torstai 12. tammikuuta 2017

Tammikuun musiikkielämyksiä

Viime aikoina olen kuunnellut laidasta laitaan jos vaikka minkälaista musiikkia. Joululauluja en sentään enää ole tohtinuut renkuttaa, vaan olen tammikuun kunniaksi siirtynyt vanhojen musiikkituttavieni seuraan. Olen aika paljon saattanut myös katsoa koiravideoita, tapittaa loistokkaita Leijonapoppoon videopätkiä ja kuunnella vähän liikaa Royal Republicin pöhköimpiä kipaleita, mutta ei siitä sen enempää. Musiikki ja tarkalleen ilmaistuna tammikuun sykähdyttävimmät  teokset muodostavat tämän sepustuksen teeman. 


Rammstein/ Apocalyptica & Nina Hagen: Seemann

Ensin tuli Rammsteinin Seemann jo ysäriaikoina, kymmenisen vuotta myöhemmin Apocalyptica. Alkuperäisversiossa Tim Lindemann on jopa haavoittuvaisen kuuloinen; Rammsteinin veto menee kaikessa synkkyydessään ja hauraudessaan luihin ja ytimiin. Lyriikat ovat monitulkintaiset, mutta minulle laulu symboloi menettämistä ja kaihoa.


Vaan Apocalyptican ja Nina Hagenin yhteistyön tulos on täyysin erilainen. Vaikka lyriikat ja melodian kulku pysyvät samoina, on laulun tarina täysin erilainen, kun vokaaleista vastaa käheällä äänellään kuiskiva daami. Seemannista tuleekin tarina hurmaavasta mutta pelottavasta, viattomalta vaikuttavasta mutta todellisuudessa vaarallisesta seireenistä, joka houkuttelee vanhaa merimiestä ansaansa. Jylhät ja komeat sellot tuovat syvyyttä Seemannin tarinaan. 

Molemmat versiot vetoavat minuun, mutta erilaisia toisistaan ne ovat. Kauniilla tavalla haikea on Seemannin tarina esittäjästä riippumatta.



Apocalyptica & Sandra Nasic: Path Vol. II

Hilpeissä tunnelmissa ja Apocalyptican tahdissa jatkettakoon. Jos yhdistetään sellot, raskaan puoleinen tunnelma ja Sandra Nasic, ei voi muuta kuin kuunnella musiikkielämystä onnellisena sydänkuviot silmien paikalla. Sandra Nasicilla on ihan älyttömän mahtava ääni, jota kadehdin aika paljon jokaisella kerralla, kun leidin laulavan kuulen. Path Vol. II tihkuu silkkaa asennetta, voimaa ja uhoa eli se on juuri sopiva tammikuun voimalauluksi. 2000-luvun alkupuolella maailmassa oli musiikkinäkökulmasta tarkasteltuna hyvä olla. 



Disco Ensemble: Fight Forever

Disco Ensemble toimii livenä julmetun hyvin. Yhtyeen uusin sinkku, Fight Forever, ilmestyi viime vuoden loppupuolella, mutta olen ehtinyt oikeastaan vasta nyt keskittyä enemmän laulun tunnelmaan. Olen koko lailla vakuuttunut siitä, että Fight Forever voisi olla henkilökohtainen taistelulauluni tai ainakin alkutalven piristyspommi, sillä kertosäkeen I'll fight forever! pistää väkisinkin jatkamaan sinnikkäästi eteen päin, vaikka kainaloita myöten poronpapanoissa kahlaisi. Siis kuvannollisesti. Luulenpa, että Fight Forever on loistava keikkakipale, jonka kertosäkeen mukana on mukava ulista. Odotan kovasti näkeväni Ensemblen taas paikan päällä.



Vesterinen yhtyeineen: Villihevosia

Harva lienee välttynyt villihevosuikutukselta (VILLIHEVOSIAAA-AAA-AA), joka salakavalasti tarttuu korviin ja jämähtää aivojen sopukoihin pysyvästi aiheuttaen vakavia psyykkisiä häiriöitä. Mutta. Uskokaa tai älkää, villihevosista voi saada myös upeasti kasvavan, herkän ja tunnelmallisen tulkinnan aikaiseksi. Ainakin Vesterinen yhtyeineen tähän kykenee - kuunnelkaa, jos ette usko! Vesterisen versio villihevosista onkin ihan tolkuttoman hieno veto, joka saa ihon jokaisella kuuntelukerralla kananlihalle. 



Goldfrapp: Utopia

Loppuvuodesta satuin kuulemaan mystisen, koukuttavan, hämmentävän ja vahvasti mieleeni jääneen kipaleen, jonka kuultuaan neiti etsivän oli metsästettävä tekijä, esittäjä ja lyriikat internetin maailmasta. Kyseessä on nainen nimeltä Goldfrapp, jonka laulu Utopia on jo kuudentoista vuoden takainen mutta voisi aivan hyvin olla upouusi. Kloonauksesta ja geenien muuntelusta kertova teksti puhuttelee ja haastaaa kuulijansa; minkälainen maailmasta tulisi, jos geenien muuntelusta tulisi arkinen ilmiö. Sävelkulultaan laulu etenee pehmeästi ja kauniisti eteen päin, vaikka sanoitukseltaan laulu ei hirmuisen kepeä ole.

Mari tosin leimasi laulun sellaiseksi,että hän kuuntelisi sitä vain ja ainoastaan joutuessaan "metsän keskelle satanistisiin rituaaleihin" tai jotakin vastaavaa neiti kerran höpisi, mutta tässä kohtaa ei ole luottaminen höpsön arviointikykyyn. Utopia on utopistisen hyvä.


Tammikuuhun sopii hyvin musiikki, joka on hapuilevan haavoittuvaista kuin mustalla jäällä talsivan ihmispolon kallo tai toisaalta herkkää kuin lämpötilojen ailahtelevainen vaihtelu. Välillä kaipaa myös musiikkia, joka tihkuu asennetta, jotta väsymyksestä huolimatta jaksaa pistää töppöstä toisen eteen. Hyvä musiikki antaa voimaa ja herättää ajatuksia. . 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti