lauantai 24. joulukuuta 2016

Taas toivotus hyvän joulun

"Hä, mikä joulu. Mitä nuo ihmiset oikein vouhottaa?"

Ei oikein meinaa villasukkahurtta tajuta, miksi ihmiset kulkevat jatkuvasti keittiötä kohti ja nappaavat matkallaan siekailematta suklaaklöntin jos toisenkin. 

Ei koirapoloinen käsitä, miksi takkutukkainen rapsuttaja inisee itsekseen ja höpisee jotain epämääräisen kuuloista, joka ehkä kertoo jostain vallan ja loiston löytämisen tarpeettomuudesta. Tai jostain. Ainakin unettomuudesta kärsivästä tontusta, joka pakkasyössä käyskentelee ulkosalla, kuuluu jotain epävireistä vinguntaa jatkuvasti. 

Eivät piskin silmät ymmärrä epämääräisten kimaltavien palluraisten ja punanuttuisten partahahmojen hienoutta. Tennispalloja ja vinkupossuja pitäisi pirtissä olla joka kulmassa, niin sitten vasta olisi oikeasti hienoa. 

Ei hurjan kirsutuuheltajan järkeen käy, miksei se saa osallistua rapisevien papereiden kanssa leikkimiseen. Leikkimisestähän täytyy olla kyse, kun ihmisellä on omituiset paperirullat, teippipaketit ja kerrassaan kummalliset, papereiden päälle pyöräytettävät narut käsissään. 


Eipä tiedä villasukkakoiranen, että on aika virittäytyä joulutunnelmaan ja nauttia yhdessäolosta. On aika rentoutua kiireiden keskellä ja rauhoittaa mieli. On aika väistellä hulvattoman koirapoppoon vauhkoja tassuja, joita majapaikassamme piisaa, ja halata partatyyppiä. 

Seuraavaksi aion ehkä napata noin viisikymmentäseitsemän konvehtia ja nauttia ylihyviä torttuja. Se on adios hetkeksi, tyypit, ja viettäkäähän oikein rentouttavaa, rauhallista, nautinnollista, lempeää ja onnellista joulua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti