sammalten peittämillä kalliomöhköillä. Pohjoisrinteen muhkealla ja mahtavalla sammalmatolla talsiessa olo oli kuin metsätontulla.
   


Jokaisella patikkakerralla tuntuu, että Vaarniemellä voisi viihtyä pitempäänkin, mutta retkemme viimeinen kohde oli vielä tavoitettavana. Aikeemme oli tavoittaa Kärsämäen pirunpesä, yksi Turun seudun hämmentävimmistä nähtävyyksistä, jonne suosiolla matkasimme bussin kyydillä. Luontohörhöilyn lisäksi tarjosimme siis vieraallemme ainutlaatuisen tutustumiskierroksen turkulaisten betonilähiöiden keskelle. Onneksi matka ei ihan valovuoden mittainen ollut, vaan selvisimme pirunpesän juurelle hyvin ennen hämärän laskeutumista.

Aivan kuin valtavan kokoiset kiviklöntit olisivat lähtemässä omille teilleen; rako kivien välillä tuntui paisuneen suuremmaksi kuin edellisillä reissuilla. Edellisellä kerralla, kun pirunpesää kävimme töllöttelemässä, kevään vehreys oli valloillaan ja perhoset läpsyttelivät siipiään, vaan kyllä loppusyksykin aavemaisten kivimöhkäleden kanssa passaa vallan mainiosti.




Pomponrahkalla piipahtaminen olisi täydentänyt retkemme, mutta orastavan nälän kuiskaukset kuultuamme läksimme pirunpesältä taittamaan matkaa kotia kohti. Saimme uppoamaan kokonaisen päivän opastetulla Turku-kierroksellamme, joten illan tullen pirtissämme oli aika väsynyttä porukkaa - olimmehan kuitenkin tehneet jonkinmoisen läpileikkauksen Turun luontokohteista. Valtavia siirtolohkareita ja kallioita, hitusen merta ja roppakaupalla sammalta - kas siinäpä elementit, jotka muodostavat minun mielikuvieni Turun. 

6 kommenttia:

  1. Hauskat kohdevalinnat! Yllättävää, että suuntasitte muualle kuin Ruissaloon, joka tuntuu olevan useimmille turkulaisille se kaupunkimme luontokohde numero yksi. Katariinanlaaksossa, Rauvolassa ja Vaarniemellä (joka muuten taitaa kyllä olla jo Kaarinan puolella) pääsee kyllä näkemään ihan samanlaisia juttuja kuin Ruissalossa, mutta jotenkin tiiviimmässä paketissa ja paikoitellen jopa edustavammassa kuosissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentistasi! Veit sanat suustani - Ruissalo on varsin kaunis ja monipuolinen saaripahanen, mutta Turussa lähikuntineen on monia muitakin upeita luontoelämyksiä koettavaksi ja jopa rahtusen enemmän luonnonrauhaa saavutettavaksi. Siksipä itse sukellan mieluummin vähän väljemmille vesille ja haikailen hiljaisuuden perään. Katariinanlaakso, Rauvola ja Vaarniemi muodostavat varsin mielenkiintoisen kokonaisuuden, joka monen reissun jälkeenkin vaikuttaa olevan ehtymätön luonnon runsaudensarvi.

      Ja kyllä, Vaarniemen alue kuulunee suurimmaksi osaksi Kaarinaan, mutta olinpa nähtävästi oikonut muutaman mutkan ja kirjoittanut pelkästään Turusta, vaikka naapurikyläkin olisi toki pitänyt mainita. :)

      Poista
    2. Nimenomaan. Ruissalossa on jotenkin ehkä enemmän sellaista hoidettua puistomaista tunnelmaa, kun taas Katariinanlaakso-Rauvolanlahti-Vaarniemi on enemmän "luonnontilaisen" kaltainen.

      Entisenä kaarinalaisena (vaikkakin nykyisenä turkulaisena) muistan aina muistuttaa naapurikylien olemassaolosta... :D

      Poista
    3. Eipä voisi enää paremmin eroavaisuuksia ilmaista - kiteytit oivallisesti eri kohteiden ominaisuudet. Ruissalo on paikoitellen varsin ihmiskäden muokkaama alue, mutta luonnollisuutta ei hirmuisesti puistojen keskellä tavoita; Ruissalossa on kivoja pikkumetsiä, mutta Katariinanlaaksosta etelään päin mentäessä luonto on vahvemmmin esillä. On tietenkin makukysymys, millaisesta maastosta erityisesti tykkää - minä viehätyn karusta maisemasta, jossa käppyräiset männyt ja kanervamatot valtaavat näkökentän.

      Heh, kyllä tarkkana pitää ollakin etenkin omasta kotipaikasta puhuttaessa! Kyllä itsekin tykkään muistuttaa oman kotiseutuni olemassaolosta. :D

      Poista
  2. Mukava reissu oli, kiitokset oppaille:)

    VastaaPoista