perjantai 25. marraskuuta 2016

Kun äiti kylään tuli

Ei voi olla huomaamatta, kun meidän äiti saapuu kapsäkkiensä kanssa kylästelemään. Pakastin nitisee liitoksistaan, sillä siihen on tungettu jumalattoman paljon mustikkaa, puolukka, hillaa ja äidin tekemiä soseita. Myös allekirjoittaneen pötsi on melkein poksahtamispisteessä, kas kun äitin väskyistä on paljastunut luonnollisesti aika muhkea satsi kaikkea mahdollista hyvää. Etenkin sieluani on ravinnut naturgodis- säkki, jonka äiti ystävälllisesti Ruotsin puolelta ruhoani koristamaan on tuonut (rajakunnassa varttumisen hyvä puoli on herkkuvaihtelu). Eivät naturgodikset hirveästi Suomen puolella myytävistä jogurttipäällysteisistä pähkinöistä eroa ja aika kaukana ne luonnollisuudesta taitavat olla, mutta petollisen hyviä ne ovat. Eipä pari kertaa vuodessa godisten brutaali väärinkäyttö haittaa. 

Piski on unohtanut lenkittäjiensä olemassaolon ihan tyystin, sillä se on keskittynyt seuraamaan äitini kintereillä tiukasti kuin esikuvaansa seuraava varjo konsanaan. Vissiin meidän naamamme välillä tympivät hurttaa, sillä se tykkää kovin paljon kylästelemään tulevien ihmispoloisten kylkeen tunkemisesta. Se on sitten eri asia, onko kaikkien mielestä iholle änkeävä karvarousku, joka ei arastele hönkiä lämmintä lehmänhönkäystään vasten kanssaihmisten pärstää, kovinkaan hemaiseva ilmestys. 

Meillä päin naamassa kiinni oleva kirsu on aika yleinen ilmiö. Vähän haiseva, mutta aika söpö sellainen. 



On meillä muutakin harjoitettu kuin armottomia ruokabakkanaaleja ja kirsuhönkäyksiä. Olemme äiteen kanssa käyneet vähän Turun kauppamaailmaa valloittamassa ja joululahja-asioita hunteeraamassa. Olemme todenneet, että käytännöllisyys vie kaikenlaisista muka-hauskoista höpöjutuista tai krääsähelvetistä eittämättä voiton ja että kauneutta voi ihailla ilman materian haalimista. Olemme myös pohtineet murresanojen hienoutta ja vähän Lapin poliisejakin katselleet. 

Ja tietenkin äiti on kaupunkiin päästyään ottanut ilon irti laajasta joulukorttivalikoimasta ja valinnut kaikkein kiiltävimmät, hileisimmät ja rönsyilevimmät kortit, jotka vain hyppysiinsä on saanut. Ruokapöytämme on saanut toimia joulukorttisaaliin esittelypaikkana - vaikka äiti on yleensä ihan järkevä tyyppi, rouvan ruuvit tahtovat tippua päästä joulukorttiosastoilla. Omituisuutensa kullakin. 


Meteorologit ovat povanneet, että ilmanala olisi taas viilentymässä jopa Turun suunnalla eli äidin mukana taitaa tulla laukkukaaoksen lisäksi vähän inhimillisemmät ja talvisemmat kelit. En olisi lainkaan harmissani, jos marraskuun vesisateet vaihtuisivat lumipitoisemmiksi Turun suunnalla. 

Äidin rantautuminen Turun kamaralle on paras juttu pitkään aikaan. Ja mikä parasta, vielä on monta jouluhörhöilyn täyteistä päivää edessä. Luvassa on joulutorttujen leipomista, joulumarkkinoita, joululaulujen rallattelua, vieraita ja todennäköisesti tahattoman huonoa komiikkaa, mutta mikäs sen parempaa!

2 kommenttia:

  1. Äidit :-) .T äiti itsekin. Ja oma äitikin on onneksi olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit ovat aika lailla mahdottoman upeita ja uskomattoman hienoja ihmeotuksia, jotka osaavat noin kaiken. :)

      Poista